mainos_1048

Johtaminen
Yrityskulttuuri

Kulttuuri eka, kulttuuri vika

Oululainen kasvuyritys iLOQ vaalii yrityskulttuuriaan kuin liikesalaisuutta

artikkelikuva: Kulttuuri eka, kulttuuri vika

Kuva: Petteri Löppönen


Digitaalisia lukitusjärjestelmiä valmistavalla iLOQilla on positiivinen ongelma. Oululainen teknologiayhtiö kasvaa nyt niin vauhdilla, että se saa tehdä hartiavoimin töitä, jotta uudet tulokkaat saadaan fiksusti mukaan osaksi ”iLOQ-perhettä”. Toimivaa yrityskulttuuria ei haluta vaarantaa missään tilanteessa, vaan tuoreet kasvot opetetaan talon tavoille esimerkiksi huolellisen perehdytysprosessin kautta, kertoo HR-johtaja Minna Tuomikoski.

”Kun uusia ihmisiä tulee taloon, se muuttaa väkisinkin olemassa olevaa dynamiikkaa. Me olemme tänä vuonna panostaneet erityisesti perehdytysprosessiin, joka alkaa jo ennen kuin henkilö tulee meille töihin”, toteaa Tuomikoski.

Kun henkilö sitten tulee ensimmäisenä työpäivänä duuniin, häntä on aina vastassa oma esimies. Sosiaalisessa mediassa ja intrassa on tervetulotoivotuksia, työpiste ja -välineet ovat valmiina ja pieni tervetuliaislahjakin varattu.

”Meillä on käytössä uusi e-Learning-alusta, jota käytämme perehdytyksessä. Lisäksi uusi työntekijä saa tuekseen oman mentorin.”

Kahvia & pullaa

Uusi tulokas esitellään viimeistään maanantain aamukahveilla, joka on iLOQin väelle keskeinen viikon ”starttirituaali”. Kahvien merkeissä käydään – rentoon tapaan – läpi, mitä tuleva viikko pitää sisällään.

”Maanantaina aamukahveilla on tyypillisesti noin 70 henkeä, joten se on luonteva paikka esittäytyä talon väelle.”

”Tervetulleeksi toivottaminen ja perehdyttäminen on niin perusteellista, että uusi työntekijämme usein toteaakin, että olipa mahtava vastaanotto”, tietää Tuomikoski. ”Siihen me satsataan ja halutaan satsata jatkossakin.”

ILOQilla on takana hurjaa kasvua. Esimerkiksi vuonna 2018 yhtiön kasvuprosentti oli hulppea 25%. Samalla iLOQin henkilöstömäärä kasvoi lähes kaksinkertaiseksi, ja uusia työntekijöitä palkattiin lähes 40.

Tänä vuonna taloon on tullut 16 työntekijää lisää ja nykyinen nuppiluku on jo 150. Tämä tarkoittaa sitä, että ihan jokainen ei välttämättä enää tunne jokaisen käytävällä vastaantulijan naamaa, saati nimeä. Kun pienestä firmasta tulee iso, voi ”yhteen hiileen puhaltamisen” -henki olla vaarassa ja kovaksi korporaatioksi muuttumisen riski kasvaa.

Yrittäjähenkisyys paistaa läpi kaikesta

Tuomikoski toteaa, että iLOQ tahtoo – kynsin ja hampain – pitää kiinni siitä, mikä tekee yrityksestä ja kulttuurista erikoisen ja valtavirrasta poikkeavan. Hänen mukaansa iLOQin kulttuuri lähtee yrittäjähenkisyyden korostamisesta: talossa on poikkeuksellista tekemisen meininkiä ja halua ottaa vastuuta ja saada asioita aikaan.

Toinen kulttuuriin liittyvä asia on intohimo ja energisyys, jotka vievät yritystä eteenpäin kasvupolulla. Kolmantena Tuomikoski listaa avoimuuden:

”Meillä on matala hierarkia ja kaikilla mahdollisuus saada äänensä kuuluviin”, hän toteaa ja lisää, että tämä lähtökohtainen tasa-arvoisuus mahdollistaa myös toisten haastamisen, nimenomaan positiivisessa mielessä. Näin ajatuksia ja toimintatapoja voidaan kehittää yhdessä eteenpäin hyvässä, rakentavassa hengessä.

Tuomikoski puhuu luottamuksen ilmapiiristä, joka energisoi ja antaa rohkeutta ottaa roolia ja riskejä. ”Rohkeus on joukkuelaji, ihminen on aina rohkeampi joukkueessa kuin yksin”, hän toteaa.

Oman tontin haltijaksi

iLOQ on kasvava yritys digitaalisen teknologian kaikkein terävimmässä kärjessä. Siksi se haluaa, että työntekijöillä on mahdollisuus itse osallistua aktiivisesti oman roolinsa määrittelyyn ja kehittämiseen. Talossa uskotaan, että matala organisaatiorakenne ja avoin työkulttuuri kannustavat jatkuvaan oppimiseen sekä henkilökohtaiseen ja ammatilliseen kehitykseen. iLOQilaisuutta on sekin, että kaikkia uusia työtehtäviä tarjotaan ensin yrityksen sisäisille hakijoille.

Tuomikoski miettii työssään sitä, miten osaajia saadaan taloon – ja miten heidät pidetään talossa. Hänen mukaansa sitouttaminen alkaa jo perehdytyksestä, kun se tehdään oikein: saadaan tulokas tuntemaan olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi heti alkumetreiltä.

”Sitouttamista edesauttaa myös yrityksen tarina ja tulevaisuuden näkymät. Me maalaamme ikään kuin yhteistä maisemaa, ja uskomme että ihmiset haluavat olla osa tätä meidän tarinaa.”

iLOQin filosofian ”Making life accessible” takana on kasvuyritys, joka haluaa edistää evoluutiota kohti maailmaa, jossa ei enää ole mekaanisia lukkoja. Viime vuonna iLOQin kasvu oli nopeampaa kuin digitaalisen lukituksen markkinoiden kasvu, ja digitaaliset ratkaisut taas valtaavat perinteisten mekaanisten lukkojen markkinoita yhä kovemmalla sykkeellä. Digilukoilla on tällä hetkellä 10 prosentin markkinaosuus koko lukkomarkkinoista.

Pieni mutta pippurinen HR-osasto

iLOQin rekrytoinnissa on viime aikoina panostettu monipuolisesti eri toimintojen vahvistamiseen. Näihin lukeutuvat tuotekehitys, tuotanto, myynti- ja markkinointiorganisaatiot, mutta myös tukitoiminnoista henkilöstöhallinto, joiden merkitys kasvaa samalla kuin yrityskin. Tuomikoski on suhteellisen tuore tulokas itsekin: hän aloitti HR-johtajana keväällä 2018.

”HR-puolella meillä on minun lisäkseni HR-spesialisti ja määräaikainen HR-assistentti”, hän kertoo.

Talenttipulasta ei iLOQista ole juurikaan jouduttu kärsimään, vaan hakemuksia tulee reippaasti aina, kun jokin paikka on avoinna. Haasteitakin kuitenkin esiintyy jonkin verran – ja juuri ohjelmistopuolella, joka on luonnollisesti elintärkeä palanen hi- tech-yhtiössä. Tuotekehityksessä työskentelee omaa henkilöstöä ohjelmistokehityksen ja elektroniikan tehtävissä, jonka lisäksi käytetään alihankintaa tasamaan kiirehuippuja.

Softapuolelle on välillä vaikea saada osaajia, koska Oulu on ”Pohjoisen Piilaakso” ja hyvällä tekijälle riittää vientiä. ”Lisäksi meillä on rima korkealla ja haluamme aina löytää ne parhaat osaajat”, Tuomikoski toteaa.

Teksti: Sami J. Anteroinen

iLOQ:n HR-johtaja Minna Tuomikoski
iLOQ:n HR-johtaja Minna Tuomikoski sanoo, että sitouttamista edesauttaa myös yrityksen tarina ja tulevaisuuden näkymät. Me maalaamme ikään kuin yhteistä maisemaa, ja uskomme että ihmiset haluavat olla osa tätä meidän tarinaa.
Kuva: Studio Juha Sarkkinen

Teksti: Sami J. Anteroinen

Seuraa Publicomedia

Publicomedia uutiskirje

PUBLICO - TOIMIALAMEDIAT

publico - mediat

HR viesti
www.hrviesti.fi

Henkilöstöosaamisen ammattilaisten media, jossa käsitellään henkilöstön kehittämiseen liittyviä ajankohtaisia asioita

publico - mediat

KITA - Kiinteistö & Taloustekniikka
www.kita.fi

KITA on korkeatasoinen kiinteistö, talotekniikka ja korjausrakentamisen asiantuntijoille suunnattu ammattimedia

publico - mediat

Prointerior
www.prointerior.fi

prointerior on arkkitehtuuriin, tilasuunnitteluun ja julkisrakentamiseen erikoistunut sitoutumaton ammattimedia

publico - mediat

Prologistiikka
www.prologistiikka.fi

prologistiikka on korkeatasoinen logistiikka-alan ammattimedia

publico - mediat

Proresto
www.proresto.fi

proresto on korkeatasoinen horeca-alan ammattimedia joka tarjoaa tietoa ja esittelee ratkaisuja ammatillisen osaamisen sekä liiketoiminnan kehittämiseen.

PUBLICO - TEOLLISUUSMEDIAT

Enertec on korkeatasoinen, monikanavainen energiateknologiaan ja vesihuoltoon keskittynyt, vesi- sähkö- ja energia-alan ammattimedia

publico - mediat

Prometalli
www.prometalli.fi

Prometalli on metalli- ja konepajateollisuuden ammattilaisille suunnattu ammattimedia

PUBLICO - INTERNATIONAL MEDIAS

Seatec - Finnish Marinetechnology is a media for professionals, all over the world, working within the marinetechnology industry

Nordicum, established in 1993, presents the leading Finnish companies and projects within Real Estate & Architecture

UUSIMMAT ARTIKKELIT

MAINOSTAJILLE

Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille.

Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!




PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »