mainos_1150

Hyvinvointi
Yrityskulttuuri

Tehokasta päihdehoitoa työelämään

Avominne klinikat palkittiin Kanta-Helsingin Yrittäjien Vuoden Yrityksenä 2018, lähinnä valtakunnallisen ja yhteiskunnallisen työn ansioista.

artikkelikuva: Tehokasta päihdehoitoa työelämään

Tehokas hoitoonohjaus ja hoito ovat ensiarvoisen tärkeitä päihderiippuvuudesta toipumisen kannalta. Avominne-klinikat tarjoavat yrityksille ja organisaatioille riippuvuuksien hoito - ja koulutuspalveluita.

Mika Arramies perusti vuonna 2005 ensimmäisen Avominne-klinikan Tampereelle päihderiippuvaisille sekä heidän läheisilleen. Arramies ei aikoinaan itse saanut riittävää hoitoa päihderiippuvuussairauteensa ennen alkoholismin etenemistä pitkälle.

”Ilman tehokasta hoitoa olisin kuollut ennen 37-vuotissyntymäpäivääni”, Arramies kertoo.

Arramies alkoi opiskella riippuvuussairauksien mekanismeja ja toimivia hoitometodeja, ja perusti ensimmäisen Avominne-klinikan Tampereelle vuonna 2005. Nykyään Avominne toimii Helsingissä, Tampereella, Riihimäellä, Lahdessa, Kokkolassa ja Oulussa.

Hoitoon on ohjattava ajoissa
Toipumisen kannalta olisi tärkeää saada vaikuttavaa hoitoa silloin, kun ihmisellä on vielä perhe ja työpaikka tallella. Avominne-klinikoilla hoidetaan päihde- ja peliriippuvaisia sekä heidän läheisiään. Työelämässä olevien tarpeisiin räätälöity iltahoito mahdollistaa päivätyössä käymisen. Riihimäen ja Oulun toimipisteissä on lisäksi laitosmaiset yksiköt.

”Hoitotuloksemme ovat huippuluokkaa”, Arramies sanoo.

Mitattuihin hoitotuloksiin voi tutustua Avominnen internetsivuilla. Hoito perustuu 12 askeleen ammatilliseen hoitofilosofiaan ja on päihteetöntä. Hoitofilosofiassa yhdistyvät Valviran hyväksymä henkilökunnan ammatillinen pätevyys sekä henkilökunnan omat kokemukset päihderiippuvuudesta toipumisesta.

Koulutuspalveluita työelämän tarpeisiin
Avominne kouluttaa organisaatioita ymmärtämään riippuvuussairauksia, miten ne oirehtivat työelämässä ja mitä on tehokas hoitoonohjaus.

”Olen törmännyt monissa organisaatioissa siihen, että päihdeohjelma ja hoitoonohjausmalli ovat hyvin laadittuja, mutta hoito, minne ohjataan, on tehoton”, Arramies harmittelee.

Epäonnistunut hoito tuottaa pettymyksen päihderiippuvaiselle ja koko organisaatiolle, kun taas toipunut ihminen on valtava myönteinen voimavara työyhteisölle.

Lisätietoja: www.avominne.fi

Teksti: Merja Maukonen

Seuraa Publicomedia

Publicomedia uutiskirje

PUBLICO - TOIMIALAMEDIAT

publico - mediat

HR viesti
www.hrviesti.fi

Henkilöstöosaamisen ammattilaisten media, jossa käsitellään henkilöstön kehittämiseen liittyviä ajankohtaisia asioita

publico - mediat

KITA - Kiinteistö & Taloustekniikka
www.kita.fi

KITA on korkeatasoinen kiinteistö, talotekniikka ja korjausrakentamisen asiantuntijoille suunnattu ammattimedia

publico - mediat

Prointerior
www.prointerior.fi

prointerior on arkkitehtuuriin, tilasuunnitteluun ja julkisrakentamiseen erikoistunut sitoutumaton ammattimedia

publico - mediat

Prologistiikka
www.prologistiikka.fi

prologistiikka on korkeatasoinen logistiikka-alan ammattimedia

publico - mediat

Proresto
www.proresto.fi

proresto on korkeatasoinen horeca-alan ammattimedia joka tarjoaa tietoa ja esittelee ratkaisuja ammatillisen osaamisen sekä liiketoiminnan kehittämiseen.

PUBLICO - TEOLLISUUSMEDIAT

Enertec on korkeatasoinen, monikanavainen energiateknologiaan ja vesihuoltoon keskittynyt, vesi- sähkö- ja energia-alan ammattimedia

publico - mediat

Prometalli
www.prometalli.fi

Prometalli on metalli- ja konepajateollisuuden ammattilaisille suunnattu ammattimedia

PUBLICO - INTERNATIONAL MEDIAS

Seatec - Finnish Marinetechnology is a media for professionals, all over the world, working within the marinetechnology industry

Nordicum, established in 1993, presents the leading Finnish companies and projects within Real Estate & Architecture

UUSIMMAT ARTIKKELIT

MAINOSTAJILLE

Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille.

Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!




PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »