Vihersisustus on investointi hyvinvointiin ja viihtyisyyteen. Kasvit vaativat yksilöllistä ja asiantuntevaa huolenpitoa, jotta vihersisustus säilyy näyttävänä ja kasvit voivat hyvin. Viherkasvien huoltopalvelun avulla pidät huolta investoinnistasi ja varmistat, että kasvit kukoistavat.
Vihersisustuksessa on suosittu luonnonläheisiä ja runsaita toteutuksia jo muutamia vuosia. Vehreässä ympäristössä on viihtyisää, joten ihminen kaipaa vihreyttä ympärilleen myös kaupunkiympäristössä.
Mitä tarkoittaa biofiilinen, eli luonnonmukainen suunnittelu?
Stockmann Tampereen tavaratalo on uusinut kohdevalaistustaan ja korvannut vanhat halogeenivalaisimet Philipsin 3D-tulostetuilla LED-kohdevalaisimilla. Tämän myötä Stockmann saavuttaa vuositasolla 178 000 kWh:n energiansäästön. Lisäksi Philipsin 3D-ratkaisu tukee kiertotaloutta, mikä sopii Stockmannin omiin vastuullisuustavoitteisiin.
Kotimaisten massiivipuulevyjen kysyntä kasvaa koko ajan. Hiljattain CLT-puulevyjä esimerkiksi käytettiin juuri valmistuneen STEP-koulutuskampus LASTUn rakentamisessa, koska tavoitteena oli saada aikaan poikkeuksellisen hieno puurakennus.
Innovatiivisen, patentoidun sävytysjärjestelmänsä ansiosta Sika ComfortFloor® -lattiajärjestelmillä voidaan nykyisin toteuttaa lukematon määrä erilaisia visuaalisia ilmeitä marmorista puujäljitelmään ja mikrosementtiin. PU-lattia on elastisuutensa ansiosta miellyttävä ja sopii erilaisiin käyttökohteisiin.
Rakentamisessa on tänä päivänä erityisen tärkeää varmistaa valittujen materiaalien ympäristöystävällisyys ja pitkäikäisyys. Maatiili on kestävän kehityksen mukainen Kesy-materiaali, jonka valmistuksessa käytetään vain luonnonaineksia, savea ja vettä. Polttamalla valmistettavien keraamisten maatiilien käyttöiän odote on yli 100 vuotta ja ne säilyttävät arvonsa vuosikymmenestä toiseen.
Suunnittelemon toimitusjohtaja Milla Lindroosin ja sisustusarkkitehti Linda Sirkkusen mukaan wc-tila voi olla miten kaunis tahansa – mutta jos se on epäsiisti, käyttäjät huomaavat vain sotkun.
Pilkington Lahden Lasitehdas Oy, osa NSG-konsernia, lanseerasi uuden Pilkington Mirai™ -lasituoteperheen, joka tuotetaan 50 % pienemmillä hiilidioksidipäästöillä kuin tavallinen floatlasi.
Alumiini on kestävä, luja ja monipuolinen materiaali. Alumiini-lasiratkaisuilla voi toteuttaa upeita julkisivuja, ikkunoita, ovia ja sisärakenteita. Huippulaatuiset Reynaers Aluminiumin alumiiniratkaisut ovat nyt saatavilla myös Suomessa.
OC PAROC on julkaissut nettisivuillaan laskurin, jolla saa laskettua nopeasti ja tarkasti eri paksuisten PAROC-rakennuseristeiden GWP-arvon. Uusi työkalu on kehitetty helpottamaan suunnittelijoiden ja rakennuttajien työtä.
PihlaPRO on toimittanut ikkunat Espoon Kumppanuuskoulut -hankkeeseen eli yhteensä kahdeksaan elinkaarimallilla toteutettavaan kouluun ja päiväkotiin. Alihankkijan luotettavuus ja ammattitaito korostuvat, kun poikkeukselliset ajat heijastuvat myös rakennusalalle.
Kokonaisvaltaisessa esteettömässä suunnittelussa keskeistä on ymmärtää eri käyttäjäryhmien tarpeet ja luoda tilat, jotka ovat kaikille käyttäjille turvalliset, mukavat ja käytännölliset - tällä edistetään yhdenvertaisuutta ja luodaan ympäristö, jossa kaikki voivat tuntea olonsa tervetulleiksi ja arvostetuiksi.
Kaupunkiympäristötalo on monitilaympäristö, jossa leimallista on väljyys ja korkeus. Sisätiloista on luotu vaihteleva ja ilmava tilojen kudelma, jossa ei ole tavanomaisia toisistaan eristettyjä kerroksia tai koko rakennuksen korkuisia aulatiloja. -Lahdelma & Mahlamäki arkkitehdit.
Tänä vuonna valmistuneen Ilmalanlinnan kiehtova vihersisustus vetää katseen puoleensa ja luo kodikkaan tunnelman. Viherviisikon toteuttaman vihersisustuksen katseenvangitsijoita ovat atriumin viherseinä ja portaikko, jossa on viihtyisiä lounge-ryhmiä.
Käyttötarkoitukseen sopivalla suoja-aineella suojattu julkisivu pysyy edustavana. Haastavasta punajäkälästä pääsee eroon auringonvalon puhdistavaa vaikutusta tehostavalla suoja-aineella. Suoja-aineet tuovat säästöjä, sillä julkisivun huoltoväli ja elinkaari pitenevät.
Kuivasirote- ja kovabetonilattiat ovat kestäviä ja näyttäviä ratkaisuja teollisuuteen ja julkisiin tiloihin. Lattiajärjestelmillä voidaan toteuttaa viehättävän tasavärisiä sekä eläviä mosaiikkimaisia pintoja.
Syyskuun alussa Suomen markkinoille lanseeratut hiilinegatiiviset tekstiililaatat tarjoavat lukemattomia mahdollisuuksia erilaisten tunnelmien luomiseen toimitiloihin ja julkisin tiloihin. Materiaaliteknologialtaan ainutlaatuiset hiilinegatiiviset tekstiililaatat ovat kulutuksenkestäviä ja parantavat tilan akustiikkaa.
Apuvälinetapahtuma palaa taas Tampereelle, ja marraskuisen tapahtuman teemoina ovat erityisesti apuvälineiden vaikuttavuus ja arjen ratkaisut. Muina teemoina tänä vuonna ovat mm. hyvinvointialueiden toiminta ja uudet teknologiat.
Julkisivuremontti 2023 -kilpailulla on haettu yhdeksän kertaa onnistuneita ja laadukkaita taloyhtiöiden teettämiä julkisivuremontteja. Niiden on haluttu toimivan esimerkkeinä niille taloyhtiöille, jotka vasta valmistelevat tai suunnittelevat remonttiaan. Tämänkertaisen kilpailun voittajat julkistetaan 11.10.2023 Kiinteistö 2023 -tapahtumassa Helsingissä.
Tutustumme nyt kiinnostavaan osa-alueeseen rakennusten suunnittelussa. Puhumme pienvarusteista – huomaamattomista arjen esineistä, jotka määrittelevät tilojen käytettävyyttä paljon. Asiantunteva suunnittelu ottaa huomioon käyttäjän tarpeet.
Lähivuosikymmenet ovat ratkaisevia ilmastonmuutoksen torjunnan ja siihen sopeutumisen näkökulmasta. Peruskorjaamalla purkamisen sijaan voimme vähentää päästöjä sekä säästää aikaa ja kustannuksiakin.
Lauttasaaressa sijaitseva juhla- ja kokoustila panostaa ensiluokkaiseen äänielämykseen ja esteettisyyteen Genelecin tuotteilla.
Valaistus on yksi kodin keskeisimmistä tunnelmanluojista, hyvällä valaistuksella on myös merkitystä esimerkiksi kotona työskentelyn mielekkyyteen tai illalla rauhoittumiseen. Oikeanlaisella valaistuksella on mahdollista luoda haluttua tunnelmaa, korostaa kodin esteettisiä muotoja, lisätä vireyttä sekä turvallisuutta.
Hygieenisten tilojen akustiikkaratkaisuissa tärkeitä ominaisuuksia ovat korkeat hygieniastandardit, helppohoitoisuus ja kosteudenkestävyys. Helposti puhdistettavat kivivillapohjaiset Rockfon® CleanSpace™ -akustiikkalevyt eivät edistä mikrobien kehittymistä.
Laadukkaan ja yksilöllisen erikoissisustuksen toteuttaminen vaatii vahvaa materiaalien ja toteutustapojen tuntemusta. Erikoissisustusten asiantuntija DecoWorks Oy toteuttaa mittatilauksesta kohteen tarpeen mukaisia sisustusratkaisuja avaimet käteen -periaatteella.
Tuoreen trendiraportin mukaan suomalaiset haluavat panostaa kotiinsa. Arvostamme energiatehokkuutta, vastuullisuutta ja digitaalisuutta sekä unelmoimme muutosta maalle. Trendit näkyvät mielenkiintoisella tavalla myös ikkuna- ja ovimaailmassa.
Taitelija-arkkitehtipari Partasen & Lamusuon designbrändi Palad jättää empaattisen jalanjäljen maailmaan. Mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Miksi huonekalun tulee olla empaattinen ja miten empatia ja tasa-arvo näkyvät Paladin arjessa?
Keväällä lanseerattu, uudistunut GROHE SPA -tuotemerkki kuvastaa veden merkitystä energian lähteenä. Pitkän tuotekehityksen tuloksena syntyneen premium-luokan tuotemerkin vesikalusteet ja kylpyhuonetuotteet tuovat luksusta ja luovat rentoutumisen ympäristöjä kylpylöihin, hotelleihin ja laadukkaisiin yksityiskoteihin.
Syyskuussa järjestettävä Habitare tuo esiin suunnittelun ja muotoilun merkitystä globaalien ja yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa. Keskustelujen ja näyttelyiden keskiössä ovat yhdessä olemisen erilaiset muodot ja vastuullisuus. Helsingin keskustaan Habitare tuo uuden showroom-tapahtuman.
MyStar vie laivamatkustamisen uudelle, elämykselliselle tasolle. Itämeren taika herää henkiin aisteja hivelevän vihersisustuksen avulla.
Lasiliukuseinät tuovat sisätiloihin valoisuutta, ilmavuutta ja muunneltavuutta. Sisätiloihin suunniteltuja lasiliukuseiniä voidaan käyttää ääntä eristävinä tilanjakajina niin kodeissa, toimitiloissa kuin julkisessa rakentamisessakin.
Arkkitehtoninen valaistus on taiteen, suunnittelun ja teknologian yhteispeliä, jolla voidaan korostaa rakennuksen piirteitä ja estetiikkaa. LED-valaistuksen teknologinen kehitys ja monipuolisuus antavat arkkitehdeille sekä valaistussuunnittelijoille mahdollisuuden luoda yhä innovatiivisimpia valoteoksia. Valaistuksella luodaan merkityksellisiä kokemuksia, interaktiivisia elämyksiä sekä vahvistetaan yrityksen tai yhteisön brändiä.
Kirkasta, neutraalia ja läpinäkyvää. Nämä lasin perusominaisuudet ovat tehneet siitä olennaisen osan nykymaailmaa. Lasi tarjoaa suojaa ja päästää valoa sisään. Läpinäkyvyys antaa tunteen välittömyydestä, läheisyydestä ja osallistumisesta.
Korpinen tunnetaan vahvana ja yhteiskunnallisesti merkittävänä esteettömyyden kehittäjänä. Yhtiö on toiminut alan pioneerina jo 30 vuoden ajan.
Julkisivuyhdistyksen viidestoista Kerrostalon korjauksen ideakilpailu 2022 on ratkennut. Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikön opiskelijoiden tehtävänä oli tuottaa arkkitehtonisesti korkeatasoinen korjaussuunnitelma Helsingin Meri-Rastilassa sijaitsevan Asunto Oy Rastilankallion asuinkerrostalon korjaamiseksi. Palkintojen saajat julkistettiin Julkisivuyhdistyksen järjestämässä "Julkisivut tänään ja huomenna" -seminaarissa 14.4.2023.
Ylellisillä, pastellisen utuisilla Archisalt-laatoilla voi tuoda sisustukseen unenomaisuutta. Archisalt-laattojen innovatiivinen CROSS-pinta tuntuu sileältä, mutta nanopartikkeleiden ansiosta se ei ole märkänäkään liukas. Archisalt sopii kaikkiin sisätiloihin sekä katettuihin ulkotiloihin.
Tallink M/S MyStarin tilasuunnittelussa on panostettu kulkemisen sujuvuuteen. Sisustuksessa luodaan erilaisia tunnelmia ja leikitellään väreillä. Itämeren henki näkyy väri- ja kalustevalinnoissa sekä video- ja kuvataiteessa.
Jacyz Hotel & Resort on näyttävä kokonaisuus, jossa Ecophonin elegantit akustiikkaratkaisut tukevat sisustussuunnittelijan visiota. Hotellin silmiä hivelevissä sisätiloissa Las Vegas kohtaa 1960-luvun estetiikan modernilla otteella.
Rakennusalan näkymien epävarmuus edellyttää rakennuttajilta nyt erityistä harkintaa jokaisen rakennusosan kannalta. Knauf UltraSlim on huoneistojen välisiin seiniin tarkoitettu uusi väliseinäratkaisu, joka on suunniteltu vastaamaan tuotto- ja kustannustietoisten kehittäjien tarpeisiin.
Genelec on mukana edistämässä vastuullista pelaamista Suomessa.
Rakennusalalla on käytössä monia eri ympäristösertifikaatteja, joiden avulla pyritään hillitsemään rakentamisesta aiheutuvia mittavia ilmastopäästöjä. Joutsenmerkki on kuluttajille tuttu sertifikaatti esimerkiksi pesuaineista, mutta mitä se tarkoittaa asuntorakentamiselle ja suunnittelulle? JM-konserni valitsi eri vaihtoehdoista kumppanikseen Joutsenmerkin. Uudisrakentamista koskevassa kriteeristössä on kymmenittäin kohtia, jotka käsittelevät esimerkiksi energiatehokkuutta, kosteudenhallintaa, päästöjä, materiaaleja ja laadunvarmistusta.
Kivikomposiitista valmistetut innovatiiviset Rocko Wall Tiles -sisustuslevyt ovat notkeita sekä iskun- ja vedenkestäviä. Monipuolinen kuosivalikoima mahdollistaa eri tyylisten sisustusten luomisen niin koteihin kuin puolijulkisiin ja julkisiin tiloihinkin.
Oikein toteutettu aurinkosuojaus estää rakennusta kuumenemasta liian paljon, mikä vähentää tarvetta koneelliseen ilmastointiin. Auringonsäteilyn valo- ja lämpövaikutusten minimointiin voidaan käyttää monenlaisia automaattisia koneita ja järjestelmiä, mutta myös hyvin suunniteltua rakenteellista suojausta.
Jos olemassa oleviin taloihin halutaan lisää asuinneliöitä tai uutta ilmettä, niiden vesikatoille kenties rakennetaan kattohuoneistoja tai kokonaisia lisäkerroksia – ehkäpä useitakin. Kattoja täydentävän rakentamisen esteenä voi kuitenkin olla niin maisemallisia kuin rakenteellisiakin syitä.
Frankfurtin Heimtextil-messut järjestettiin taas normaalissa muodossaan 10.–13.1.2023. Maailman merkittävin sisustustekstiilien ammattitapahtuma oli erittäin kansainvälinen ja osoitti suuntaa tekstiilisisustamisen kestävämmälle kehitykselle ja funktionaalisten tekstiilien entistä suuremmalle merkitykselle.
JO ROOMALAISET gladiaattorit makasivat marmoripenkeillä kylpylöissä. – MITÄ? Voiko kiveä käyttää kosteiden tilojen sisustusmateriaalina? – Kyllä todellakin voi ja eritoten suomalaista kiveä.
Euroopan sisustusarkkitehdit kokoontuivat syyskuussa renessanssin syntykaupungissa ECIA:n (The European Council of Interior Architects) vuosittaiseen jäsenkokoukseen, jossa jäsenmaat juhlivat samalla järjestön 30-vuotisjuhlia.
Turvavalaistus toteutetaan kohteen ja käyttötarpeen mukaisesti. Etähallinta ja -testaus helpottavat turvavalaistuksen kunnossapitoa. Adaptiiviset järjestelmät yleistynevät lähivuosina.
Yleisimpiä sisäilmaongelmia ovat liian korkeat ja liian alhaiset lämpötilat sekä tunkkaisuus. Oikein mitoitettu ilmanvaihto pitää sisäilman raikkaana ja säästää energiaa. Rakennuksen energiatehokkuutta voidaan parantaa myös lasituksen lämmöneristyksellä ja aurinkosuojauksella.
Tornioon viime syksynä valmistunut hirsirakenteinen lastensuojeluyksikkö Rantalempeä muodostaa harmonisen kokonaisuuden lähiympäristönsä kanssa. Suunnittelun lähtökohtina olivat kodikkuus, aistiystävällisyys ja turvallisuus. Rantalempeän suunnittelu perustui tilaelementtikonseptiin.
Akustiikan huolellinen suunnittelu takaa viihtymisen ja hyvinvoinnin kotona, työpaikalla sekä muissa tiloissa. Myös toteutuksen laadukkuus on tärkeää ja siinä korostuvat materiaalivalinnat.
Arkkitehtuuri on yhteispeliä, jossa kannattaa hyödyntää myös ikkunavalmistajan asiantuntemusta, sanoo rakennusarkkitehti Ari Kautto. Pitkän linjan ammattilainen tietää, että ikkunoiden ja ovien suunnittelija ei voi tavoitella vain näyttävyyttä – on huomioitava myös hyvä käytettävyys ja viranomaismääräykset.
Tähän asti erittäin kuumien tilojen, kuten saunan katosta seinäpinnoille, tasaisen epäsuoran valaistuksen toteuttaminen kestävästi ja turvallisesti on ollut vaikeaa ja kallista. Nyt näihin haastaviin olosuhteisiin on kehitetty ratkaisu, jolla toivottu valaistus onnistuu kestävästi ja turvallisesti.
Asiakkaan tarpeesta ja alkuperäisestä ideasta jalostui korjauseriste PAROC® Trio, Senior Development Engineer Bror Engström Owens Corning Parocilta kertoo, miten julkisivujen korjausrakentamisen kustannuksia ja työaikaa merkittävästi säästävä innovaatio muuttui ideasta valmiiksi tuotteeksi.
Tilojen akustiikka on muodostunut tärkeäksi tekijäksi rakennetulle sisäympäristölle. Akustiikalla voidaan vaikuttaa tilan viihtyvyyteen, keskittymiskyvyn ja motivaation parantamiseen sekä työssäjaksamiseen.
Automatisoitu dynaaminen aurinkosuojausjärjestelmä parantaa rakennuksen energiatehokkuutta ja sisätilojen viihtyisyyttä. Aurinkosuojauksen suunnittelun tueksi on kehitetty simulointiohjelmisto, jolla voi vertailla erilaisia vaihtoehtoja.
Ikkunalasin alkuperäinen tarkoitus oli laskea päivänvaloa sisään sekä mahdollistaa läpinäkyvyys toimien samalla suojana säätä ja tuulta vastaan. Lasin perustoiminto on säilynyt samana, mutta nyt voimme vaatia useamman lasin yhdistelmältä paljon enemmän.
Akustiikka on osa kokonaisvaltaista tilasuunnittelua. Laadukkaat akustiset designtuotteet yhdistävät taiteen akustiikkaan.
Kokonaisvaltaisesti positiivinen asiakaskokemus on kasvavan liiketoiminnan elinehto ja yrityksen brändin muodostumisen kulmakivi. Houkutteleva yritysbrändi rakennetaan lukuisista palasista, joista jokaisella on oma roolinsa onnistuneen kokonaisuuden luomisessa.
BeamAce on kovan luokan piirrotusässä konepajan arkeen
ChatHR
Vihersisustus kukoistamaan viherkasvihuollolla
Rohkeasti omannäköinen vihersisustus on nykypäivää
8 biofiilisen suunnittelun elementtiä
Stockmann Tampereelle asennettiin Philipsin kierrätysmateriaaleista valmistetut kohdevalaisimet
Massiivipuulevyt tuovat tyyliä Järvenpään STEP-kampukselle
Taloyhtiö varaudu talveen – älykäs tekniikka ohjaa todellista lämmitystarvetta
Interact-ohjausjärjestelmä säästää energiaa ja kerää dataa kiinteistöstä
Ilmanvaihdon katsastukset - jättäisitkö autosi katsastamatta?
Lähelle tuotu lajittelu on helppoa asukkaalle ja isännöitsijälle
Kestävä ja kaunis katto kotimaisesta tiilestä
Kannattaako TyEL kilpailuttaa?
Tyyliä ja designia lattiaan ominaisuuksista tinkimättä
Julkisivujen korjaamisen tietopankki JUKO on päivitetty
Korjausrakentaminen taloyhtiöissä päätösprosessiin – ja takaisin maan hallituksen työpöydälle
Maanläheinen MAATIILI
Miksi oma palkkahallinto ei kannata?
Kylpyhuoneremontti edessä – mitä osakkaan tulee tietää vastuunjaosta?
Yrityksen wc-tilat kertovat arvostuksesta
Uusi vähähiilinen lasi Pilkington Mirai™
REDISET-tutkimusprojekti etenee
Uuden ajan lämpökattiloissa pyritään pieniin päästöarvoihin
Laadukkaat alumiinijärjestelmät valmistetaan mittatilauksesta
Tunnista ja ratkaise kyberturvan haasteet
Taloyhtiö investoi sähköauton lataukseen – näin mitoitat latausinfran oikein
Uusi PAROC CO2 Calculator tekee hiilijalanjäljen laskemisesta helppoa
Asunto-osakeyhtiön hyvä hallintotapa hallituksen työssä ja viestinnässä
Pietarsaaren satama tukee merituulivoimaa
Resursseista eniten irti automatisoinnin avulla
Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille. Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!
Tutustu ratkaisuihin ja varaa ILMAINEN MEDIAESITTELY