Hyvän yhteistoiminnan merkitys on tärkeää isännöitsijän, hallituksen ja yhtiökokouksen välillä. Isännöitsijälle on annettava riittävät valtuudet yhtiön käytännön asioiden hoitamiseen. Käytännössä hallituksen tulee antaa isännöitsijälle euromääräinen raja vuosittain ilman hallituksen päätöstä, jolla käytännön pienehköt korjaukset voidaan tehdä.
Taloyhtiön aitavalintaan vaikuttavat monet tekijät: hankinta- ja elinkaarikustannukset, huollettavuus, kestävyys sekä yhä useammin myös ympäristönäkökulmat. Kun kaikkia näitä tarkastellaan kokonaisuutena, nousee kotimainen puuaita vahvaksi vaihtoehdoksi.
Vanha, kellertävä tiilipinta sai uuden kirkkaanvalkoisen ilmeen Tikkurilan Kivitex Brick House Paint -tiilitalomaalilla.
Sisäilmastoseminaari järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 11.3.2025. Jo 40. kerran järjestetyssä Sisäilmastoseminaarissa oli paikalla noin 800 sisäilma-alan asiantuntijaa ja sisäilma-aiheista kiinnostunutta.
Taloyhtiön piha on asukkaidensa yhteinen tila, joka palvelee monia eri tarkoituksia. Se on kohtaamispaikka, lasten leikkipaikka, viheralue ja ajoittain myös pihatalkoiden työmaa. Pihan käytön pelisääntöjen selkeä määrittely edistää viihtyvyyttä, turvallisuutta ja asumismukavuutta. Miten taloyhtiö voi varmistaa, että piha-alueen käyttö on toimivaa ja reilua kaikille?
Kevät ja kesä tuovat mukanaan paitsi valon ja lämmön, myös taloyhtiöiden kunnossapitoon ja viihtyvyyteen liittyviä tärkeitä tehtäviä. Lumien sulaessa ja ilman lämmetessä on aika kiinnittää huomiota rakennusten ja piha-alueiden kuntoon sekä varmistaa, että kiinteistön tekniset järjestelmät toimivat optimaalisesti.
Rakennusten energiatehokkuus ja sisäilman miellyttävyys ovat keskeisiä tavoitteita modernissa arkkitehtuurissa. Erityisesti lämpenevä ilmasto ja kasvava tarve energiansäästölle tuovat uusia haasteita suunnittelijoille. Aurinkosuojaus on yksi tehokkaimmista keinoista parantaa rakennusten energiatehokkuutta ja samalla varmistaa miellyttävä sisäilmasto ympäri vuoden. Sen avulla voidaan merkittävästi vähentää rakennuksen jäähdytyksen tarvetta, sillä kun lämpö ei pääse sisälle, sitä ei myöskään tarvitse poistaa.
Novetoksen tuore selvitys paljastaa: muutoskyvykkyys ja empaattinen johtajuus nousevat keskiöön tulevaisuuden työelämässä
Teetkö sinäkin harmaata ylityötä? osa 2. Ensimmäisessä osassa läpikäytiin, mikä on ylityön, liukumien ja harmaan ylityön välinen ero. Tässä toisessa osassa paneudun siihen, miksi harmaata ylityötä tehdään ja miten sitä voi vähentää.
Monet asiantuntijat tekevät jatkuvasti enemmän töitä, kuin mitä sovittu työaika edellyttäisi. Silti ylityökorvauksia maksetaan harvoin. Mistä tämä johtuu?
Täysin hiilidioksidivapaata energiatuotantoa kohti kulkeva Pori Energia huomioi ilmastotekijät Pori Energia Sähköverkkojen ylläpitämissä puistomuuntamoissa, joihin se on valinnut SF6-vapaat Eaton Xiria -keskijännitekojeistot. SF6-kaasu, jota käytetään laajalti eristekaasuna sähkönsiirron kytkinlaitoksissa, katkaisijoissa ja jakeluverkkojen laitteissa, on erittäin haitallinen ilmastokaasu. EU on kieltänyt sen käytön uusissa, enintään 24 kV:n sähköisissä kytkinlaitteissa. F-kaasujen asteittainen poisto astuu voimaan tammikuussa 2026.
Mikä olisikaan parempi tapa vahvistaa tiimihenkeä ja lisätä jaksamista kuin viettää virkistävä työhyvinvointipäivä merellisessä miljöössä kalastuksen parissa? Villa Seaview tarjoaa nyt yritysryhmille uudenlaisen mahdollisuuden yhdistää kokoukset, rentoutuminen ja luonnon rauha yhteen saumattomaan kokonaisuuteen.
Menneen viikon Helsingin Sanomissa oli työterveyslääkärin kirjoitus, että yritykset uskovat työhyvinvoinnin paranevan liikunnalla. Mutta jumppa ei auta, jos työpaikalla homma ei toimi. No näinhän se on, ja henkilöstöjohdossa kaikki sen tietääkin. Liike ei ole lääke kaikkeen. Jos erilaisia keinoja on jo kokeiltu, yksi toimiva ratkaisu voisi olla arjen näkyväksi tekeminen liinaamalla.
Eräs suunnittelija hiljattain kysäisi, järjestetäänkö tänä vuonna Julkisivuremonttikilpailu. Kyllä, Julkisivuyhdistys – JSY ry järjestää perinteisen kilpailun kymmenennen kerran. Se on tarkoitettu asunto-osakeyhtiöille ja pääosin asuinkäytössä oleville kiinteistöosakeyhtiöille. Ehdotukset palkittavista pyydetään 31.8.2025 mennessä.
Työhyvinvoinnin uudet ulottuvuudet
Valinnanvapaus ja vastuullisuus työsuhde-etujen ytimessä
Mielenterveys ei saa jäädä esihenkilön varaan
Pyöräedun poistuminen voi kaataa viestikuorman HR:n niskaan
"Pelko hiljentää – luottamus kasvattaa tulosta" – Psykologinen turvallisuus näkyy viivan alla
Unohtumaton työhyvinvointipäivä pyöräilyn ja metsän makujen äärellä
Työhyvinvoinnin tila: kenen vastuulla ja missä kunnossa?
Merkityksellisyyden tuhoaminen on yllättävän helppoa
Kolmasosa eläkeläisistä jatkaisi työntekoa – työnantajien passiivisuus jarruttaa
Häirintä ja kuormitus puhuttavat työelämässä – yhteydenottojen määrä kasvoi ennätyksellisesti
Uudet vaatimukset yhdenvertaisuussuunnitelmille – siirtymäaika päättyi
Poissaolot paljastavat johtamisen puutteita – Etla: kunnissa reagoitava aiemmin
Asiantuntijatyön kuormitus hälyttävällä tasolla
Lahjakortti on yhä suositumpi henkilöstölahja
Miksi jaettu johtajuus on elintärkeää pirstaleisessa maailmassa?
Ulkoistettu HR-palvelu
PAROC CGL 20cy kivivillalamellit Tamarinden-projektissa
Läsnäolon merkitys työpaikalla täytyy tehdä näkyväksi
Eläkkeelle siirtyminen kaipaa uusia käytäntöjä
Kokemusosaaminen nousee työelämän uudeksi voimavaraksi
Väitös: Lasten saamisella on huomattavasti suurempi negatiivinen vaikutus naisten kuin miesten tuloihin
Arvojohtajuus valokeilaan – Value Summit nostaa esiin esimerkillistä johtamista ja arvopohjaisia tekoja
Henkilöstöedut sitouttavat tehokkaammin kuin palkankorotukset
Nuorten usko työelämään vahvistunut – NYT Nuorten tulevaisuusraportti 2025 kertoo myönteisistä muutoksista
Digitaaliset kollegat astuvat remmiin: tekoälyagentit muuttavat HR-työn arkea
Tulevaisuuden organisaatiot rakennetaan tänään
Hoplaxskolan – 1950-luvun koulurakennus nykypäivän oppimisympäristöksi
Puu arkipäiväisenä valintana – pieni teko, suuri vaikutus
Hippos-hankkeen rahoitus on koossa – rakentaminen käynnistyy harjoitusjäistä kesäkuussa 2025
Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille. Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!
Tutustu ratkaisuihin ja varaa ILMAINEN MEDIAESITTELY