mainos_1039

Rakentaminen
Runko ja rakennustuotteet
Sisäpinnat ja tilaosat (puu, laminaatti)

Puurakenteet monessa mukana

artikkelikuva: Puurakenteet monessa mukana

Kuva: Schauman Arkkitehdit Oy / Wellu Hämäläinen


Puu on luonnonmukainen materiaali, joka soveltuu monenlaiseen rakentamiseen ja sisustamiseen. Puusta rakennetaan taas paljon, ja vuoden 2020 Tuusulan asuntomessuillakin esitellään useita nykyajan puutaloja. Toisaalta puu voi olla oikukas materiaali, joten suunnittelijan on tunnettava sen ominaisuudet.

Puukerrostaloissa on omat haasteensa

Suomeen on viime vuosina toteutettu jo lähes sata puurakenteista asuinkerrostaloa.

Arkkitehti Niklas Kronberg Schauman Arkkitehdit Oy:stä on suunnitellut Turkuun Linnanfältin korttelin puukerrostaloja, jotka ovat 3–5-kerroksisia. Vuodesta 2017 alkaen tuolle alueelle on noussut jo 19 puurakenteista asuinkerrostaloa.

Kronberg toteaa, että puu ei ole rakennusmateriaalina aivan yksiselitteinen. Esimerkiksi puukerrostalojen rakentamisessa käytetään monenlaisia runkoratkaisuja.

Tällaisten talojen tapauksessa hyvän rakentamisen periaatteet korostuvat vielä enemmän kuin muussa rakentamisessa.”

”Muun muassa pyöreiden rakenneosien tekeminen puusta on monesti vaikeaa. Kun taloa rakennetaan betonista, paikallavalettava liukuvaluseinä voi olla minkä muotoinen hyvänsä”, Kronberg pohtii.

Muutenkin puulla on erityisominaisuuksia, jotka on muistettava jo suunnitteluvaiheessa.

”Puu liikkuu ja elää jonkin verran, joten painumavarat on otettava huomioon, mikäli tehdään rankarakenteista puukerrostaloa.”

”Ongelmia voi tulla esimerkiksi silloin, jos muu osa talosta on puuta mutta hissikuilu on betonia. Silloin puurakenteet voivat painua, mutta betoni ei”, muistuttaa Kronberg.

Jos puutaloista tehdään korkeampia kuin nelikerroksisia, niiden toteutukseen käytetään tyypillisesti CLT-elementtirakenteita eikä rankarakenteita.

Massiivipuinen CLT-elementti (cross-laminated timber) muodostuu ristikkäin liimatuista puulevykerroksista, joiden ainevahvuus ja lukumäärä määrittävät elementin lujuuden ja vahvuuden. Tyypillisesti tällaisista elementeistä saadaan erittäin lujia ja tiiviitä.

Puutaloissa pehmeä akustinen ympäristö

Kronberg tähdentää, että puukerrostalojen suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota myös rakenteiden jänneväleihin.

”Jos rakenteisiin on tarkoitus tehdä isoja aukkoja, joudutaan ehkä turvautumaan myös teräksisiin rakenteisiin. Muutoin mitoitukset voivat mennä liian hankaliksi.”

”Puu on hyvä ja ekologinen rakennusmateriaali, mutta sen realiteetit on tunnettava puutaloja suunniteltaessa”, Kronberg tiivistää tilanteen arkkitehdin kannalta.

Hänen mukaansa puukerrostalojen akustinen ympäristö saadaan usein pehmeämmäksi kuin betonirakenteisissa taloissa. Puulla on hyvä ilmaäänien eristävyys.

”Toisaalta matalat taajuudet – kuten askeläänet – voivat helposti korostua, joten välipohjien alapinnoissa joudutaan usein turvautumaan akustisiin jousirankakattoihin.”

”Tämä puolestaan voi hankaloittaa puukerrostaloissa tarvittavien sprinklerijärjestelmien asentamista. Muun muassa Turun Linnanfältin puukerrostaloissa sprinklausta on paikoitellen toteutettu sivusuuttimilla ja erikoistapauksissa myös pinta-asennuksilla”, Kronberg kertoo.

Yli kaksikerroksisissa puukerrostaloissa paloturvallisuusmääräykset edellyttävät automaattisen sprinklerisammutusjärjestelmän asentamista.

Uusia hankkeita vireillä

Puu on myös hyvä ja luonnollinen sisustusmateriaali. Monien talojen sisäosissa on paljon puupintoja – mikä etenkin puutaloissa onkin erityisen luontevaa.

”Linnanfältin puutaloista esimerkiksi As.Oy Turun Lyhdynkantajassa on tarkoituksella jätetty CLT-puuelementtirakenteita näkyville kuultokäsiteltyinä. Myös porrassyöksyissä näkyy paljon puupintoja”, Kronberg mainitsee.

”Seinäpinnoissa näkee nykyisin käytettävän jopa vaneria ja etenkin ulkomailla myös OSB-kolmikerroslevyjä. Suomessa ne eivät kuitenkaan ole vielä samalla tavalla yleistyneet.”

Myös laminaattilevyjä asennetaan sisustuslevyiksi.

Suomessa myös valtiovalta on pyrkinyt edistämään puukerrostalojen rakentamista, ja useitakin puutalohankkeita on parhaillaan käynnissä tai vireillä. Esimerkiksi Espoon Tapiolassa rakennetaan juuri Tuuliniityn puukerrostaloja, joista korkein on peräti 13-kerroksinen.

”Yksi mielenkiintoinen meneillään oleva hanke koskee kahta samankokoista asuinkerrostaloa, joista toinen tehdään puusta ja toinen betonista. Silloin voidaan vertailla, millä tavoin materiaali vaikuttaa rakennushankkeen kustannuksiin ja aikatauluihin”, Kronberg sanoo.


Puu sisustuksessa lisää viihtyvyyttä

Pirkkalassa toimiva Kärävä Oy valmistaa yksilöllisiä puutuotteita, muun muassa saunan lauteita mittatilaustyönä sekä erilaisia sisäverhoilu- ja terassipuutuotteita. Ne valmistetaan pääosin lehtipuista sekä lämpökäsitellystä männystä.

Kärävä Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Soini arvioi, että Suomessa on juuri nyt meneillään jonkinasteinen puurakentamisen buumi.

”Ihmiset ovat selvästi puuta vailla. Kysyntää on esimerkiksi tehosteseinillä ja puurimoituksilla, joita halutaan asentaa sekä omakotitaloihin että toimistorakennuksiin”, Soini sanoo.

”Puusisustukset ovat muodissa. Ne ovat viime vuosina vielä lisänneet suosiotaan.”

Soini korostaa, että puu on sekä hyvän näköinen että luonnonmukainen rakennus- ja sisustusmateriaali.

”Puun käyttö lisää viihtyisyyttä, parantaa ilmanlaatua ja vähentää stressitasoa. Lisäksi puurakentaminen on ekologinen ratkaisu.”

Kärävä Oy
Kuva: Kärävä Oy

”Paneloitujen pintojen suosio on kasvanut – usein esimerkiksi paneloidaan makuuhuoneessa sängyn pääty.”

”Yksittäisistä rimoista on mahdollista tehdä vaikkapa rimaseiniä tai käyttää valeurapaneelia rimaefektin luomiseen. Sellaisia halutaan moniin käyttökohteisiin.”

Puurakentamiseen tyyliä ja turvallisuutta

Soinin mukaan Suomen sisustussuunnittelijat ja arkkitehdit ovat varsin hyvin perillä puun eri käyttömahdollisuuksista.

”Toisaalta Keski-Euroopassa puuta on käytetty enemmän myös rakennusten julkisivuissa, joihin on toteutettu puuverhouksia.”

”Viime vuosina Suomessa on toteutettu myös yhä enemmän kokonaan puusta rakennettuja kerros- ja hirsitaloja. On kuitenkin huomattava, että luonnonmateriaalina puu käyttäytyy eri tavoin kuin muut rakennusmateriaalit. Se voi esimerkiksi ’elää’ kosteuden mukaan – ja pahimmissa tapauksissa homehtua”, Soini huomauttaa.

”Puutaloja rakennettaessa myös paloturvallisuuteen – kuten automaattisiin sammutusjärjestelmiin – on kiinnitettävä erityistä huomiota.”

Puulajeista varsinkin lämpökäsitelty mänty, lämpökäsitelty haapa sekä värjätty haapa ovat viime aikoina olleet sisustusmateriaaleissa kysyttyjä.

”Ylipäätään vaaleat sävyt ovat puusisustuksessa yleisiä ratkaisuja. Kovin tummaa puuta ei juuri käytetä, ellei sitten tehosteena”, Soini kertoo.

Suomesta viedään muualle Eurooppaan paljon lämpökäsiteltyjä mänty- ja kuusituotteita esimerkiksi terassien rakentamiseen. Suomessa ei juuri ole tällaisia terasseja, koska täällä pikemminkin käytetään painekyllästettyä puuta ja komposiittia. Lämpökäsitelty puu olisi ympäristöystävällisempi vaihtoehto.”

”Joka tapauksessa ekologisuus on nouseva trendi. Kuluttajat eivät halua puutavaraa, joka on hakattu sademetsistä, vaan hankkivat puuta sertifioiduilta valmistajilta”, Soini toteaa.


Puurakenne voi olla yksilöllinen

Toimitusjohtaja Olli Kemi arvioi puun soveltuvan monenlaisiin yksilöllisiin käyttötarkoituksiin.

Hänen yrityksensä Profil-Lista Oy toimittaa esimerkiksi viilutettuja alakattosäleitä, seinärimoja ja arkkitehtien suunnittelemia listoja.

”Toimimme projekteissa usein yhteistyössä arkkitehtien kanssa.

Yhteistyöverkostomme ja asiakaskuntamme kanssa pystymme vastaamaan hyvinkin haastavista ja isoista kohteista”, Kemi toteaa

”Erityisen kysyttyjä puurakenteita ovat seinärimat ja -paneelit, samoin kattosäleet ja erikoislistat.

Tyypillisesti kyse on tilauksen mukaan tehtävistä tuotteista, joita tarvitaan tiettyä projektia varten.”

Monissa sisustusratkaisuissa käytetään Kemin mukaan aitoa puuviilua pinnoitteena, jota voidaan halutessa myös sävyttää.

”Profiilipinnoituksella pystytään hallitsemaan kohteen sävymaailma Onetone-järjestelmän mukaisesti.”

”Viilut valikoidaan käsin. Niillä saadaan aikaan tyylikkäitä pintoja, jotka ovat tarkalleen arkkitehdin suunnitelmien mukaisia”, Kemi kehuu viiluratkaisuja

Profil-lsita
Kuva: Profil-lista Oy

Oikeat materiaalit ja pinnoitetut profiilit oikeisiin paikkoihin

Viime aikoina myös esimerkiksi rimaseinät ovat yleistyneet sisustuksessa.

”Toteutuksissa voidaan yhdistää erilaisia runkomateriaaleja, vaikkapa MDF-levyä, vaneria, puuta sekä kuitukipsiä”, Kemi luettelee.

Profiilien pinnoitteina voivat olla aidot puuviilut, laminaatit ja sävyyn teetetyt kalvot.

”Viilutettuja tuotteita käytetään monenlaisissa sisustusratkaisuissa, muun muassa toimistojen väliseinäprofiileissa, erilaisissa koteloinneissa sekä seinä- ja kattopinnoissa.”

”Esimerkiksi hotelleissa on usein tarvetta erikoisratkaisuille, kuten arkkitehtien suunnittelemille jalkalistoille. Sellaisia olemme toimittaneet muun muassa useisiin hotellikohteisiin Pohjoismaissa.”

”Käymme arkkitehtien kanssa läpi eri vaihtoehtoja ja niihin tarvittavia ominaisuuksia, kuten paloluokkia. Etsimme sopivia materiaaleja sekä juuri oikeita sävyjää ja pintoja. Nykyisin aidot puuviilut ovat hyvin suosittuja myös sisustuksessa”, Kemi toteaa.

Teksti: Ari Mononen

Seuraa Publicomedia

Publicomedia uutiskirje

PUBLICO - TOIMIALAMEDIAT

publico - mediat

HR viesti
www.hrviesti.fi

Henkilöstöosaamisen ammattilaisten media, jossa käsitellään henkilöstön kehittämiseen liittyviä ajankohtaisia asioita

publico - mediat

KITA - Kiinteistö & Taloustekniikka
www.kita.fi

KITA on korkeatasoinen kiinteistö, talotekniikka ja korjausrakentamisen asiantuntijoille suunnattu ammattimedia

publico - mediat

Prointerior
www.prointerior.fi

prointerior on arkkitehtuuriin, tilasuunnitteluun ja julkisrakentamiseen erikoistunut sitoutumaton ammattimedia

publico - mediat

Prologistiikka
www.prologistiikka.fi

prologistiikka on korkeatasoinen logistiikka-alan ammattimedia

publico - mediat

Proresto
www.proresto.fi

proresto on korkeatasoinen horeca-alan ammattimedia joka tarjoaa tietoa ja esittelee ratkaisuja ammatillisen osaamisen sekä liiketoiminnan kehittämiseen.

PUBLICO - TEOLLISUUSMEDIAT

Enertec on korkeatasoinen, monikanavainen energiateknologiaan ja vesihuoltoon keskittynyt, vesi- sähkö- ja energia-alan ammattimedia

publico - mediat

Prometalli
www.prometalli.fi

Prometalli on metalli- ja konepajateollisuuden ammattilaisille suunnattu ammattimedia

PUBLICO - INTERNATIONAL MEDIAS

Seatec - Finnish Marinetechnology is a media for professionals, all over the world, working within the marinetechnology industry

Nordicum, established in 1993, presents the leading Finnish companies and projects within Real Estate & Architecture

UUSIMMAT ARTIKKELIT

MAINOSTAJILLE

Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille.

Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!




PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »