mainos_1048

Hissit

Kiinteistöissä kaivataan toimivia hissejä

artikkelikuva: Kiinteistöissä kaivataan toimivia hissejä

Kuva: Kone


Hissit helpottavat kerrostalossa asumista ja tekevät liikkumisesta sujuvampaa ja nopeampaa – kunhan ne vain ovat toimintakunnossa. Monet vanhat hissit saattavat kuitenkin olla perusteellisen remontin tai jopa uusimisen tarpeessa.

KAIKKIAAN SUOMESSA on noin 60 000 hissiä. Varsinkin ikääntyneet hissit saattavat mennä melko herkästi epäkuntoon ja aiheuttavat näin käyttäjilleen monenlaista mieliharmia – ja pahimmissa tapauksissa jopa turvallisuusriskejä.

”Suomessa kyllä riittää peruskorjattavien hissien kantaa”, arvioi KONE Hissit Oy:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Jussi Haapkylä.

”Esimerkiksi asuintaloissa hissin vikamäärät alkavat kasvaa 25 vuoden käytön jälkeen. Hissihän on auton jälkeen eniten käytetty kulkuväline.”

Nykyaikaiset hissit vikaantuvat kuitenkin melko harvoin ja kehitystyön ansiosta KONEen hissien vikailmoitukset ovat vähentyneet. Vikatilanteita voi estää ennakoivan kunnossapidon ja etävalvonnan avulla.

Haapkylän mukaan on paljolti tapauskohtaista, milloin hissi kannattaa uusia kokonaan ja milloin selvitään pienemmillä korjaustoimilla.

”Aluksi kiinteistössä kannattaa tehdä hankekartoitus, jossa hissiasiantuntija tulee paikalle ja katsastaa lähtötilanteen.”

”Tyypillisesti hissin vaihto voi tulla eteen noin 25 vuoden iässä. Toisaalta paljon riippuu myös siitä, millaisia käyttömääriä hissi on joutunut kestämään. Monesti liikerakennusten hissit saattavat olla uusimisen tarpeessa jo 15 vuotta asennuksen jälkeen”, Haapkylä pohtii.

Uudet hissit ovat energiatehokkaita

Mikäli kiinteistön vanhassa hississä alkaa esiintyä vikoja selvästi enemmän kuin ennen, taloyhtiössä voi olla syytä harkita kokonaan uuden hissin tilaamista.

”Toinen merkki uusimistarpeesta voi olla se, että hissi alkaa pysähtyä epätarkasti kerrosten välille, jolloin hissin ovelle muodostuu ikään kuin kynnys”, sanoo Haapkylä.

Hissi, Kone
KUVA: KONE / PETRI LYYTIKAINEN

”Turvallisuus ja esteettömyys ovat asumisessa keskeisiä kysymyksiä. Monesti vanhoissa hisseissä saattaa myös olla raskas kääntöovi, jonka avaaminen on hankalaa ikäihmisille.”

Haapkylä muistuttaa, että uudet hissimallit ovat aiempia edistyneempiä ja ne pyritään jo alun perin suunnittelemaan käyttäjäystävällisemmiksi.

”Toki vanhan hissin voi korjatakin, mutta jossakin vaiheessa vaihto on edullisempi ratkaisu.”

”On hyvä muistaa, että uudemmat hissit ovat myös energiatehokkaampia kuin entiset. Niiden käyttökustannuksissa voi tulla taloyhtiölle säästöä tulevina vuosina.”

Lisää tilaa hisseihin

Jos hissi päätetään uusia, Haapkylän mukaan voi monesti olla mahdollista korvata vanha hissi entistä tilavammalla ilman että hissikuiluun olisi tehtävä laajoja rakennemuutoksia.

”Vaikkapa neljän hengen hissikori pystytään kenties korvaamaan kuuden hengen korilla.”

KONE Hissit Oy:n loppuvuodesta 2020 julkaiseman suomalaisen hissitutkimuksen mukaan ihmiset toivovatkin kotitaloihinsa nimenomaan riittävän tilavia hissejä. Useiden tutkimukseen osallistuneiden toiveissa olivat lisäksi hissin nopeus sekä käyttäjien esteetön pääsy hissille.

”Saattaa olla myös järkevää ja taloudellista jatkaa hissikuilua kellariin tai ullakkokerrokseen asti. Nykyajan hissit eivät välttämättä vaadi erillistä konehuonetta, joten konehuonetila voidaan saada hyötykäyttöön”, Haapkylä ehdottaa.

”Lisäksi uusien hissien turvallisuutta parantaa se, että hissikoreissa ei enää ole liikkuvaa etuseinää.”

Uusimalla ovet automaattioviksi vältetään riski siitä, että hissikorissa kuljetettu kuorma aiheuttaisi kiilautumisvaaran hissin ollessa liikkeessä. Matkustaja voi tällöin jäädä puristuksiin kuorman ja hissikorin seinän väliin.

Hissit nostavat asunnon arvoa

Nykyisin hissien uusimiskustannuksiin voi saada ARA:lta tukea jopa 45 prosenttia.

”Keskimäärin ARA on myöntänyt projekteihin tukea 10–20 prosenttia hankkeen kokonaisarvosta”, Haapkylä kertoo.

Kun talossa on toimiva hissi, asuminen on helpompaa. Se voi olla hyvä syy hissin uusimiseen.

”Toisaalta kannattaa muistaa, että uusittu hissi vaikuttaa talon asuntojen arvoon”, Haapkylä mainitsee.

”Vuonna 2020 julkaistun tutkimuksen mukaan toimiva hissi lisää asunnon arvoa 2–6 prosenttia. Tosin vaikutus vaihtelee sekä paikkakunnittain että sen mukaan, missä kerroksessa asunto sijaitsee. Ylimpien kerrosten asuntojen tapauksessa myyntiarvo nousee eniten.”

Digitalisoituja ja älykkäitä hissejä

Viime aikoina markkinoille on Haapkylän mukaan tullut myös aiempaa ’älykkäämpiä’ hissimalleja.

Aivan uusimmissa, pitkälle digitalisoiduissa hissityypeissä on jo valmiiksi asennettuna tietoliikenneyhteys, joka mahdollistaa esimerkiksi etävalvonnan sekä hissin internetyhteyden.

”Tämäntyyppiset hissit tulivat markkinoille noin vuosi sitten. Ne ovat älytalojen kanssa yhteensopivia”, Haapkylä luonnehtii.

Hissi, Hissit, Kone
KUVA: KONE / BENJAMIN SUOMELA

”Älykäs hissi pystyy jopa tunnistamaan käyttäjänsä rakennuksen ulko-ovella ja viemään heidät automaattisesti oikeisiin kerroksiin. Samalla hissiin on mahdollista lisätä uudenlaisia palveluratkaisuja, kuten vaihtuvia sähköisiä ilmoitustauluja. Näitä hissejä on Suomeenkin asennettu jo useita.”

”Ennakoiva kunnossapito on myös selkeä kehitystrendi hisseissä. Esimerkiksi KONE 24/7 Connect -palvelun avulla hissiä voidaan seurata kellon ympäri ja tunnistaa korjaustarpeita ennakoivasti.”

KONE 24/7 Connect -palvelu on ollut markkinoilla jo jonkun aikaa (vuodesta 2017), joten dataa sen toimivuudesta ja hyödyistä alkaa olla jo paljon.

”Asukkaat hyötyvät lisääntyneestä toimintavarmuudesta, käytettävyydestä ja turvallisuudesta. Mikäli hissiin on tulossa jokin kriittinen ongelma, se voidaan havaita ajoissa ja korjata kuntoon ennen kuin ongelmat pahenevat.”

Muutoinkin ennakoiva ja hyvissä ajoin toteutettu hissihuolto on yleensä hyvä ratkaisu, hissin mallista ja iästä riippumatta.

”Oikein ajoitetuilla ja ennakoivilla huoltotoimenpiteillä pystytään ehkäisemään käyttökatkoja”, korostaa Haapkylä.

Varaosien puuttuminen voi hidastaa huoltotöitä

Myös Suomen Hissiyhdistyksen selvitysten mukaan Suomessa saneerataan nykyään vanhoja hissejä yllättävän vähän.

Viranomaisten määräykset edellyttävät hissien tarkastusta vähintään kahden vuoden välein. Hissien korjaustöitä saavat lain mukaan suorittaa vain tällaisiin töihin hyväksytyt urakointiliikkeet.

Vuosien varrella hissien tekniikka on muuttunut uudenaikaisemmaksi. Muun muassa reletekniikka on jäänyt pois hissien ohjauksesta.

Vanhojen hissien kuluneet osat pitäisi korjaustöiden yhteydessä vaihtaa uusiin. Monesti huollon ongelmana kuitenkin on, että vanhanmallisiin hisseihin ei välttämättä ole enää saatavissa kaikkia varaosia – tai ainakaan niin nopeasti kuin vikaantuneen hissin käyttäjät toivoisivat.

Ainakin tällaisissa tapauksissa hissin uusiminen kokonaan voi osoittautua asukkaiden kannalta toimivaksi vaihtoehdoksi.

Teksti: Ari Mononen

Seuraa Publicomedia

Publicomedia uutiskirje

PUBLICO - TOIMIALAMEDIAT

publico - mediat

HR viesti
www.hrviesti.fi

Henkilöstöosaamisen ammattilaisten media, jossa käsitellään henkilöstön kehittämiseen liittyviä ajankohtaisia asioita

publico - mediat

KITA - Kiinteistö & Taloustekniikka
www.kita.fi

KITA on korkeatasoinen kiinteistö, talotekniikka ja korjausrakentamisen asiantuntijoille suunnattu ammattimedia

publico - mediat

Prointerior
www.prointerior.fi

prointerior on arkkitehtuuriin, tilasuunnitteluun ja julkisrakentamiseen erikoistunut sitoutumaton ammattimedia

publico - mediat

Prologistiikka
www.prologistiikka.fi

prologistiikka on korkeatasoinen logistiikka-alan ammattimedia

publico - mediat

Proresto
www.proresto.fi

proresto on korkeatasoinen horeca-alan ammattimedia joka tarjoaa tietoa ja esittelee ratkaisuja ammatillisen osaamisen sekä liiketoiminnan kehittämiseen.

PUBLICO - TEOLLISUUSMEDIAT

Enertec on korkeatasoinen, monikanavainen energiateknologiaan ja vesihuoltoon keskittynyt, vesi- sähkö- ja energia-alan ammattimedia

publico - mediat

Prometalli
www.prometalli.fi

Prometalli on metalli- ja konepajateollisuuden ammattilaisille suunnattu ammattimedia

PUBLICO - INTERNATIONAL MEDIAS

Seatec - Finnish Marinetechnology is a media for professionals, all over the world, working within the marinetechnology industry

Nordicum, established in 1993, presents the leading Finnish companies and projects within Real Estate & Architecture

UUSIMMAT ARTIKKELIT

MAINOSTAJILLE

Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille.

Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!




PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »