Johtaminen (hybridityö)
Yrityskulttuuri
KOLUMNI
Alaston apina hybridityössä
Kirjoittaja: Kati Boijer-Spoof Heikinheimo
Moderni ajatustyö asettaa ainakin kolmenlaisia haasteita kivikautisille aivoillemme. Voisimmeko ottaa työarjen muotoilussa aiempaa paremmin huomioon lajityypilliset ominaisuutemme, kysyy Kati Boijer-Spoof Heikinheimo.
Vuonna 1967 brittiläinen Desmond Morris julkaisi kirjan The Naked Ape, jossa tarkasteltiin homo sapiens -nimistä lajia eläintieteilijän silmin. Ihmisen käyttäytymisen havainnointi viileän tieteellisesti aiheutti suuren kohun, ja luomakunnan kruunun ihmiseltä riisuneesta kirjasta tuli kansainvälinen hitti.
Nykylukijan silmin teoksen maailmankuva ja jotkin tiedotkin ovat auttamatta vanhentuneita. Ydinajatus on kuitenkin kiinnostava: mitkä ovat lajityypillisiä ominaisuuksiamme ja miten hyvin ne vastaavat nykyistä elinympäristöämme? Tämä kysymys heräsi itsellänikin, kun tein taustaselvitystä Etätyön hyvinvointiopas -tietokirjaa varten – eikä se ole sittemmin jättänyt minua rauhaan.
Olen vakuuttunut siitä, että monet työelämäämme piinaavat ilmiöt kuin myös kansanterveydelliset ongelmat liittyvät biologisten ominaisuuksiemme ja ympäristömme väliseen ristiriitaan. On itse asiassa ymmärrettävää, että meillä on sellaisia epidemioita kuin työuupumus, verenpainetauti ja 2-tyypin diabetes. Vuosimiljoonien aikana kehittyneet adaptaatiot käytöksessämme ohjaavat meitä toimimaan tavalla, joka ei enää nyky-ympäristössä ole optimaalista.
Erityisen mielenkiintoista on tarkastella modernia ajatustyötä. Verrattuna metsästäjä-keräilijän työpäiviin sille on leimallista intensiivinen, abstraktin tiedon käsittely, fyysinen paikallaanolo sekä itsenäinen työskentely. Jos lähdemme purkamaan tätä osasiksi, ensimmäisenä ja ilmeisenä haasteena on pitkäkestoinen keskittyminen. Siinä emme itse asiassa ole kovin hyviä. Jos ja kun ajatus harhailee tuon tuosta – se on normaali lajityypillinen ominaisuus! Helpottava tieto, eikö? Vaatimuksena kuitenkin on, että jaksaisimme paneutua hyvinkin vaativien kokonaisuuksien käsittelyyn koko työpäivän ajan. Tämä aiheuttaa kognitiivista ylikuormitusta.
Kolikon kääntöpuoli, jonka tunnistamme huomattavasti huonommin, on fyysinen alikuormitus. Aivomme, kehomme ja hermostomme – kutsutaan kokonaisuutta vaikka käyttöliittymäksemme – on luotu liikuteltavaksi. Kun fyysinen ärsyke puuttuu, sakkaa niin lihasten aineenvaihdunta kuin energiankulutus. Ja mikä ajatustyöläistä luulisi kiinnostavan eniten: myös kognitiivinen suorituskyky heikkenee. Lyhytkin liikuskelu tehostaisi ongelmanratkaisua ja luovuutta, kun sitä tehtäisiin tiheästi normaalina osana työpäivää.
Kolmas merkittävä tekijä erityisesti hybridityön aikakaudella on yhteisöllisyyden näivettyminen. Olemme määritelmällisesti laumaeläimiä. Ihmislajin menestys perustuu kykyyn tehdä saumatonta yhteistyötä, ja evolutiivisessa ympäristössä olemme myös olleet täysin riippuvaisia ryhmästämme. Epätietoisuus siitä, onko meillä lauman hyväksyntä, nakertaa psykologisen turvallisuuden tunnetta ja syö myös työtehoa.
Toiveeni on, että työelämässä otettaisiin jatkossa paremmin huomioon lajityypilliset tarpeemme. Voisimmeko muotoilla työpäiviä tämä näkökulma johtotähtenä? Keinoja on monia, aina kokouskäytäntöjen uudelleensuunnittelusta fyysisen aktiivisuuden ja kohtaamisten edistämiseen. Kuten Desmond Harris kirjassaan toteaa (suom. Otava):
”[Ei] ole toivoakaan siitä, että [ihminen] ravistaisi äkkiä harteiltaan sen geneettisen perinnön, joka on kertynyt koko hänen kehityshistoriansa aikana. Hän olisi paljon vähemmän huolestunut ja tyytyväisempi eläin, jos hän vain rehellisesti tunnustaisi tämän tosiasian.”
Kati Boijer-Spoof Heikinheimo
Kirjoittaja on työhyvinvointivalmentaja Virkisteri Oy:ssä. Hän on kirjoittanut yhdessä Riikka Ilmivallan kanssa Etätyön hyvinvointioppaan. Katin intohimona on evoluutiopsykologian opiskelu.
