mainos_1021

Kiinteistöhuolto
Piha-alue
Yhteiset tilat

Kiitoksia Wihurin Wille-ympäristönhoitokoneelle

Täydellinen kiinteistön hoitoon

artikkelikuva: Kiitoksia Wihurin Wille-ympäristönhoitokoneelle

Kiinteistöalan yrittäjä Toni Westerlund on ollut tyytyväinen yhteistyöhön Wihurin Teknisen Kaupan kanssa. Hän laittoi vaihtoon koko pyöräkuormaajien kalustonsa vantaalaisessa Kuninkaan Talkkarit yrityksessään.

”Viime talven menimme jo riskillä vanhan kaluston kanssa. Wihurilta tilasimme kevättalvella kaksi Wille-ympäristönhoitokonetta koeajojen jälkeen. Yksi on jo käytössä ja toinen tulee alkusyksystä. Ensi vuonna tilaamme kolmannen koneen”, Toni Westerlund sanoo.

Yhteistyö kaupanteossa onnistui mainiosti Wihurin myyjän ja huollon kanssa.

”Ensitapaamisesta lähtien asiat ovat järjestyneet. Sopimukseemme kuuluu myös kaluston huolto ja sekin on toiminut. Eli tilauksen jälkihuoltoa voi kiittää”, Westerlund jatkaa.

Mistään pienestä hankinnasta ei ole kyse, sillä tilaus on yli puolen miljoonan arvoinen. Siksi kaluston on tärkeää sopia kiinteistönhuollon tarpeisiin.

”Yhteistyö on toiminut paremmin kuin muiden merkkien kanssa. Kolmannen koneen hankkiminen on itsestäänselvyys. Wille on suunniteltu kiinteistönhuollon tarpeisiin ja siihen on helppo lisätä laitteita tarpeen mukaan ja niitä voi käyttää samaan aikaan ilman vaihtoa. Se tuo kilpailuetua”, Westerlund kiittelee.

Wille on myös erittäin helppo käyttää.

”Voit ottaa kaverin vaikka pystymetsästä ja hän pärjää kuormaajan kanssa”, Westerlund iloitsee.

Kuninkaan Talkkareille kuormaajat kustomoitiin asiakkaan omien toiveiden mukaan.

”Meillä on muun muassa oma erikoisväri, erikoisvalot ja kattavat lisävarusteet työlaitteineen. Kaikki tämä lisää työnteon mukavuutta”, Westerlund toteaa.

Westerlundin päätökseen kuormaajista vaikutti myös se, että Wille on kotimaista työtä ja luo Suomeen työpaikkoja.

Lisätietoja: www.tekninenkauppa.fi

Teksti: Esa Pesonen
Kuva: Kaisa Järvinen / Kuninkaan Talkkarit

Seuraa Publicomedia

Publicomedia uutiskirje

PUBLICO - TOIMIALAMEDIAT

publico - mediat

HR viesti
www.hrviesti.fi

Henkilöstöosaamisen ammattilaisten media, jossa käsitellään henkilöstön kehittämiseen liittyviä ajankohtaisia asioita

publico - mediat

KITA - Kiinteistö & Taloustekniikka
www.kita.fi

KITA on korkeatasoinen kiinteistö, talotekniikka ja korjausrakentamisen asiantuntijoille suunnattu ammattimedia

publico - mediat

Prointerior
www.prointerior.fi

prointerior on arkkitehtuuriin, tilasuunnitteluun ja julkisrakentamiseen erikoistunut sitoutumaton ammattimedia

publico - mediat

Prologistiikka
www.prologistiikka.fi

prologistiikka on korkeatasoinen logistiikka-alan ammattimedia

publico - mediat

Proresto
www.proresto.fi

proresto on korkeatasoinen horeca-alan ammattimedia joka tarjoaa tietoa ja esittelee ratkaisuja ammatillisen osaamisen sekä liiketoiminnan kehittämiseen.

PUBLICO - TEOLLISUUSMEDIAT

Enertec on korkeatasoinen, monikanavainen energiateknologiaan ja vesihuoltoon keskittynyt, vesi- sähkö- ja energia-alan ammattimedia

publico - mediat

Prometalli
www.prometalli.fi

Prometalli on metalli- ja konepajateollisuuden ammattilaisille suunnattu ammattimedia

PUBLICO - INTERNATIONAL MEDIAS

Seatec - Finnish Marinetechnology is a media for professionals, all over the world, working within the marinetechnology industry

Nordicum, established in 1993, presents the leading Finnish companies and projects within Real Estate & Architecture

UUSIMMAT ARTIKKELIT

MAINOSTAJILLE

Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille.

Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!




PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »