mainos_1038

Pintakäsittely

Kulutusta kestävät pinnoitteet

artikkelikuva: Kulutusta kestävät pinnoitteet

Kuva: Sini Pennanen


Kovakromaus on ylivoimainen pinnoite, kun tarvitaan pinnoite erittäin kovaan ja raskaaseen mekaaniseen kulutukseen. Vähän kevyemmän teollisuuden kulutuskestävyystarpeisiin sopii kemiallinen nikkelöinti, joka tarjoaa ratkaisun moniin kohteisiin.

”Kovakromaus tarjoaa pinnoitukseen kolme etua yhdellä pinnoituksella. Sillä saadaan kolme-nelinkertainen kovuus perusaineeseen verrattuna. Toiseksi saadaan liukkaus, joka helpottaa kunnossapitoa ja puhdistusta. Kolmantena vahvuutena on hyvä korroosionkesto. Kovakromaus on ainoa menetelmä, jolla saavutetaan nämä kaikki kolme ominaisuutta”, Turun Kovakromi Oy:n toimitusjohtaja Pasi Kerola kertoo.

Turun Kovakromi Oy on niin pienten kuin suurienkin kappaleiden kovakromauksen erikoisosaaja. Yritys tekee myös nikkelikromausta, kemiallista nikkelöintiä ja elektrolyyttistä kiillotusta. Nimestään huolimatta yritys toimii Porissa.

kuva
Kuva: Sini Pennanen

Kovakromausta käytetään esimerkiksi paperikoneiden teloissa, paalutus- ja syöttökoneissa, metallimateriaalien seuloissa ja romuleikkureissa.

Kemiallinen nikkelöinti sopii hyvin hieman kevyemmän sarjan teollisuuden tarpeisiin, kun ei tarvita aivan kovakromauksen luokkaa olevaa kulutuskestävyyttä.

”Esimerkiksi erilaiset lohkot ja kevyempien pumppujen komponentit sekä pienempien nostureiden akselit sopivat kemialliselle nikkelöinnille. Kemiallinen nikkelöinti menee juuri sinne, minne nestekin, eli sillä saadaan kova pinta sellaiseen kohteeseen, minne kovakromausta ei voi tehdä. Esimerkiksi pumppuja valmistetaan usein alumiinilohkoista, jotka pinnoittuvat kemiallisella nikkelillä tasaisesti myös sisäosistaan”, Arvo Piiroinen Oy:n tuotantopäällikkö Matti Makkonen kertoo.

Piiroinen Yhtiöt muodostuu kahdesta juridisesta yrityksestä, Arvo Piiroinen Oy:stä ja Metalli-Piiroinen Oy:stä. Yritys toimii omalla Piiroinen-brändillään erilaisten julkisten tilojen kalustajana. Sopimusvalmistajana yritys tarjoaa monipuolisia palveluja usean eri toimialan asiakkaille. Pintakäsittelyssä Piiroisella on tarjolla laaja pintakäsittelyvalikoima, joista kulutuskestävyyttä vaativiin kohteisiin sopii kemiallinen nikkelöinti.

kuva
Kuva: Pixabay

Laaja skaala

Pienimmät Turun Kovakromin käsittelemät kappaleet ovat 10 mm pitkiä ja 5 mm halkaisijaltaan. Toisaalta pinnoitetaan männänvarsia, jotka ovat 12 metriä pitkiä tai teloja, jotka painavat yli 10 tonnia.

Pyöröhionnassa maksimimitat ovat halkaisijalle 400 mm ja pituudelle 11 500mm tai halkaisijalle 1 000 mm ja pituudelle 6 000 mm. Tasohionnassa maksimimitat ovat leveydelle 1 800 mm ja pituudelle 4 300 mm tai leveydelle 3 000 mm ja pituudelle 5 000 mm.

”Hydrauliikassa männänvarren pinnanvahvuus voi olla 30–50 mikrometriä. Paperikoneen telassa voi olla 200 μm pinnanvahvuus”, Kerola sanoo.

Kovakromausta voidaan tehdä sekä putken ulko- että sisäpintaan. Ulkopuolinen pinnoitus on tavallisempi kohde. Kovakromauksella saavutetaan 700 – 1 300 HV kovuus. Kovakromipinta kestää monissa aggressiivisissakin olosuhteissa, kuten kaivosteollisuudessa, jossa voi olla happamia tai emäksisiä olosuhteita.

Kovakromausta voidaan käyttää myös paikallisesti esimerkiksi kappaleessa, jossa tiiviste pyörii akselia vasten. Tällöin akselin pintaan voidaan tehdä paikallinen kovakromaus, jonka ansiosta akseli kestää tiivisteen kulutusta. Muuten tiiviste söisi akselin kulutuspintaan uran.

Turun Kovakromi tekee myös mattapintaista kromausta ainoana maailmassa.

”Sitä käytetään esimerkiksi huonekaluteollisuuden tuotteissa. Mattapintaa käytetään laminaatin tai vanerin puristuslevyssä, koska näin syntynyt pinta peittää lopputuotteen pintavirheitä. Vaneri- ja laminaattiteollisuudessa visuaalinen ilme on tärkeä asia”, Kerola toteaa.

Kovakromaus vaatii tiukat ympäristöluvat, koska Kromi VI -yhdisteiden käyttö ilman lupaa loppui EU-alueella vuonna 2016.

”Meillä on jatkolupa niiden käyttöön vuoteen 2024 saakka. On tärkeätä ymmärtää, että kovakromauksella saadaan materiaalin pintaan puhdas ja turvallinen alkuaine, josta ei irtoa haitallista kuusiarvoista kromia. Tämä asia on monesti ymmärretty väärin,” Kerola toteaa.

Turun Kovakromi on jo aloittanut kovakromauksen seuraavan jatkoluvan valmistelun. Kovakromauksen poikkeuslupa todennäköisesti jatkuu, koska sille ei ole korvaavaa yhtä kestävää pinnoitustapaa olemassa.

Korjaamalla parempi kuin uusi

”Korjaustoiminta on yksi alue, johon olemme panostaneet. Monta kertaa vanhan korjaaminen on järkevämpää kuin uuden hankkiminen. Jos on varaa seisottaa konetta sen aikaa kuin korjaaminen kestää, on korjaaminen aina järkevää ja kannattavaa. Korjaamalla saamme kappaleen vähintään uutta vastaavaan kuntoon, ellei paremmaksikin kuin se on ollut alun perin. Asiakas säästää tässä tapauksessa 50 – 70 prosenttia uuden hintaan verrattuna. Korjaamamme kappaleen käyttöikä on vähintään sama, ellei pidempi kuin uuden vastaavan”, Kerola lupaa.

Korjauksissa Turun Kovakromi tarjoaa sylinterin kunnostuksen jopa kahdessa työpäivässä.

”Se on harvinaista, koska kaikilla sylinteripajoilla ei ole omaa kromaamoa. Meiltä saa täydellisen kokonaispalvelun, jossa sylinteri irrotetaan, korjataan ja toimitetaan takaisin. Huoltoautoissa on kaikki työvälineet sorvia lukuun ottamatta”, Kerola kertoo.

Kovakromausta tehdään myös uusille tuotteille vahvistukseksi ja korjaukseksi. Kerolan mukaan uusien tuotteiden kromipinta on monesti hyvin ohut, esimerkiksi 20 mikrometriä, minkä vuoksi pinnoittaminen paksummalla kovakromipinnalla lisää tuotteen käyttöikää huomattavasti. Korjauksen jälkeen kromipinta on yleensä 50–60 μm paksu, eli kolme kertaa paksumpi.

Suomessa ei Kerolan mukaan ole Turun kovakromin lisäksi kuin pari kovakromaamoa, jotka pystyvät itse korjaamaan esimerkiksi rikkoutuneen männänvarren kaikkine vaiheineen. Eli ensin poistetaan vanha pinnoite, korjataan pohja ja hiotaan, kromataan ja lopuksi kiillotetaan valmiiksi oikeisiin mittoihin.

”Sellaistakin tapahtuu, että esimerkiksi uudessa kaivinkoneessa on ollut liian isot väljyydet niveltapeissa, minkä vuoksi ne on tuotu heti meille kovakromattaviksi tiiviimmiksi nivelistään. Teimme paksumman kromauksen niveltappeihin, jolloin nivelet toimivat oikein ja kone saatiin toimintakuntoon.”

On tapahtunut sellaistakin, että uudistuotannossa konepajalla on tehty virhe koneistuksessa ja kappaleesta on koneistettu liikaa pintaa pois.

”Näitä on tuotu meille, jolloin olemme palauttaneet kovakromipinnalla paksuuden oikeaan toleranssiin. Jo pelkkä kappaleen aihio saattaa maksaa satoja tuhansia euroja, joten kovakromikorjaus on järkevää toteuttaa”, Kerola sanoo.

Monella asiakkaalla, kuten koneurakoitsijoilla ja autoilijoilla on tarve nopealle palvelulle, jos esimerkiksi koneen sylinteri rikkoutuu, eikä varakonetta tai -sylinteriä ole.

”Pikapalvelulla pyrimme vastaamaan tällaisiin erittäin kiireellisiin tilanteisiin. Kun kone seisoo, se ei tuota omistajalleen mitään. Pikapalvelumme avulla koneen seisonta-aika jää lyhyeksi”, Kerola toteaa.

kuva
Kuvassa Arvo Piiroinen Oy:n tuotantopäällikkö Matti Makkonen (vas.) ja myyntipäällikkö Harold Häkkinen.
KUVA: ARVO PIIROINEN OY

Kemiallinen niklaus vaihtoehtona

Kemiallinen niklaus on monissa hieman kevyemmissä teollisuussovelluksissa kovakromauksen vaihtoehto. Menetelmää voidaan käyttää useille eri pohjamateriaaleille alumiinista messinkiin ja teräkseen saakka ja non-ferriinisiin eli rosteriin ja haponkestäväänkin teräkseen tietyissä rajoitteissa.

”Kemiallinen nikkelöinti on autokatalyyttinen, eli pinnan paksuus voidaan määritellä mikron tarkkuudella, kun elektrolyyttisessä kovakromauksessa pinnan paksuus syntyy kappalemuotojen mukaan. Siksi esimerkiksi akselien pinnoituksessa yleensä kovakromausta joudutaan vielä jälkikoneistamaan. Tätä ei tarvita kemiallisessa nikkelöinnissä, koska siinä pinnan paksuus voidaan määritellä hyvin tarkasti”, Arvo Piiroinen Oy:n Makkonen kertoo.

Erilaiset lohkot ja kevyempien pumppujen komponentit sopivat hyvin kemialliselle nikkelöinnille, koska kemiallinen nikkelöinti menee juuri sinne, minne neste saadaan menemään. Esimerkiksi pumppuja valmistetaan alumiinilohkoista, jotka pinnoittuvat tasaisesti myös sisäosistaan. Alumiinin anodisointi ei riitä niihin pintakäsittelyksi. Myös muovin pursutussuuttimet ja virtauskanavat ovat hyviä kohteita kemialliselle niklaukselle”, Makkonen kertoo.

kuva
Piiroisen pintakäsittelytarjonta on monipuolinen, kemiallisesta niklauksesta erilaisiin dekoratiivisiin käsittelyihin. Sen lisäksi yrityksellä on laaja-alainen osaaminen metalli-, puu- ja verhoilualoilta.
KUVA: ARVO PIIROINEN OY

Kemiallisella niklauksella saadaan siisti, lähes kromatun näköinen pinta, joka on nikkeliin vivahtava, eli kellertävä.

Piiroinen tekee kemiallisen niklauksen lisäksi hyvin laajaalaisesti erilaista dekoratiivista eli ”silmän kestävää” pinnoitusta.

”Noin 90 prosenttia pintakäsittelystämme on dekoratiivista pinnoitusta sekä muita teknisiä ominaisuuksia vaativaa pinnoitusta. Teräksen pinnoittamiseen meillä on kolme erilaista kromauslinjaa. Kaksi kolmiarvoista kirkaskromauslinjaa ja yksi niin sanottu satiinikromi, eli hopean tapaiselta näyttävä kromaus”, myyntipäällikkö Harold Häkkinen Piiroiselta kertoo.

kuva
Kemiallinen nikkelipinnoite sopii niin yksinkertaisille, kuin monimutkaisillekin komponenteille, joihin tarvitaan teknisiltä ominaisuuksiltaan monipuolinen ja mittatarkka pintakäsittely.
KUVA: ARVO PIIROINEN OY

Kirkkaalla kromilla pinnoitus onnistuu teräksestä kupariin ja messinkiin. Sähkösinkityksestä löytyy normaali sinipassivointi sekä korroosiokestävyydeltään parempi keltapassivointi. Tarjolla on myös alumiinilinja, jossa on anodisointia luonnonvärillä ja mustalle sekä kaksi eri passivointitapaa.

Teksti: Jari Peltoranta

Seuraa Publicomedia

Publicomedia uutiskirje

PUBLICO - TOIMIALAMEDIAT

publico - mediat

HR viesti
www.hrviesti.fi

Henkilöstöosaamisen ammattilaisten media, jossa käsitellään henkilöstön kehittämiseen liittyviä ajankohtaisia asioita

publico - mediat

KITA - Kiinteistö & Taloustekniikka
www.kita.fi

KITA on korkeatasoinen kiinteistö, talotekniikka ja korjausrakentamisen asiantuntijoille suunnattu ammattimedia

publico - mediat

Prointerior
www.prointerior.fi

prointerior on arkkitehtuuriin, tilasuunnitteluun ja julkisrakentamiseen erikoistunut sitoutumaton ammattimedia

publico - mediat

Prologistiikka
www.prologistiikka.fi

prologistiikka on korkeatasoinen logistiikka-alan ammattimedia

publico - mediat

Proresto
www.proresto.fi

proresto on korkeatasoinen horeca-alan ammattimedia joka tarjoaa tietoa ja esittelee ratkaisuja ammatillisen osaamisen sekä liiketoiminnan kehittämiseen.

PUBLICO - TEOLLISUUSMEDIAT

Enertec on korkeatasoinen, monikanavainen energiateknologiaan ja vesihuoltoon keskittynyt, vesi- sähkö- ja energia-alan ammattimedia

publico - mediat

Prometalli
www.prometalli.fi

Prometalli on metalli- ja konepajateollisuuden ammattilaisille suunnattu ammattimedia

PUBLICO - INTERNATIONAL MEDIAS

Seatec - Finnish Marinetechnology is a media for professionals, all over the world, working within the marinetechnology industry

Nordicum, established in 1993, presents the leading Finnish companies and projects within Real Estate & Architecture

UUSIMMAT ARTIKKELIT

MAINOSTAJILLE

Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille.

Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!




PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »