mainos_1027

Hyvinvointi
Valmennus

Paremman työkyvyn salaisuus piilee ennakoivissa toimissa

artikkelikuva: Paremman työkyvyn salaisuus piilee ennakoivissa toimissa

Nykytyöelämän moninaiset kuormitustekijät haastavat työntekijöiden työhyvinvoinnin ja jaksamisen. Oikean kumppanin johdolla ongelmat voidaan ratkaista ennen kuin ne eskaloituvat sairauspoissaoloiksi.

Mielen hyvinvoinnin haasteet sekä erilaiset tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat yleistyneet vauhdilla. Koronavuodet vaikeuttivat tilannetta erityisesti niissä organisaatioissa, jotka laittoivat ennakoivat työterveystoimet tauolle.

”Työkyvyn ylläpitäminen vaatii suunnitelmallisuutta, mutta onneksi tilanne on helposti korjattavissa. Lopulta kyse on melko yksinkertaisista toimenpiteistä, kunhan niitä toteutetaan pitkäjänteisesti ja työntekijät saadaan motivoitua muutokseen”, toteaa Finla Työterveyden toimitusjohtaja Anu Pekki.

Finla on ennaltaehkäisevän työterveyden uranuurtaja ja erityisosaaja. Pirkanmaan lisäksi pääkaupunkiseudulla ja Turussa toimivan Finlan asiakaskuntaan kuuluu teollisen, kaupan ja sosiaali- ja terveysalan toimijoita sekä asiantuntijaorganisaatioita.

50 vuotta täyttävän yhtiön menestys kumpuaa kumppanuusperiaatteella toimivasta tiiviistä yhteistyömallista. Asiakkaita palvelee moniammatillinen tiimi, joka koostuu vastuulääkärin ja työterveyshoitajan lisäksi fysioterapeutista, työterveyspsykologista ja työkykyvalmentajasta. Toimet räätälöidään tarkasti sairauspoissaolosyiden ja tarpeiden perusteella, ja vaikuttavuutta seurataan aktiivisesti. Tulokset puhuvat puolestaan: Finlan asiakasyrityksissä on puolet vähemmän yli 6 kuukauden sairauspoissaoloja keskivertoyrityksiin verrattuna (Työterveyslaitoksen laatukysely).

”Onnistuimme puolittamaan erään asiakasyrityksemme sairauspoissaolokustannukset mm. työpaikan arkeen jalkautuvan työfysioterapeutin avulla. Työkykyvalmentajamme ja Tulevaisuuden työkyky -konseptimme puolestaan auttavat työntekijöitä löytämään motivaationsa ja voimavaransa muuttuvassa työelämässä. Kun apua on helposti saatavilla ja kommunikaatio pelaa, avoimuus lisääntyy ja hyvinvointikin paranee. Nyt kannattaa vain tarttua toimeen”, Pekki rohkaisee.

Tutustu siihen, miten voimme auttaa organisaatiotanne menestymään ja voimaan paremmin: www.finla.fi

Teksti: Vanessa Törnblom

CTA

Seuraa Publicomedia

Publicomedia uutiskirje

PUBLICO - TOIMIALAMEDIAT

publico - mediat

HR viesti
www.hrviesti.fi

Henkilöstöosaamisen ammattilaisten media, jossa käsitellään henkilöstön kehittämiseen liittyviä ajankohtaisia asioita

publico - mediat

KITA - Kiinteistö & Taloustekniikka
www.kita.fi

KITA on korkeatasoinen kiinteistö, talotekniikka ja korjausrakentamisen asiantuntijoille suunnattu ammattimedia

publico - mediat

Prointerior
www.prointerior.fi

prointerior on arkkitehtuuriin, tilasuunnitteluun ja julkisrakentamiseen erikoistunut sitoutumaton ammattimedia

publico - mediat

Prologistiikka
www.prologistiikka.fi

prologistiikka on korkeatasoinen logistiikka-alan ammattimedia

publico - mediat

Proresto
www.proresto.fi

proresto on korkeatasoinen horeca-alan ammattimedia joka tarjoaa tietoa ja esittelee ratkaisuja ammatillisen osaamisen sekä liiketoiminnan kehittämiseen.

PUBLICO - TEOLLISUUSMEDIAT

Enertec on korkeatasoinen, monikanavainen energiateknologiaan ja vesihuoltoon keskittynyt, vesi- sähkö- ja energia-alan ammattimedia

publico - mediat

Prometalli
www.prometalli.fi

Prometalli on metalli- ja konepajateollisuuden ammattilaisille suunnattu ammattimedia

PUBLICO - INTERNATIONAL MEDIAS

Seatec - Finnish Marinetechnology is a media for professionals, all over the world, working within the marinetechnology industry

Nordicum, established in 1993, presents the leading Finnish companies and projects within Real Estate & Architecture

UUSIMMAT ARTIKKELIT

MAINOSTAJILLE

Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille.

Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!




PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »