mainos_1043

Kalusteet ja varusteet (keittiöt, kylpyhuone, saniteettitilat)

Kylpyhuoneiden muuntojoustavuus ja turvallisuus yhteisöllisessä asumisessa

artikkelikuva: Kylpyhuoneiden muuntojoustavuus ja turvallisuus yhteisöllisessä asumisessa

Korpinen tunnetaan vahvana ja yhteiskunnallisesti merkittävänä esteettömyyden kehittäjänä. Yhtiö on toiminut alan pioneerina jo 30 vuoden ajan.

Käyttäjälähtöinen suunnittelu ja jatkuva tuotekehitys on ollut yhtiön yksi olennaisimmista toimintamalleista.

”Tällä hetkellä ajankohtaisina aiheina ovat yhteisöllisen asumisen muuntojoustavuus ja kylpyhuoneiden turvallisuus”, kertoo Korpisen liiketoiminnan kehityspäällikkö Anu Pennanen.

Suomessa tuli vuoden 2023 alussa voimaan lakiuudistus, joka pyrkii parantamaan asumispalveluita.

”Asumispalveluiden uudistus mahdollistaa monimuotoisten asumis- ja palvelukokonaisuuksien luomisen niin, että senioreille voidaan tarjota joustavia, yhteisöllisiä ja toimintakyvyn säilymistä tukevia ratkaisuja. Nämä on tarkoitettu kotona asumisen ja nykyisen tehostetun palveluasumisen väliseen aikaan”, laki määrittelee.

Väinö Korpinen Oy

Tärkeitä arvoja ovat kodinomaisuus, tilojen toimivuus ja hygienia. Ajatuksena on, että yhteisöllisestä asumisesta puhuttaessa palvelut toimisivat yhteisöön muutosta alkaen aina elämän loppuun saakka.

”On hienoa huomata, miten 1990-luvun puolivälissä hoivaympäristöjen kylpyhuonekonseptien suunnitteluun vaikuttaneet arvot ovat yhä ajankohtaisia”, Pennanen sanoo.

Laki edellyttää tiloihin turvallisia, hygieenisiä ja asianmukaisesti toimivia kalusteita sekä apuvälineitä.

”Haluamme, että ihminen pystyy toimimaan kylpyhuoneessa mahdollisimman pitkään itsenäisesti, sillä omatoimisuus ylläpitää toimintakykyä. Apuvälineet pitäisi tuoda asuntoon ajoissa, jotta niiden käyttö opitaan. Ajatuksenamme on, että kodinomaisen ympäristön tavoittelu ei estä kattavaa apuvälinevarustelua. Esteettömyyden luovat kalusteet voivat olla myös tyylikkäitä.”

Korpisen toiminnassa kiinnitetään huomiota myös siihen, että toiminnallisen suunnittelun myötä käynnit hoituvat vähemmillä avustajilla. Näin ratkaisut vaikuttavat myös avustajien kuormitukseen.

Väinö Korpinen Oy

Hyvä suunnittelu takaa asunnon toimivuuden

Asumisratkaisujen suunnittelu takaa asunnon elinkaaren elämän eri vaiheissa. Asunto muuttuu asukkaan tarpeiden mukaan.

”Kun samassa asunnossa asutaan aktiivisena seniorina sekä myöhemmin, kun tarvitaan paljon avustusta, voidaan muutos huomioida jo suunnitteluvaiheessa sekä rakentamisen aikana. Kylpyhuoneet voidaan valmistella varauksin, joihin tukikaiteet ja suihkuistuimet on helppo lisätä tarpeen kasvaessa. Näin taataan esteettömyysasetuksen toteutuminen ja turvalliset asennukset”, Pennanen vihjaa.

Esimerkkinä ratkaisusta toimivat nostimet. Verrattuna Suomessa yleisesti käytettäviin lattianostimiin, kattonostinratkaisut keventävät huomattavasti hoitajien työn kuormitusta.

Väinö Korpinen Oy

Kattonostinratkaisut ovat merkittävässä roolissa asukkaan toimintakyvyn heiketessä. Kun ne otetaan huomioon jo suunnitteluvaiheessa, saadaan kiskot huomaamattomasti kattorakenteisiin. Muissa Pohjoismaissa kattonostimet rakennetaan kaikkiin huoneisiin valmiiksi”, Pennanen kertoo asumisen ratkaisuista.

Muuntojoustavuus on hoivaympäristössä ratkaisevan tärkeässä roolissa.

”Pystymme tarjoamaan suunnittelijoille asiantuntemusta niin, että ratkaisut helpottavat käyttäjien, erilaisten erityisryhmien, avustajien ja hoitajien elämää. Lähtökohta on sama ja tukee omatoimisuutta niin pitkään kuin mahdollista.”

”Esteettömyyden maailmaan ja asiantuntijuutemme kenttään kuuluvat tuotteina myös keittiöt ja lisätarpeisiin valittavat apuvälineet. Kokonaisuuden täydentävät huomiovärit ja antimikrobisuus hygienian tukena. Listalla on myös ergonomia sekä turvallinen ja tyylikäs muotoilu”, Pennanen täydentää.

Lisätietoja: www.korpinen.com

Teksti: Tommi Nieminen


Oletko suunnittelemassa esteetönta tilaa?

Väinö Korpinen Oy

Anu Pennanen toimii Korpisella suunnittelijoiden, arkkitehtien ja rakennuttajien tukena. Anu on esteettömyyden asiantuntija, joka jaksaa puhua käyttäjälähtöisyyden ja toimivuuden puolesta.
Ota Anuun yhteyttä:
anu.pennanen@korpinen.com
+358 40 527 0742
Yhteydenottolomake

CTA

Seuraa Publicomedia

Publicomedia uutiskirje

PUBLICO - TOIMIALAMEDIAT

publico - mediat

HR viesti
www.hrviesti.fi

Henkilöstöosaamisen ammattilaisten media, jossa käsitellään henkilöstön kehittämiseen liittyviä ajankohtaisia asioita

publico - mediat

KITA - Kiinteistö & Taloustekniikka
www.kita.fi

KITA on korkeatasoinen kiinteistö, talotekniikka ja korjausrakentamisen asiantuntijoille suunnattu ammattimedia

publico - mediat

Prointerior
www.prointerior.fi

prointerior on arkkitehtuuriin, tilasuunnitteluun ja julkisrakentamiseen erikoistunut sitoutumaton ammattimedia

publico - mediat

Prologistiikka
www.prologistiikka.fi

prologistiikka on korkeatasoinen logistiikka-alan ammattimedia

publico - mediat

Proresto
www.proresto.fi

proresto on korkeatasoinen horeca-alan ammattimedia joka tarjoaa tietoa ja esittelee ratkaisuja ammatillisen osaamisen sekä liiketoiminnan kehittämiseen.

PUBLICO - TEOLLISUUSMEDIAT

Enertec on korkeatasoinen, monikanavainen energiateknologiaan ja vesihuoltoon keskittynyt, vesi- sähkö- ja energia-alan ammattimedia

publico - mediat

Prometalli
www.prometalli.fi

Prometalli on metalli- ja konepajateollisuuden ammattilaisille suunnattu ammattimedia

PUBLICO - INTERNATIONAL MEDIAS

Seatec - Finnish Marinetechnology is a media for professionals, all over the world, working within the marinetechnology industry

Nordicum, established in 1993, presents the leading Finnish companies and projects within Real Estate & Architecture

UUSIMMAT ARTIKKELIT

MAINOSTAJILLE

Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille.

Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!




PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »