Opastekokonaisuuden elementit ja visuaalinen ilme valitaan kohteen ja pääkäyttäjäryhmien mukaisesti. Monipuoliset opasteet parantavat tilan saavutettavuutta ja esteettömyyttä kaikille käyttäjäryhmille. Uniikit opasteet voivat olla osa sisustusratkaisuja.
Ferrometal on tuonut markkinoille älykkään palvelukonseptin teollisuuden pientarvikevarastoinnin optimointia varten. Uuden CleverBin-järjestelmän avulla voidaan varmistaa, että kriittisiä pientarvikkeita on aina riittävästi saatavilla. Järjestelmä vähentää varmuusvarastoinnin tarvetta ja samalla pienentää turhien tuotantokatkosten riskiä.
Kylpyhuoneiden sisustuksen suunnittelu on siis yksilöllistä, jopa voimakkaammin kuin vielä pari vuotta sitten. Märkätiloihin halutaan toimivia kokonaisuuksia ja yhtenäistä ilmettä. Kalusteet kehittyvät yhä ekologisemmiksi ja hygieenisemmiksi, mutta myös monin tavoin innovatiivisiksi.
Kylpyhuoneiden sisustamisessa nousevana trendinä on teknisten ratkaisuiden sijoittaminen väliseinien ja alaslaskettujen kattojen taakse, jolloin lopputulos on sulava. Moduulirakentaminen nopeuttaa ja helpottaa kylpyhuoneremonttia. Kalusteissa suositaan edelleen valkoista.
Hyvä ja toimiva tila vaatii hyvän suunnittelun, ja hyvä tuote on arkkitehdille mahdollisuus tehdä uusia ja kestäviä suunnitteluratkaisuja. Liunen monipuolisesta suunnitteluobjektista löytyvät kaikki ovi-, elementti- ja karmimallit, ja kunkin tuotteen sopivuuden ympäristöönsä näkee heti.
Nykyaikaiset digitaaliset ohjausjärjestelmät ovat omiaan voimalaitosten kunnonvalvonnassa ja tuotannon maksimoinnissa. Kun kerätään suuria määriä dataa, energia-alalla pystytään arvioimaan toiminnan tehokkuutta ja eri laitteiden huoltotarvetta paljon tarkemmin ja luotettavammin kuin ennen. Tällöin voidaan välttyä esimerkiksi kalliilta ennakoimattomilta huoltoseisokeilta. Lisäksi laitteiden optimaalinen käyttö säästää kustannuksia ja pidentää laitteiden elinikää.
Tupakointikieltoja taloyhtiöihin on jaettu maltillisesti. Äärimmäistä keinoa eli uhkasakkoja kiellon rikkomisesta ei ole annettu Helsingissä lainkaan.
Kotitalous- ja yrityslainoja neuvoteltiin uudelleen huhtikuussa 2020 enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin. Uudelleen neuvoteltujen sopimusten määrässä näkyvät useiden pankkien kotitalouksille ja yrityksille poikkeusoloissa tarjoamat lyhennysvapaajaksot.
Nyt on oikea aika nostaa hotelli- ja ravintola-ala uuteen kukoistukseen rohkeasti ja luovasti, olemalla ketterä kaaoksessa. Maailma ei kaatunut koronan myötä, mutta reagointikyky on huolien myötä ehkä hidastunut ja stressi on syönyt kykyä muun muassa kuunnella asiakasta. Kun asiakkaat tauon jälkeen palaavat, ovat he erityisen herkkiä kohtaamalleen tunnelmalle. Siksi juuri nyt kannattaa miettiä ketteriä tapoja toimia sekä uusia palvelukonsepteja.
Tekninen kehitys tukee yhteiskunnan palvelujen siirtymistä verkkoon aina kiihtyvällä tahdilla. Korona-epidemia on entisestään nopeuttanut tätä kehitystä. Julkinen terveydenhuolto tarjoaa etälääkäripalveluja mm. pitkäaikaissairaiden kontrollikäyntejä ja reseptien uusimista korvaamaan. Etälääkäriin voidaan ottaa yhteys myös yhdessä terveydenhoitajan kanssa, jolloin potilas ei tarvitse omaa laitetta tai teknistä osaamista.
Puu tuo sisustukseen lämpöä ja eläviä, kiinnostavia pintoja. Saunoissa haetaan muotoiluun virtaavuutta ja selkeitä linjoja. Sisäsisustamisessa paneloidut tehosteseinät ja kattopinnat ovat nousussa. Puupintaa voidaan kuvioida höyläämällä.
Ravintolaelämys syntyy herkullisesta ruoasta, ystävällisestä palvelusta ja kauniista kattauksesta. Lautasliinoilla kattauksen ilmettä on helppoa muuttaa. Toimiva lautasliina on myös ympäristöystävällinen ja vastuullinen valinta.
Kotitalouksien yleisin vahinkotyyppi ovat vesivahingot, joita voi ennaltaehkäistä huolehtimalla pesukoneiden liitännöistä sekä teettämällä putki- ja kattoremontit ajoissa. Vahingon sattuessa nopea toiminta minimoi vauriot. Vahinkosaneeraus hoituu alan ammattilaisten avulla turvallisesti.
Xamkin opinnäytetyö selvitti: energiayhteisöjen perustaminen taloyhtiöissä on jäätynyt lähes nollatasolle
Vastikerahoituslaskelma – työkalu taloyhtiöiden talouden tasapainottamiseen ja yhdenvertaisuuden varmistamiseen
Uusia tuulia lyhytvuokrauksen sääntelyyn
Tulisijan valinta- ja käyttöopas 2025
Hitsausvarusteiden turvallisuusvaatimukset - säädöksistä käytännön työhön
Hitsausrobotit yleistyvät – kehityksen suunta ja nykytilanne Suomessa
Palontorjunta vaatii eristeeltä paljon
Pintakäsittelyn peruspilarit
Sisälogistiikan optimointi – modernin metalli- ja konepajayrityksen kilpailuetu
Markku Välimäki Uwira Oy:n toimitusjohtajaksi
Innovaatio terästeollisuudessa: Valk Welding ja Vrolijk Steel Concepts
Malliltaan yhtenäiset teollisuustietokoneet - konfiguroitavissa yksilöllisesti ja nopeasti
Smartvatten ostaa LeakLookin tarjotakseen skaalautuvia, innovatiivisia vedenvalvontaratkaisuja kaikkialla Euroopassa
Talouden aallokossa – LVI-yrityksen selviytymis- ja kasvuvinkit
Ilmastonmuutos ja vihreä siirtymä muuttavat työoloja ja tuovat uusia turvallisuusriskejä
Modernin rakennuskannan käytössä pysyminen tukee kestävyyttä monipuolisesti
Suunnitteilla olevat tuulivoimahankkeet ylittävät 100 GW – alueidenkäyttölaki vaarantaa talouskasvun
Suomi valmistelee 26 GW aurinkovoimaa
Uudet kovametalliset MULTI-MASTER-vaihtopäät suurille syötöille
Työturvallisuus konepajoilla – vastuuta ja jatkuvaa kehitystä
Tibnor Seinäjoki palvelee vastuullisesti – lähtökohtana asiakkaiden palveleminen
Työturvallisuuskortista digiloikka: Tiedot päivittyvät nyt automaattisesti Valtti+ -palveluun
Raportti: Sähkökattilat tasapainottavat sähkömarkkinoita
Uusi järjestelmä vähentää putoamisonnettomuuksia rakennusalalla
Riku Rantala haluaa kotiinsa pesu-wc-istuimen: viidakkovaelluksen ikävät kokemukset opettivat intiimihygienian tärkeyden
ARE talotekniikkakumppaniksi uuteen hotellihankkeeseen Kokkolassa
Korjaaminen on parasta kiertotaloutta
Prima Powerin Giga Laser Next mullistaa autoteollisuuden 3D-laserleikkauksen
Miksi taloyhtiön yhtiökokous päätyy valitsemaan yhtiön ulkopuolisen hallituksen jäsenen?
Kotitalousvähennys on laajennettava taloyhtiöille
Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille. Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!
Tutustu ratkaisuihin ja varaa ILMAINEN MEDIAESITTELY