Suomen Sommelierit ry vetoaa päättäjiin, jotta koronan jälkeenkin maassamme olisi rikas ja vivahteikas gastronomian kulttuuri. Se on vakavasti uhattuna, kun ravintoloiden ovet ovat sulkeutuneet ja kassavirrat ehtyneet.
Miiluxin uusin laitehankinta kasvattaa koneistuksen tehokkuutta entisestään
Kiertotalous puhuttaa rakentajia, mutta toistaiseksi keskustelu pyörii lähinnä materiaalikysymyksissä eli miten mikäkin raaka-aine voidaan kierrättää. Kiertotalous kehittyy kuitenkin monipuolisemmaksi päivä päivältä. Se pakottaa ajattelemaan asioita pitkäjänteisemmin. Mikä on eri rakentamistapojen vaikutus hiilineutraaliustavoitteisiin? Mikä materiaali pärjää pidemmän päälle resurssiviisauskisassa?
Automaatio, robotiikka ja konenäkö ovat voimakkaasti kasvavia kehitysalueita, jotka tarjoavat paljon mahdollisuuksia tuotantotehokkuuden kasvattamiseen sekä työn kuormittavuuden vähentämiseen. Metallialan pkyrityksissä muutos pelottaa ja samalla houkuttaa.
Mitä seepra tekee, kun se on päässyt karkuun leijonalta? - Se tärisee. Samalla tavalla käy ihmiselle. Lihasten tärinä on luonnollinen mekanismi, jonka tarkoitus on rauhoittaa ja palauttaa stressireaktiosta.
Tilanne työpaikalla. Esimies pitää tunnollista alaistaan parhaana työntekijänään. Hän antaa toistuvasti alaiselle kaikkein haastavimmat työtehtävät. Ja ajattelee, että kukaan muu ei suoriutuisi niistä yhtä hyvin. Työntekijä kokee olevansa kiusattu ja ylikuormitettu. Eikä paineita ainakaan helpota se, että esimiehellä on tapana tulla istahtamaan alaisensa työpöydälle kirittämään raportin valmistumista. Työntekijä palaa loppuun ja irtisanoutuu. Esimies ei ymmärrä tehneensä mitään väärää.
Vuoden alusta voimaan astunut uusi työaikalaki vastaa työmarkkinoiden ja työelämän muutoksiin. Ajasta ja paikasta riippumaton, itsenäinen tietotyö huomioidaan uudessa työaikalaissa, mikä mahdollistaa työpaikkakohtaisista työaikaratkaisuista sopimisen.
Ruokaravintoloista osa on yhä kyennyt pysymään auki. Liiketoiminta rajoittuu poikkeusolojen seurauksena nouto- ja kotiinkuljetusruoan myyntiin. Hallituksen päätös ravintolatilojen asiakastilojen sulkemisesta on voimassa toukokuun 2020 loppuun.
Kaikkien työntekijöiden siirtyminen etätöihin yllätti monet työpaikat. Joillekin etätyö on ollut arkea jo vuosikymmeniä, mutta useissa työyhteisöissä etätyötä oli vasta kokeiltu. Äkkiä oltiinkin tilanteessa, jossa ihan kaikki, joille se on mahdollista, tekevät työnsä muualla kuin työpaikalla. Millä keinoilla yhteistyötä onnistuttiin edistämään etänä? Mitä kaikkea etäyhteistyö on opettanut meille yhteistyöstä? Kuinka voimme hyödyntää oppeja vielä korona-ajan jälkeenkin, kun siirrymme uuteen nousuun?
Sopivat puitteet ovat tilaisuuden onnistumisessa merkittävässä osassa. Yritystilaisuuksien ohjelma on helppoa järjestää Sannäsin Kartanon monipuolisissa tiloissa. Virallisen osuuden jälkeen osallistujat voivat rentoutua, liikkua ja saunoa kartanomiljööstä nauttien.
Valtioneuvosto on 16.3.2020 rajoittanut julkisia kokoontumisia niin, että yli 10 hengen kokoontumiset ovat kiellettyjä. Se, luokitellaanko asuntoosakeyhtiöiden yhtiökokoukset julkisiksi kokoontumisiksi, on tulkinnanvaraista.
Viime vuosina Espoon Latokaskessa on uusittu useiden rivi- ja pientalojen peltikatot. Remontit parantavat kattorakenteiden ulkonäköä ja toimivuutta sekä pidentävät kiinteistöjen elinkaarta. Asunto Oy Lehtikasken niityn pientalojen kaikki katot ja osa julkisivujen yläosista päällystettiin valkoisella, Norjassa valmistetulla PVC-katemateriaalilla. Vuoden 2019 lopulla valmistuneiden korjaustöiden jälkeen vesikatoilla on käyttöikää taas ainakin 40 vuotta.
Taloyhtiöiden digitaalisten asukasviestintäratkaisujen hyödyntäminen on vielä alkutekijöissään Suomessa. Suuret vuokrataloyhtiöt ovat jo ottaneet digitaaliset viestintäratkaisut laajempaan käyttöön, mutta yksityisomisteiset asuntoosakeyhtiöt ovat hitaampia muutoksentekijöitä.
Sisäilmayhdistys täyttää 30 vuotta syksyllä 2020. Juhlavuosi lähti vauhdikkaasti käyntiin maaliskuisessa Sisäilmastoseminaarissa sekä juhlagaalassa.
Xamkin opinnäytetyö selvitti: energiayhteisöjen perustaminen taloyhtiöissä on jäätynyt lähes nollatasolle
Vastikerahoituslaskelma – työkalu taloyhtiöiden talouden tasapainottamiseen ja yhdenvertaisuuden varmistamiseen
Uusia tuulia lyhytvuokrauksen sääntelyyn
Tulisijan valinta- ja käyttöopas 2025
Hitsausvarusteiden turvallisuusvaatimukset - säädöksistä käytännön työhön
Hitsausrobotit yleistyvät – kehityksen suunta ja nykytilanne Suomessa
Palontorjunta vaatii eristeeltä paljon
Pintakäsittelyn peruspilarit
Sisälogistiikan optimointi – modernin metalli- ja konepajayrityksen kilpailuetu
Markku Välimäki Uwira Oy:n toimitusjohtajaksi
Innovaatio terästeollisuudessa: Valk Welding ja Vrolijk Steel Concepts
Malliltaan yhtenäiset teollisuustietokoneet - konfiguroitavissa yksilöllisesti ja nopeasti
Smartvatten ostaa LeakLookin tarjotakseen skaalautuvia, innovatiivisia vedenvalvontaratkaisuja kaikkialla Euroopassa
Talouden aallokossa – LVI-yrityksen selviytymis- ja kasvuvinkit
Ilmastonmuutos ja vihreä siirtymä muuttavat työoloja ja tuovat uusia turvallisuusriskejä
Modernin rakennuskannan käytössä pysyminen tukee kestävyyttä monipuolisesti
Suunnitteilla olevat tuulivoimahankkeet ylittävät 100 GW – alueidenkäyttölaki vaarantaa talouskasvun
Suomi valmistelee 26 GW aurinkovoimaa
Uudet kovametalliset MULTI-MASTER-vaihtopäät suurille syötöille
Työturvallisuus konepajoilla – vastuuta ja jatkuvaa kehitystä
Tibnor Seinäjoki palvelee vastuullisesti – lähtökohtana asiakkaiden palveleminen
Työturvallisuuskortista digiloikka: Tiedot päivittyvät nyt automaattisesti Valtti+ -palveluun
Raportti: Sähkökattilat tasapainottavat sähkömarkkinoita
Uusi järjestelmä vähentää putoamisonnettomuuksia rakennusalalla
Riku Rantala haluaa kotiinsa pesu-wc-istuimen: viidakkovaelluksen ikävät kokemukset opettivat intiimihygienian tärkeyden
ARE talotekniikkakumppaniksi uuteen hotellihankkeeseen Kokkolassa
Korjaaminen on parasta kiertotaloutta
Prima Powerin Giga Laser Next mullistaa autoteollisuuden 3D-laserleikkauksen
Miksi taloyhtiön yhtiökokous päätyy valitsemaan yhtiön ulkopuolisen hallituksen jäsenen?
Kotitalousvähennys on laajennettava taloyhtiöille
Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille. Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!
Tutustu ratkaisuihin ja varaa ILMAINEN MEDIAESITTELY