Riittävät resurssit takaavat nopean ja turvallisen kerrostalon kattoremontin.
Siirtyminen tuntitaseesta varttitaseeseen on valtava hyppy aikaperspektiivissä ja tekemisen tahdissa. Samaan aikaan energiantuotanto hajaantuu yhä useampaan lähteeseen ja muuttuu epätasaisemmaksi. Mikä on ihmisen ja koneen rooli tämän paletin hallinnassa?
Vinyyli on erittäin kestävä materiaali aitoihin ja julkisivuverhoukseen. Vastamaalatulta puulta näyttävät vinyylijulkisivut ja vinyyliaidat säilyttävät värinsä ja kuntonsa vuosikymmeniä ilman uusintamaalauksia. Huolloksi riittää ajoittainen puhdistuspesu.
Työympäristöllä on suuri merkitys henkilöstön sitoutumiseen ja hyvinvointiin. Tuoreen tutkimuksen mukaan (Ranstad Research 2021) työympäristö on yksi tärkeimmistä tekijöistä, jolla ihminen saadaan sitoutumaan työyhteisöön, voimaan hyvin, tekemään tuloksellista työtä ja jopa valitsemaan työnantajan. Aikaisemmin palkka ja urakehitys olivat myyntivaltteja osaajien houkuttelussa, nyt ne ovat vaihtuneet joustavaan, viihtyisään ja ekologisia arvoja kuvastavaan työympäristöön.
Erja Järvelä teki pitkän uran kansainvälisessä yritysmaailmassa ja väsyi sen hektiseen ylisuorittamisen mentaliteettiin. Ratkaisuna hän hakeutui itsensä äärelle Lapin rauhaan ja teki oivalluksen, josta kehittyi henkisen hyvinvoinnin kehittämiseen suuntautunut liiketoimintaidea.
Joensuulainen Pekotek Oy toimitti hyvin nopealla aikataululla Ramtec Oy:lle Lahteen mittavan maalauslinjan modernisaation alusta loppuun saakka sisältäen maalauskammion ja kuljettimen uusimisen sekä laitteiston huoltoa ennakoivan Digital Twin olosuhdejärjestelmän.
Taloyhtiön tontin maaperässä tulee usein vastaan yllätyksiä, kun ollaan tekemässä pihan salaojituksia, vesi-, viemäri- kaapeli- tai muita töitä, joissa joudutaan kaivautumaan syvemmälle maaperään. Kalliit yllätykset voidaan välttää maatutkaluotausta käyttämällä.
Vedyn käytön kasvavat volyymit ja muuntuvat prosessit vaativat ratkaisujen ja käytäntöjen tarkastelua, jotta vedyn käyttäminen on turvallista. Vedyn tuotannon ja käytön turvallisuuskoulutus antaa perusvalmiudet vedyn kanssa toimimiseen.
3D-tulostus on tullut kotimaiseen teollisuuteen jäädäkseen – ja sen sovelluskenttä laajenee jatkuvasti. Tässä kehityksessä se seuraa kansainvälisiä trendejä: maailmanlaajuisten 3D-tulostusmarkkinoiden kooksi arvioitiin 13,78 miljardia dollaria vuonna 2020, ja sen odotetaan kasvavan vuositasolla 21,0 % vuosina 2021–2028.
Koronan keskellä monessa taloyhtiöissä haaveillaan uusista kylppäreistä – mutta toisaalta pandemia voi tuoda haasteita päätöksentekoon taloyhtiön sisällä. Lisäksi mittava putkiremontti voi hirvittää hintojen kallistuessa – ainakin Isännöintiliiton viimekeväisessä putkiremonttibarometrissa isännöitsijät povasivat putkiremonttien kustannuksiin 5–10 prosentin nousua.
Moni autoilija muistaa elävästi 80-luvulla muodissa olleet, puuhelmistä valmistetut istuinsuojat. Puuhelmisuojat nousivat nopeasti suosioon etenkin ammattiautoilijoiden piireissä, ja niitä saattoi bongata niin takseissa kuin pakettiautoissakin. Helmistä on kuitenkin tultu vuosien varrella harppauksia eteenpäin.
Akustiikkatuotteiden kehittämisessä panostetaan ympäristöarvoihin ja monipuolisiin tuoteominaisuuksiin. Biopohjaisista raaka-aineista ja kierrätysmateriaaleista voidaan valmistaa resurssitehokkaita ja jopa hiilinegatiivisia ratkaisuja. Kivivillapohjaiset tuotteet täyttävät korkeat hygieniavaatimukset.
Aihio Arkkitehdit (nykyisin ARCO Tampere) on kulkenut Nokia Arenan mukana sen pitkän matkan. Arkkitehti Marika Rökman tuli hankkeeseen mukaan vuonna 2009, ja kertaa hankkeen matkan ajatuksesta toteutukseksi.
Kotimaisuuden merkitys ja arvostus on viime vuosien aikana kasvanut merkittävästi. Kun maailma sulkeutui, tuntui monesta hullulta, että kotiin tai töihin hankitut kalusteet matkustavat enemmän kuin itse sai matkustaa. Kotimaassa vastuullisesti valmistetut kalusteet matkustavat vähän ja puhtaasti luoksesi ja kuormittavat näin luontoa vähemmän.
Yli puolet työttömistä on vaikeasti työllistettäviä – kolme keinoa nuorten työllistämiseen
Avoimia työpaikkoja vähemmän kuin koronapandemian pahimpina aikoina
Epävarma työllisyystilanne vaikeutti vastavalmistuneiden insinöörien työllistymistä
Suhdannepulssi: Helsingin seudun yritysten näkymät hieman kohentuneet
Nuorten ääni mukaan työelämäkeskusteluun – uusi hanke vahvistaa lukiolaisten työelämävalmiuksia
Julkisivualaa palvelevaa tutkimustoimintaa 30 vuoden ajan
Punkaliven tuotemerkki siirtynyt Interior Management Oy:lle
EPD tekee vastuullisuudesta konkreettista
Talotekninen teollisuus ja kauppa ry: Talotekniikan kiertotalous otti askeleen eteenpäin
Finnfoam-konserni laajeni Saksassa yli 10 M€ liiketoimintakaupalla – lähivuosina miljoonien investoinnit kierrätyskapasiteettiin
IO-Link-enkooderit Wachendorffilta – tarkkuus kohtaa älykkään kommunikaation
Ilmarisen suhdanneindeksi: kaksivuotinen laskukierre jatkuu – elpyminen vaatii lisäpotkua
Joka viides etätyöläinen herää vain hetkeä ennen palaveria
Päättäjäbarometri 2025: Tuuli- ja aurinkovoimaa halutaan lisää
Joka toinen suomalainen stressaa töihin paluuta
HögforsGST laajentaa Keski-Eurooppaan – ostaa Oventropin lämmitysteknologialiiketoiminnan Saksassa
Työelämägallup: Puolet ollut työelämässä tilanteissa, joissa irtisanominen olisi ollut työyhteisön etu
Kaupunkiluonto ohjaa yhä vahvemmin kaupunkisuunnittelua
Kokenut työntekijä innostuu ja palautuu paremmin
Suomalaiset suhtautuvat muita pohjoismaalaisia epäilevämmin tekoälyn hyötyihin työelämässä
Etätyöt lisänneet työtyytyväisyyttä – puolet harkitsisi työpaikan vaihtoa, jos etätyöt evätään
Merja Kauhaselle työelämän kehittämispalkinto
Lähes 40 % nousu alle 35-vuotiaiden hakemiin eläkkeisiin
Habitare Pro 2025 – Kohtaamisia, inspiraatiota ja kansainvälistä muotoilua
Työhyvinvoinnin uudet ulottuvuudet
Valinnanvapaus ja vastuullisuus työsuhde-etujen ytimessä
Mielenterveys ei saa jäädä esihenkilön varaan
Pyöräedun poistuminen voi kaataa viestikuorman HR:n niskaan
"Pelko hiljentää – luottamus kasvattaa tulosta" – Psykologinen turvallisuus näkyy viivan alla
Unohtumaton työhyvinvointipäivä pyöräilyn ja metsän makujen äärellä
Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille. Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!
Tutustu ratkaisuihin ja varaa ILMAINEN MEDIAESITTELY