Taloyhtiösi voi olla sopuisa ja harmoninen, jossa tiedotus toimii, isot linjaukset ja tulevat hankkeet seuraaville vuosille ovat selkeät. Taloyhtiön yhteistyökumppanit saavat tuotettua palvelunsa ammattiylpeyttä edistäen. – Ja sitten ovat ne kaikki muut.
Vuonna 2005 perustettu Shenzhen JASIC Technology Ltd., Co on yksi kansainvälisesti merkittävistä hitsausteknologiayhtiöistä. Yhtiön osakkeet on listattu Shenzhenin pörssissä. Yhtiön tuotteita ja palveluita myydään yli 80 maassa ja sillä on useita toimipisteitä Kiinassa, sekä Italiassa (tuotekehitys) ja Yhdysvalloissa. Osana Euroopan markkinastrategiaa, yhtiö on erittäin tyytyväinen julkistaessaan yhteistyön Suomessa vahvan paikallisen kumppanin Weldtec Oy:n kanssa.
Aeroff Oy:lle työ puhtaan ilman parissa on intohimo. Yritys sai alkunsa mittavasta tutkimus- ja kehitysprojektista, joka käynnistettiin suomalaisten konepajayritysten aloitteesta. Projektin alkuperäisenä tavoitteena oli selvittää, kuinka tehokkaasti markkinoilla olevat suodattimet poistavat kaasumaisessa muodossa olevia epäpuhtauksia työstökoneen poistoilmasta
Jos työpaikoilla käytettäisiin turvallisempia koneita ja tuotantolinjoja, voitaisiin useimmiten välttyä pahoilta tapaturmilta. Koneturvallisuuden kehitystyössä riittää kuitenkin paljon työsarkaa. Uutta lainsäädäntöäkin on valmisteilla. Turvallinen työympäristö konepajoilla lisää osaltaan henkilöstön viihtyvyyttä, mikä samalla parantaa työn tuottavuutta.
Pohjanmaa on tunnetusti tuulivoimamaakunta – mutta viime aikoina katseet ovat suuntautuneet lakeuden lisäksi ulapalle. Konsulttitalo Gaia Consulting selvitti vastikään uusiutuvan energian yhtiö OX2:n toimeksiannosta OX2:n Pohjanlahdella sijaitsevien merituulivoimalahankkeiden investointi- ja käyttövaiheen talous- ja työllisyysvaikutuksia. OX2 on kehittänyt muutaman vuoden ajan kolmea Suomen talousvyöhykkeelle sijoittuvaa merituulivoimapuistoa: Hallaa, Lainetta ja Tyrskyä.
Ferrometal Oy viitoittaa tietä IoT:n eli esineiden internetin hyödyntämiseksi teollisissa prosesseissa. Sen luoma teknologia mahdollistaa tilaustoimitusketjun täydellisen automatisoinnin. Tehokkaan logistiikan avulla yritykset säästävät rahaa, aikaa ja ympäristöä.
Ferrometal Oy upotti optiset sensorit ja muut älykkäät mittalaitteet suoraan teollisiin prosesseihin. IoT:n avulla älykkäitä palveluja kehittävän yrityksen toimitusjohtaja Mika Brandtin viesti on selkeä: Automatisoikaa kaikki, jonka voi automatisoida. Silloin resursseista saa eniten irti.
Ruuvauksen automatisointi on tehokas tapa kehittää kokoonpanon tuottavuutta. Yksinkertaisten työvaiheiden, kuten ruuvauksen, automatisointi tuottaa monia hyötyjä, sillä automaatio pienentää läpimenoaikoja, parantaa laatua ja työn tarkkuutta ja helpottaa laadun johtamista. Tämän vuoksi automaatiota otetaankin käyttöön yhä useammissa tuotantolaitoksissa.
Uusi ihmisläheisen työelämän esiin nostava kilpailu HumanPower23 järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa.
Yksinäisyys ja sosiaalisen tuen puute, vaikeudet parisuhteissa sekä arjen kuormittavuus saavat yhä useammat perheet kaipaamaan apua. Yhdenkään perheen ei tulisi jäädä huolineen yksin.
Työympäristöjen kehittyminen kohti monipaikkaisuutta alkoi jo ennen koronapandemiaa, mutta pandemian myötä muutoksen vauhti kiihtyi. Hybridityö on muuttanut työn tekemisen tapoja ja vähentänyt toimistotilojen tarvetta.
Valtion päivitetyssä toimitilastrategiassa tilankäyttöä tehostetaan huomattavasti. Ratkaisuna on mm. eri virastojen, KELAn ja kuntien käyntiasiointipalvelujen yhdistäminen yhteisiin palvelupisteisiin. Toimitilaratkaisuilla tuetaan yleistyviä työn tekemisen tapoja.
Työhyvinvoinnin uudet ulottuvuudet
Valinnanvapaus ja vastuullisuus työsuhde-etujen ytimessä
Mielenterveys ei saa jäädä esihenkilön varaan
Pyöräedun poistuminen voi kaataa viestikuorman HR:n niskaan
"Pelko hiljentää – luottamus kasvattaa tulosta" – Psykologinen turvallisuus näkyy viivan alla
Unohtumaton työhyvinvointipäivä pyöräilyn ja metsän makujen äärellä
Työhyvinvoinnin tila: kenen vastuulla ja missä kunnossa?
Merkityksellisyyden tuhoaminen on yllättävän helppoa
Kolmasosa eläkeläisistä jatkaisi työntekoa – työnantajien passiivisuus jarruttaa
Häirintä ja kuormitus puhuttavat työelämässä – yhteydenottojen määrä kasvoi ennätyksellisesti
Uudet vaatimukset yhdenvertaisuussuunnitelmille – siirtymäaika päättyi
Poissaolot paljastavat johtamisen puutteita – Etla: kunnissa reagoitava aiemmin
Asiantuntijatyön kuormitus hälyttävällä tasolla
Lahjakortti on yhä suositumpi henkilöstölahja
Miksi jaettu johtajuus on elintärkeää pirstaleisessa maailmassa?
Ulkoistettu HR-palvelu
PAROC CGL 20cy kivivillalamellit Tamarinden-projektissa
Läsnäolon merkitys työpaikalla täytyy tehdä näkyväksi
Eläkkeelle siirtyminen kaipaa uusia käytäntöjä
Kokemusosaaminen nousee työelämän uudeksi voimavaraksi
Väitös: Lasten saamisella on huomattavasti suurempi negatiivinen vaikutus naisten kuin miesten tuloihin
Arvojohtajuus valokeilaan – Value Summit nostaa esiin esimerkillistä johtamista ja arvopohjaisia tekoja
Henkilöstöedut sitouttavat tehokkaammin kuin palkankorotukset
Nuorten usko työelämään vahvistunut – NYT Nuorten tulevaisuusraportti 2025 kertoo myönteisistä muutoksista
Digitaaliset kollegat astuvat remmiin: tekoälyagentit muuttavat HR-työn arkea
Tulevaisuuden organisaatiot rakennetaan tänään
Hoplaxskolan – 1950-luvun koulurakennus nykypäivän oppimisympäristöksi
Puu arkipäiväisenä valintana – pieni teko, suuri vaikutus
Hippos-hankkeen rahoitus on koossa – rakentaminen käynnistyy harjoitusjäistä kesäkuussa 2025
Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille. Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!
Tutustu ratkaisuihin ja varaa ILMAINEN MEDIAESITTELY