Energia-alan ammattilaiset ovat jälleen koolla Rakennusten energiaseminaarissa Pikku-Finlandiassa 31.10.2023. Tapahtumassa kohtaavat rakentamisen, suunnittelun ja konsultoinnin alan ihmiset – eikä ajoitus tietysti voisi olla herkullisempi. Viime vuosina energiasta on tullut koko kansan kestopuheenaihe – ja se, mitä energiakentällä tapahtuu tänään ja huomenna vaikuttaa meistä jokaiseen.
Mikäli kiinteistön sähköjärjestelmä ei toimi luotettavasti tai se ei varustelunsa puolesta vastaa nykyajan vaatimuksia, talossa ilmiselvästi tarvitaan hyvin suunniteltua ja ammattimaisesti toteutettua sähkösaneerausta. Etenkin vanhoissa rakennuksissa sähköjen uusiminen saattaa olla tarpeen jo turvallisuussyistä
Sähköhinta vaihtelee, inflaatio jyllää ja hinnat nousevat kautta linjan. Taloyhtiöissä paineet yhtiövastikkeen nostoon ovat kovat. Mitä on tehtävissä viihtyvyyden kärsimättä? Taloyhtiösopimuksen nettiliittymä säästää silkkaa rahaa ja älylämmityspalvelu automatisoidulla lämmönsäästöllä säästää myös kallisarvoista energiaa.
Toimiva palovaroitin on ensisijaisen tärkeä palotuvallisuuden parantamisessa. Käyttötarkoitukseen sopivalla käsisammuttimella ja sammutuspeitteellä voi hallita alkavia paloja. Palon sattuessa palokatkot estävät tulen, kuumuuden ja savukaasujen leviämisen rakennuksessa.
Miten jakamistalous voisi parhaimmillaan toimia taloyhtiössä? – Taloyhtiöiden talkoot ovat syvällä suomalaisuuden DNA:ssa, mutta tavaroiden jakaminen voi joskus olla hankalaa. Mutta miksei taloyhtiöllä voisi olla vaikkapa yhteistä lehdenpuhaltajaa tai akkuporakonetta – tai jopa yhteiskäytössä olevaa henkilöautoa, mikäli siltä tuntuu?
Teollisuudessa valaistus voi kattaa jopa 80 % energiakustannuksista, sillä se on usein päällä ympärivuorokautisesti. Tämän vuoksi perinteinen valaistus kannattaa päivittää Philipsin LED-valaisimilla, sillä LED on perinteistä valaistusta energiatehokkaampi ja laadukkaampi vaihtoehto. Lisäksi teollisuudessa valaistukselta vaaditaan paljon, sillä sen tulee suoriutua erinomaisesti haastavissa olosuhteissa. Teollisuuden valaistustandardi määrittää teollisuuden valaistussuositukset.
Taloyhtiöt eivät edelleenkään korjaa julkisivuja niin paljon kuin laskennalliseksi korjaustarpeeksi on arvioitu. Hankkeita on nyt kuitenkin vireillä hieman enemmän kuin viime vuonna. Energiaremontit voivat lisätä julkisivujen korjaamista.
Energiateknologian teollisuusasiakkaille innovatiivisia teknologisia ratkaisuja haastaviin kohteisiin tarjoava CT Industrial Oy toteutti Raahen Valimo Oy:lle hukkalämmön talteenottojärjestelmän, jolla saadaan hyödynnettyä noin 2,3 MW aiemmin hukkaan mennyttä lämpöenergiaa.
Kultakeskuksen laajasta jalometalli- ja designtuotteiden valikoimasta löytyy sopiva tuote kaikkiin palkitsemisen ja muistamisen tarpeisiin henkilöstölle tai sidosryhmille. Hyvin valittu lahjatuote muistuttaa saajaa lahjan antajasta pitkään.
Pääministeri Petteri Orpon Hallitusohjelmassa Vahva ja välittävä Suomi on taloyhtiöitä koskien yllättävän monta kohtaa, joita viedään eteenpäin hallituskauden aikana. Kiinteistöalan järjestöt olivat aktiivisia vaikuttamaan, mikä näkyy hyvin hallitusohjelman kirjauksissa.
Monikulttuurisuus puhuttaa niin yhteiskunnassa kuin työpaikoillakin. Miten monikulttuurisuus tulisi ottaa huomioon yrityksen arjessa?Ja mistä oikeastaan puhumme, kun pohdimme monikulttuurisuutta työympäristössä?
Oikeanlainen eristys on keskeinen asia talotekniikassa – mutta kentällä puhutaan edelleen siitä, mikä on terveellinen materiaali esimerkiksi äänenvaimennuseristeeksi. Muovieristeet ovat usein keskusteluissa vahvoilla, koska sitkeä harhaluulo mineraalivillasta sisäilmaa huonontavien kuitujen levittäjänä elää yhä. Yleisesti toistellaan, että mineraalivillaa käytettäessä ilmanvaihdon mukana kulkeutuu hengitysilmaan haitallisia määriä kuitua.
Laajasti käytetyt loistelamput poistuvat markkinoilta, sillä niiden markkinoille saattamisen kielto on tullut voimaan tänä vuonna. Nyt on siis tullut hetki vastaan, jolloin valaistus kannattaa päivittää uusimpaan energiatehokkaaseen ja pitkäikäiseen LED-teknologiaan.
Piha-aitojen ja ulkoverhoilun vaivaton ylläpito lisää asumisen mukavuutta niin omistus- kuin vuokra-asumisenkin yhteydessä. Lapuan Kotiasunnot Oy on asentanut kestävät vinyyliaidat kahteen kohteeseensa ja harkitsee nyt vinyyliverhouksen lisäämistä. Huoltovapaat vinyyliaidat ja -verhoilu tarjoavat erinomaisen ja taloudellisen vaihtoehdon.
Työhyvinvoinnin uudet ulottuvuudet
Valinnanvapaus ja vastuullisuus työsuhde-etujen ytimessä
Mielenterveys ei saa jäädä esihenkilön varaan
Pyöräedun poistuminen voi kaataa viestikuorman HR:n niskaan
"Pelko hiljentää – luottamus kasvattaa tulosta" – Psykologinen turvallisuus näkyy viivan alla
Unohtumaton työhyvinvointipäivä pyöräilyn ja metsän makujen äärellä
Työhyvinvoinnin tila: kenen vastuulla ja missä kunnossa?
Merkityksellisyyden tuhoaminen on yllättävän helppoa
Kolmasosa eläkeläisistä jatkaisi työntekoa – työnantajien passiivisuus jarruttaa
Häirintä ja kuormitus puhuttavat työelämässä – yhteydenottojen määrä kasvoi ennätyksellisesti
Uudet vaatimukset yhdenvertaisuussuunnitelmille – siirtymäaika päättyi
Poissaolot paljastavat johtamisen puutteita – Etla: kunnissa reagoitava aiemmin
Asiantuntijatyön kuormitus hälyttävällä tasolla
Lahjakortti on yhä suositumpi henkilöstölahja
Miksi jaettu johtajuus on elintärkeää pirstaleisessa maailmassa?
Ulkoistettu HR-palvelu
PAROC CGL 20cy kivivillalamellit Tamarinden-projektissa
Läsnäolon merkitys työpaikalla täytyy tehdä näkyväksi
Eläkkeelle siirtyminen kaipaa uusia käytäntöjä
Kokemusosaaminen nousee työelämän uudeksi voimavaraksi
Väitös: Lasten saamisella on huomattavasti suurempi negatiivinen vaikutus naisten kuin miesten tuloihin
Arvojohtajuus valokeilaan – Value Summit nostaa esiin esimerkillistä johtamista ja arvopohjaisia tekoja
Henkilöstöedut sitouttavat tehokkaammin kuin palkankorotukset
Nuorten usko työelämään vahvistunut – NYT Nuorten tulevaisuusraportti 2025 kertoo myönteisistä muutoksista
Digitaaliset kollegat astuvat remmiin: tekoälyagentit muuttavat HR-työn arkea
Tulevaisuuden organisaatiot rakennetaan tänään
Hoplaxskolan – 1950-luvun koulurakennus nykypäivän oppimisympäristöksi
Puu arkipäiväisenä valintana – pieni teko, suuri vaikutus
Hippos-hankkeen rahoitus on koossa – rakentaminen käynnistyy harjoitusjäistä kesäkuussa 2025
Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille. Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!
Tutustu ratkaisuihin ja varaa ILMAINEN MEDIAESITTELY