mainos_1061

Julkisivut (ikkunat, parvekkeet)

Puistonportti toteutti vaativan tuplaremontin

artikkelikuva: Puistonportti toteutti vaativan tuplaremontin

Asunto Oy Puistonportti Bostads Ab jälkeen julkisivuremontin.


Seitsemännen kerran järjestetty asunto-osakeyhtiöille suunnattu Julkisivuremonttikilpailu 2019 ratkesi 1970-luvulla rakennetun lauttasaarelaisen Asunto Oy Puistonportti Bostads Ab:n voittoon. Toisen palkinnon sai 50-luvulla rakennettu As Oy Viisikko Espoosta ja kolmannen palkinnon nappasi 1900-luvun alussa rakennettu As Oy Kristian 17 Kruununhaasta. Voittajat julkistettiin lokakuun alussa Kiinteistö 2019 -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.

kuva
Asunto Oy Puistonportti Bostads Ab ennen julkisivuremontin.

Tällä kertaa kilpailuun saatiin ennätykselliset 13 ehdotusta, jotka täyttivät hyvin julkisivukorjaamiselle kilpailussa asetetut kriteerit. Joukossa oli tuomariston mukaan monta laadukasta toteutusta.

Julkisivuyhdistyksen ja AKHA:n järjestämässä kilpailussa haettiin jälleen asunto-osakeyhtiöitä, joiden julkisivuremontit ovat onnistuneet mallikkaasti. Lisäksi nämä profiilihankkeet toimivat hyvinä esimerkkeinä niille taloyhtiöille, jotka vasta suunnittelevat julkisivukorjaamista.

Tästä syystä tuomaristo ei arvostelussaan kiinnittänyt huomiota pelkästään arkkitehtuuriin ja teknisiin ratkaisuihin, vaan myös siihen, miten hankkeen päätöksenteko- ja valmisteluvaihe on edennyt, miten kustannuksia on hallittu, onko pysytty aikataulussa, miten asukasviestintä on toteutettu ja onko tarkasteltu korjaamista tarkasteltu myös elinkaarilaskelmien ja energiatehokkuuden kannalta.

Laaja projekti pysyi hyvin näpeissä

Ykkössijan napannut Asunto Oy Puistonportti Bostads Ab on tuomariston mielestä ”onnistunut ja rohkaiseva esimerkki” siitä, miten 70-luvun arkkitehtuuria voidaan uudistaa voimakkaasti ja rakennuksen ilmettä modernisoida rakennuksen alkuperäiset erityispiirteet kuitenkin huomioiden. Korjaushanke on kokonaisuudessaan harkittu, elinkaariajattelun ja pitkäaikaiskestävyyden huomioiva, perusteellisesti suunniteltu ja onnistuneesti toteutettu. Julkisivusaneerauksen hintalapuksi tuli 2,5 miljoonaa euroa.

Puistonportin urakka on myös poikkeuksellisen laaja perusparannushanke, koska ulkovaipan lisäksi uusittiin ja korjattiin talotekniikkaa, kertoo isännöitsijä Pekka Jokela Priman Oy:stä.

”Heti alusta lähtien tavoitteena oli tehdä julkisivu- ja linjasaneeraukset samanaikaisesti, jolloin rahoitusta lähdettiin miettimään sitä kautta, että olisiko taloon mahdollista tehdä lisäkerroksia.”

Neuvotteluissa Helsingin kaupungin kanssa pöydällä oli ensin kaksi lisäkerrosta, sitten yksi – mutta lopulta lupaa ei heltynyt sillekään.

”Kaupunki halusi kaavoittaa Lauttasaaresta isomman alueenkerralla, eikä tällaiseen yksittäiskaavoitukseen haluttu ryhtyä”, Jokela kertoo.

kuva
As Oy Viisikko ennen ja jälkeen julkisivuremontin.

kuva

Armonaikaa 10 vuotta

Julkisivun heikko tilanne selvisi jo vuoden 2008 kuntotutkimuksessa, jonka perusteella julkisivujen ja parvekkeiden rakenteilla oli jäljellä 10 vuotta elinkaarta. Tämä ”armonaika” päätettiin tietoisesti käyttää loppuun ja julkisivuremonttia käsiteltiin yhtiökokouksessa heti seuraavasta vuodesta lähtien. Näin lopullinen päätös kevään 2018 yhtiökokouksessa syntyi kivutta.

Pekka Jokelan mukaan ”tuplaremontin” kustannus on huomattava, mutta taloyhtiössä haluttiin silti toteuttaa saneeraukset saman vuoden aikana.

”Ideana oli tehdä yhteen rytinään, ja tässä onnistuttiin todella hyvin. Nyt ei ole huolta isommista remonteista 40–50 vuoteen”, toteaa Jokela, jolla on 15 vuoden kokemus erilaisista taloyhtiöiden remonteista.

Hankesuunnitteluvaiheessa läpikäytiin erilaisia korjaustapoja, jotka linkitettiin suoraan elinkaariajatteluun. Materiaalivalinnoissa periaatteena oli valita mahdollisimman hyvin aikaa ja sääolosuhteita kestäviä materiaaleja. Vaihtoehtoisiin korjaustapoihin liittyi esimerkiksi elementtien ulkokuorien purkaminen tai säilyttäminen sekä erilaisten uusien verhousmateriaalien vertailu.

Viestintä isossa roolissa

Osakkaille annettiin mahdollisuus vaikuttaa mahdollisimman moneen asiaan olemalla yhteydessä hallitukseen ja isännöitsijään. Hallitus taas osallistui aktiivisesti työmaakokouksiin, joten osakkaiden mielipiteet tulivat huomioiduksi myös tätä kautta.

Jokelan mukaan urakoitsija viesti osakkaille tehokkaasti kaikissa tuplaremontin eri vaiheissa. ”Pääasiallinen viestintätapa oli sähköposti, joka oli käytössä kaikissa paitsi kahdessa huoneistossa.” Kaikkiaan asuntoja oli 36.

Osakkaiden toive suuremmista parvekkeista toteutui – uudet parvekkeet tehtiin parhaimmillaan kooltaan moninkertaisina. Samalla lisättiin asuntojen valoisuutta parvekkeiden lasikaiteilla, muutettiin umpinaiset tuuletusluukut tuuletusikkunoiksi ja yhdistettiin erilliset ikkuna-aukot suuremmiksi ikkunoiksi.

Vanhat ahtaat ja pimeät parvekkeet purettiin, ja niiden perustuksia pystyttiin hyödyntämään uusien parvekepielien alla.

Lämmöneristävyys tuplana, kiitos!

Ulkoseinistä purettiin elementtien ulkokuoret ja eristeet. Uusilla eristeillä kaksinkertaistettiin lämmöneristävyys, ja ulkopinnat toteutettiin pääasiassa tiilestä paikalla muuraten. Kaikki ikkunat ja ulko-ovet uusittiin alumiinipintaisina.

Keskellä taloa olevissa katujulkisivua kapeammissa asunnoissa tilannetta kompensoitiin toteuttamalla pihan puolelle uusia ulokeparvekkeita, joiden ansiosta asunnot saivat käytännössä lisähuoneita. Parvekkeiden viihtyisyyttä lisättiin lämpimän sävyisellä taustaseinien puupaneloinnilla, joka näkyy julkisivussa parvekelasitusten läpi.

Talossa oli vanhastaan synkähkö pesubetonijulkisivu, joka haluttiin vaaleammaksi. Uuteen julkisivuun löydettiin halutut värisävyt alkuperäisen pesubetonin kivirakeista. Sisäänkäyntejä voitiin avartaa parvekkeiden suurentamisen ja pilarivälien kasvattamisessa niin, että edustoista saatiin laajoja ja esteettömiä. Suurempien parvekkeiden alle saatiin katettua tilaa polkupyörien säilytykseen.

Vaihtamalla paranee

Pekka Jokela suosittelee kaikille julkisivuremontin ajoituksen kanssa tuskaileville taloyhtiöille kunnon perehtymistä aiheeseen.

”Nykymateriaaleilla saa aikaan todella hyvän ja toimivan lopputuloksen. Vanhan julkisivun päivittämistä kannattaa ehdottomasti harkita”, hän toteaa.

”Energiatehokkuus paranee julkisivuremontin myötä ja asumismukavuus nousee aivan eri tasolle.”

Teksti: Sami J. Anteroinen
Kuvat: Julkisivuyhdistys ry

kuva
As Oy Kristian 17 ennen ja jälkeen julkisivuremontin.

kuva

Seuraa Publicomedia

Publicomedia uutiskirje

PUBLICO - TOIMIALAMEDIAT

publico - mediat

HR viesti
www.hrviesti.fi

Henkilöstöosaamisen ammattilaisten media, jossa käsitellään henkilöstön kehittämiseen liittyviä ajankohtaisia asioita

publico - mediat

KITA - Kiinteistö & Taloustekniikka
www.kita.fi

KITA on korkeatasoinen kiinteistö, talotekniikka ja korjausrakentamisen asiantuntijoille suunnattu ammattimedia

publico - mediat

Prointerior
www.prointerior.fi

prointerior on arkkitehtuuriin, tilasuunnitteluun ja julkisrakentamiseen erikoistunut sitoutumaton ammattimedia

publico - mediat

Prologistiikka
www.prologistiikka.fi

prologistiikka on korkeatasoinen logistiikka-alan ammattimedia

publico - mediat

Proresto
www.proresto.fi

proresto on korkeatasoinen horeca-alan ammattimedia joka tarjoaa tietoa ja esittelee ratkaisuja ammatillisen osaamisen sekä liiketoiminnan kehittämiseen.

PUBLICO - TEOLLISUUSMEDIAT

Enertec on korkeatasoinen, monikanavainen energiateknologiaan ja vesihuoltoon keskittynyt, vesi- sähkö- ja energia-alan ammattimedia

publico - mediat

Prometalli
www.prometalli.fi

Prometalli on metalli- ja konepajateollisuuden ammattilaisille suunnattu ammattimedia

PUBLICO - INTERNATIONAL MEDIAS

Seatec - Finnish Marinetechnology is a media for professionals, all over the world, working within the marinetechnology industry

Nordicum, established in 1993, presents the leading Finnish companies and projects within Real Estate & Architecture

UUSIMMAT ARTIKKELIT

MAINOSTAJILLE

Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille.

Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!




PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »