mainos_1061

Hissit (hissisaneeraus, modernisointi)

Kun hissi olikin alusta

Uudet digihissit ovat älytalojen selkäranka

artikkelikuva: Kun hissi olikin alusta

Taloyhtiöihin odotetaan 2020-luvulla todellista älyasumisen aaltoa. On paljon toimintoja,jotka voidaan digitalisoida ja automatisoida tavalla tai toisella, jotta – usein jo varsin iäkkäiden – asukkaiden elämää voidaan helpottaa. Hissit ovat yksi olennainen osa tätä digimurrosta, arvioi hissiasiamies Olli Vitikka Suomen Hissiyhdistys ry:stä.

”Digihissien leviämisestä on toistaiseksi vähän tutkimuksia, mutta se on selvää, että digitalisaatio eri muodoissaan tulee jatkuvasti vahvemmin hisseihin”, Vitikka pohtii.

Modernien kiinteistöjärjestelmien halutaan keskustelevan automaattisesti keskenään esineiden internetin (IoT) kautta – eivätkä hissit suinkaan ole poikkeus tästä trendistä. Samalla kun hisseihin saadaan etävalvontaa ja -hallittavuutta sekä erilaisia palvelumahdollisuuksia, vähennetään ennalta arvaamattomia rikkoontumisia, maksimoidaan hissin toiminnassa oleminen ja pidetään asumismukavuus korkealla.

”Etävalvonta mahdollistaa yhä paremman ennakoivan huollon, kun järjestelmästä tulee heti tieto, jos hissin normaalissa toiminnassa on vaikkapa jotain häiriöitä tai epäsäännöllisyyksiä.” Näin esimerkiksi viallinen komponentti ehditään vaihtaa hyvissä ajoin ennen kuin hissin toiminta keskeytyy vikaantumisen johdosta.

”Tietoa hissin liikkeistä, värinä- tai melutasosta saadaan uusien antureiden avulla helposti – ja tuo tieto saadaan myös nopeasti hissin huoltajan käyttöön.”

Tulevaisuuteen on vielä matkaa

Tietysti uusi, uljas hissimaailma on enemmän visiota kuin todellisuutta kotimaisissa kerrostaloissa. Totuus kun on se, että hissien keski-ikä teknisenä laitteena on Suomessa suhteellisen korkea, yli 30 vuotta.

Tällä hetkellä noin yli puolet Suomen noin 60 000 hissistä on peruskorjauksen ja modernisoinnin tarpeessa. Arvioiden mukaan kotimaisilla hisseillä on keskimäärin ajettu lähes viisi kertaa maailman ympäri, mikä tarkoittaa valtavaa määrää käynnistyksiä, koska kerrostalojen kerrosmäärät ovat meillä melko maltilliset.

Ja jos kerran maailman ympäri ajetaan pieninä, parinkymmenen metrin matkoina, kaikki liikkuvat osat varmasti myös kuluvat aika tavalla enemmän kuin ajettaessa pitempiä matkoja. Vaikka säännöllisellä huollolla ja kunnossapidolla hissit on pidetty käynnissä ja suhteellisen turvallisina kulkuvälineinä, ei toimintahäiriöiltä eikä onnettomuuksiltakaan voida välttyä.

kuva

Hissi on aina oman aikansa lapsi

Komponenttien kulumisen lisäksi riskitekijäksi muodostuu vanhentunut rakennesuunnittelu ja tekniikka: esimerkiksi vanhojen määräysten mukaan tehtyjen hissien ratkaisut ovat aikansa eläneitä monella tapaa ja turvallisuustaso kaukana nykyisten hissimääräysten mukaan tehtyjen hissien tasosta.

Hisseille saatiin vuonna 2017 oma hissiturvallisuuslaki, jossa korostetaan haltijan vastuuta huolehtia hissin turvallisuudesta. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. sitä, että hissille on laadittu asianmukainen huolto-ohjelma, hissiä huolletaan ohjelman mukaisesti ja viat ja puutteet korjataan riittävän nopeasti.

Olli Vitikka huomauttaa, että hissien turvallisuudesta on ollut olemassa omat määräyksensä jo aikaisemminkin, mutta uusi laki on selkiyttänyt alan lainsäädäntöä.

”Omana kokonaisuutenaan esitettynä hissiturvallisuus on toki selkeämpi asia”, hän toteaa.

Digitalisaatio mahdollistaa

Markkinointipäällikkö Jussi Haapkylä KONE Hissit Oy:stä toteaa, että digitalisaation tuominen hisseihin on ollut kotimaisen hissivalmistajan agendalla jo pitkään.

”Meille digitalisaatio on ennen kaikkea mahdollistaja. Sen avulla pystymme parantamaan esimerkiksi käyttäjäkokemusta ja palvelutasoa”, Haapkylä linjaa.

Haapkylän mukaan paljon puhuttu älytalo-konsepti on viime vuosina ottanut rajusti tuulta siipiensä alle: korkean teknologian ratkaisut voivat nykyään olla hyvinkin kustannustehokkaita ja hinnat ovat pudonneet rajusti siitä, mitä ne olivat digitaipaleen alkuvaiheessa.

”Tässä on ollut se aika normaali kehityskulku, että uusilla ratkaisuilla on mennyt odotettua kauemmin tulla markkinoille kaupallisina tuotteina, mutta sitten kun lanseeraus on tapahtunut, ne voivat lyödä läpi nopeastikin”, hän arvioi.

Verkkoyhteydet vakiona

KONEen uusin läpimurto tällä saralla on tuore KONE DXsarja, jonka hisseissä on tietoyhteydet sisäänrakennettuna. Yhtiö uskoo DX-sarjan ”mullistavan” hissien roolin tulevaisuuden älyrakennuksissa: hissi ei ole enää vain keino liikkua kerrosten välillä, vaan keskeinen, rakennukseen integroitunut alusta. Tästä platformista versoaa uudenlainen intuitiivinen, kokonaisvaltainen käyttäjäkokemus.

”Haluamme tämän vuoden aikana tuoda DX:n verkkoyhteydet vakiona kaikkiin uusiin hisseihin.” Ajan myötä DX-sarja tulee korvaamaan nykyisen KONE-hissimalliston kokonaan.

DX-sarjan kaltaiset innovatiiviset ratkaisut myös lisäävät rakennuksen arvoa pitkällä aikavälillä. Uusimman teknologian hyödyntäminen tekee rakennuksista älykkäämpiä ja vuorovaikutteisempia ja siten houkuttelevampia potentiaalisille ostajille ja vuokralaisille.

DX-sarjan hissit tulivat saataville Euroopassa joulukuussa 2019 ja muilla markkina-alueilla vuosien 2020–2021 aikana. Yhtiön mukaan DX -sarjan hissit sopivat hyvin myös asiakkaille, jotka haluavat modernisoida olemassa olevat laitteensa ”ekotehokkaalla, suorituskykyisellä ja esteettisellä ratkaisulla”.

kuva
Korkean teknologian ratkaisut voivat nykyään olla hyvinkin kustannustehokkaita

Kokemuksesta elämys

Kuvaan kuuluu, että asiakkaat voivat kehittää uusiin DX-sarjan hisseihin sovelluksia ja palveluita rakennuksen koko hissin elinkaaren ajan. KONEen tarjoamien avointen ohjelmointirajapintojen (API) ansiosta laitteiden, sovellusten ja palvelujen hallinta ja integrointi uusiin ja olemassa oleviin järjestelmiin on nykyistä helpompaa.

Mutta mitä tämä tarkoittaa hissien käyttäjille? KONE lupailee ”uutta kokemuksellisuutta”, joka yhdistää fyysiset laitteet ja digitaaliset palvelut – ja jotka voidaan räätälöidä yksilöllisten tarpeiden ja mieltymysten mukaan.

”Meillä on kumppaneina yhtiöitä, kuten Blindsquare ja Robotise, jotka tietävät paljon käyttäjäkokemuksesta ja sen syventämisestä. Yhdessä voimme saada aikaan hyvin monipuolisia palveluja”, toteaa Haapkylä.

Se on selvää, että KONE panostaa uuden sukupolven hisseihin tosissaan. DX-sarja tarjoaa dynaamiset näyttö-, ääni- ja valaistusvaihtoehdot, jotka uudistavat hissin tunnelman ja sisustuksen – ja lisäksi uuden design-valikoiman. Materiaalipuolella on panostettu tahroja ja naarmuja ehkäiseviin antibakteerisiin pintoihin.

Tieto virtaa

Asukkaiden arkihaasteiden ymmärtäminen on tietenkin yksi osa tätä yhtälöä. KONEen palvelumuotoilutiimi on haastatellut ihmisiä ympäri Eurooppaa ja kysynyt heiltä, millaisia kotiin liittyviä haasteita heillä on. KONE-tiimi huomasi lopulta, että suurin osa epäkohdista liittyi kotiin pääsyyn ja tiedonsaantiin omasta rakennuksesta.

Uuden teknologian avulla asukkaille voidaan tarjota kaikki heidän rakennukseensa liittyvä, ajantasainen tieto. Älypuhelimen push-viestien sekä aulan ja hissien infonäyttöjen kautta asukkaat saavat tiedon esimerkiksi mahdollisista vedenjakelukatkoksista tai suunnitelluista saneeraus- tai korjaustöistä.

Kaikesta päätellen uudesta vuosikymmenestä voi sukeutua todellinen älyhissien vuosikymmen, mutta vielä ei tiedetä, mitä kaikkia herkkuja hissikoriin saadaan ympättyä. Haapkylän mukaan tulevaisuudesta on vaikea sanoa mitään varmaa, mutta hissiyhtiön suunnittelijat ovat hereillä:

”Emme tiedä mitä kaikkea on tulossa, mutta lähdemme siitä, että olemme mukana mahdollistamassa hyvin paljon erilaisia asioita. Näin palvelumme kasvavat ja monipuolistuvat.”

Teksti: Sami J. Anteroinen
Kuvat: KONE

Seuraa Publicomedia

Publicomedia uutiskirje

PUBLICO - TOIMIALAMEDIAT

publico - mediat

HR viesti
www.hrviesti.fi

Henkilöstöosaamisen ammattilaisten media, jossa käsitellään henkilöstön kehittämiseen liittyviä ajankohtaisia asioita

publico - mediat

KITA - Kiinteistö & Taloustekniikka
www.kita.fi

KITA on korkeatasoinen kiinteistö, talotekniikka ja korjausrakentamisen asiantuntijoille suunnattu ammattimedia

publico - mediat

Prointerior
www.prointerior.fi

prointerior on arkkitehtuuriin, tilasuunnitteluun ja julkisrakentamiseen erikoistunut sitoutumaton ammattimedia

publico - mediat

Prologistiikka
www.prologistiikka.fi

prologistiikka on korkeatasoinen logistiikka-alan ammattimedia

publico - mediat

Proresto
www.proresto.fi

proresto on korkeatasoinen horeca-alan ammattimedia joka tarjoaa tietoa ja esittelee ratkaisuja ammatillisen osaamisen sekä liiketoiminnan kehittämiseen.

PUBLICO - TEOLLISUUSMEDIAT

Enertec on korkeatasoinen, monikanavainen energiateknologiaan ja vesihuoltoon keskittynyt, vesi- sähkö- ja energia-alan ammattimedia

publico - mediat

Prometalli
www.prometalli.fi

Prometalli on metalli- ja konepajateollisuuden ammattilaisille suunnattu ammattimedia

PUBLICO - INTERNATIONAL MEDIAS

Seatec - Finnish Marinetechnology is a media for professionals, all over the world, working within the marinetechnology industry

Nordicum, established in 1993, presents the leading Finnish companies and projects within Real Estate & Architecture

UUSIMMAT ARTIKKELIT

MAINOSTAJILLE

Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille.

Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!




PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »