mainos_1048

Kalusteet ja varusteet (vihersisustus)

Vihersisustaminen villitsi firmat

artikkelikuva: Vihersisustaminen villitsi firmat

Kuva: Vihersisustus Luwasa Oy


Viherelementtejä tuodaan nyt sisätilaan kiihtyvällä vauhdilla – ja ilahduttavasti uusia, luovia ratkaisuja hyödyntäen. Kun viherelementit otetaan osaksi esimerkiksi konttorin sisustusta, arki saa aivan uudenlaista eloa.

Ella Aho on tutkinut vihersisustuksen vaikutusta urbaaniin elinympäristöön Aalto-yliopiston kandidaatintyössään. Tänä vuonna julkaistussa lopputyössä todetaan, että vihersisustus on uusi, jatkuvasti kasvava ala: yhä useammat suunnittelijat ovat ymmärtäneet viherelementtien sisälle tuomisen arvon ja alaan liittyviä yrityksiä on perustettu useampia.

Ahon mukaan vihersisustamisesta on tullut arvostettua ja trendikästä; sitä tarjoavat suunnitteluyritykset mainostavat viherelementtien sisälle tuomisen nostavan asiakasyritysten identiteettiä ja viestivän yrityksen arvomaailman olevan vihreä ja vastuullinen. Tämä vihreän identiteetin hakeminen ja trendien seuraaminen saattaa olla yksi syistä, miksi yhä useampi yritys haluaa tiloihinsa viherelementtejä.

kuva
Kuva: Viherviisikko Oy

Aika puhdistaa ilmaa?

Viherelementeillä on tutkitusti myös terveysvaikutuksia, jotka liittyvät niiden ominaisuuteen parantaa ilmanlaatua. Viherkasvien ilmaa puhdistava vaikutus on hyvin laajasti tutkittu aihe, jolle on löydetty paljon tieteellistä näyttöä. Yksi merkittävimmistä aiheeseen liittyvistä tutkimuksista on NASA:n vuonna 1989 julkaisema Clean Air Study, jossa tutkittiin yleisimpien huonekasvien kykyä poistaa erilaisia myrkkyjä sisäilmasta.

”Vihersisustamisesta on tullut arvostettua ja trendikästä.

Kasvien ilmaa puhdistavien vaikutusten lisäksi ne parantavat ilmanlaatua myös kosteuttamalla ilmaa. Kasvit haihduttavat yhteyttäessään vesihöyryä ilmaan, mikä parantaa rakennusten ilmankosteutta ja tekee ilmasta helpommin hengitettävän tuntuista. Samalla kasvit myös muuttavat hiilidioksidia hapeksi toimien luonnollisena ilmanvaihtajana.

Kun työpaikka vihertää

Viherelementeillä on myös lukuisia vaikutuksia ihmisen psykologiseen terveyteen. Useissa tieteellisissä tutkimuksissa on todettu kasvien läheisyyden vähentävän stressiä ja ahdistusta. Ihmisessä on huomattu tapahtuvan sekä psykologisia että fysiologisia reaktioita, kun hän on samassa tilassa viherkasvien kanssa. Stressiä vähentävien ja mieltä rauhoittavien vaikutusten lisäksi kasvien on huomattu tukevan luovaa ajattelua, auttavan oppimista ja jopa lisäävän kivunsietokykyä.

kuva
Kuva: Vihersisustus Luwasa Oy

Entä sitten vihersisustus työpaikoilla? – Kasvien tuomien terveysvaikutusten on todettu parantavan ihmisten työtyytyväisyyttä. Texasissa vuonna 2008 tehdyssä tutkimuksessa tehtiin työpaikkaan sekä työelämään liittyvä tyytyväisyyskysely ja verrattiin vastaajien tuloksia. Tuloksista huomattiin työntekijöiden, joiden toimistoissa oli kasveja tai ikkunanäkymiä luontoon, olevan huomattavasti tyytyväisempiä työpaikkaansa kuin ikkunattomissa ja kasvittomissa työtiloissa työskentelevien.

Useissa muissakin tutkimuksissa on todettu viherkasvien läheisyyden parantavan työntekijöiden tyytyväisyyttä ja tehokkuutta, mikä sinänsä ei ole ihme: stressitasojen laskiessa työntekijöistä tulee tehokkaampia ja motivoituneempia. Viherkasvit siis samanaikaisesti parantavat työntekijöiden terveyttä ja tekevät heistä parempia työntekijöitä työnantajan kannalta.

”Viherelementeillä on vaikutuksia ihmisen psykologiseen terveyteen.

Vihreä startti

Mutta miten vihreää sitten kannattaa ujuttaa konttorille – jos tästä ei ole aikaisempaa kokemusta? – Aloittaa voi esimerkiksi tuomalla sisätilaan viherelementtejä pienemmällä mittakaavalla istutusten ja yksittäisten kasvien luomien kokonaisuuksien muodossa. Tällöin kasvit ovat tyypillisesti erillisissä istutusaltaissa tai ruukuissa. Muita yleisiä tapoja tuoda kasveja sisätilaan ovat erilaiset viherseinät ja katosta roikkuvat kasvit.

kuva
Kuva: Viherviisikko Oy

Kenneth Björklöf Viherviisikko Oy:stä katsoo, että pieni kasviruukku pitää pintansa erittäin hyvin vihersisustuksessa, koska kodin pyöreää tuntua haetaan toimistoihin myös kasvien ja ruukkujen kautta. Näitä pieniä ruukkuja käytetään amppeleissa, erilaisissa hyllykalusteissa ja viherkalusteissa sekä seinäruukkuina.

”Pientä ruukkua menee kohteisiin yllättävän paljon, koska väreissä ja materiaaleissa on niin paljon valinnanvaraa”, toteaa Björklöf ja lisää, että kustannuksetkin näissä pysyvät mukavan tehokkaana. ”On seinäruukkua ja eri hyllyratkaisuja – ei siis ole enää kysymys vain amppeleista.”

kuva
Kuva: Viherviisikko Oy

Björklöfin mukaan tuottavuus ja viihtyvyys ovat vihersisustamisen draivereita yrityskentässä: konttorista halutaan toimiva, esteettinen kokonaisuus, jossa vihersisustaminen on usein se varsinainen piste i:n päälle.

”Myös suunnittelijat ovat hyvin tietoisia erilaisista viherratkaisuista”, hän toteaa.

kuva
Kuva: Vihersisustus Luwasa Oy

Leveällä rintamalla ratkaisuja

Outi Nieminen Vihersisustus Luwasa Oy:stä vahvistaa, että sisustusarkkitehdit ovat viime aikoina olleet hyvinkin vihreään kallellaan. Samalla ratkaisujen kirjo on jatkuvasti monipuolistunut.

”Esimerkiksi pari vuotta sitten tuntui, että joka paikkaan haluttiin ainoastaan isoja viherseiniä. Nyt harkitaan myös muiden vaihtoehtojen, kuten kevyempien vihreiden tilanjakajien ja sisustussammaleen ja -jäkälän mahdollisuuksia.”

Nieminen kertoo, että korkeaan tilaan haetaan nyt myös vertikaalisuutta tuomalla isoja puita sisätiloihin. ”Kun puulla on korkeutta kolme tai neljä metriä, se vaatii jo miettimistä. Yksistään valo-olosuhteet on harkittava tarkkaan”, tietää Nieminen.

Niemisen mukaan onkin ollut ilahduttavaa nähdä, että suunnittelijoiden rohkeisiin visioihin on tartuttu yhtä lailla ennakkoluulottomien asiakkaiden taholla: näyttävät toimistoratkaisut ovat juuri niitä some-puheenaiheita, joita kaikki yritykset janoavat.

”Tämä kehitys ei ihan heti pysähdy”, Nieminen uskoo. Hänen mukaansa vihersisustamisen näkyvyys on nyt hyvällä tasolla ja jalansija suunnittelijaporukoissa vahva – mutta liialliseen itsetyytyväisyyteen ei ole syytä.

”Pitää pysyä ajassa mukana ja varmistaa, että ala uusiutuu jännittävien uusien ratkaisujen myötä.”

kuva
Kuva: Viherviisikko Oy

Kuka hoitaa viherseinää?

Viherelementtien sisätilaan tuomisessa on aina haasteita ja ne vaativat jatkuvaa hoitamista. Ammattiosaajien suunnittelemana vihersisustus on kuitenkin kestävää ja – yleensä – helppohoitoista. Kun kasvit valitaan oikein, sisätilan kasvuolosuhteet huomioon ottaen, kasvit voivat olla hyvinkin pitkäikäisiä.

”Useimmat yritykset tilaavat viherratkaisun hankkimisen yhteydessä myös säännöllisen huollon, koska aina kun investoi kasveihin useita tuhansia euroja on tärkeää, että investoinnista pidetään myös huolta”, toteaa Kenneth Björklöf.

”Viherhuolto ei ole pelkästään kasvien kastelua.”

Viherviisikko on toteuttanut vihersisustamista pitkään ja kymmenen vuotta myös leasing-vuokra-vaihtoehdolla. ”Suurin osa näistä asiakkaista käyttää myös Viherviisikon huoltopalvelua, koska se on vaivaton tapa pitää kasvit kunnossa”, Björklöf lisää.

”Olemme huomanneet, että moni yritys haluaa nykyisin leasingvuokrata kasvit. Tämä trendi on selvästi nousussa yrityskentässä”, toteaa Björklöf ja arvioi, että tässä kohtaa ollaan hiukan sukupolvenvaihdoksen kynnyksellä: nuorempi polvi ei kasveja enää välttämättä halua ostaa ja omistaa, vaan rahat halutaan käyttää omaan bisnekseen.

Outi Nieminen toteaa, että Vihersisustus Luwasan viherkasvihuoltajat ovat alan konkareita ja siksi suurin osa yritysasiakkaista ottaakin Luwasan huoltopalvelun, koska haluaa varmistaa, että kasveista pidetään hyvää huolta. ”Ammattilainen näkee kasvien kunnon heti ja tietää, mitä ne tarvitsevat. Viherinvestoinnista haetaan mm. tukea yritysten visuaaliselle ilmeelle ja työntekijöiden viihtyvyydelle ja ammattilaisen huolto auttaa saamaan siitä nämä hyödyt irti.”

Vihersisustus Luwasasta kysellään paljon kasvien vuokrausmahdollisuutta. ”Leasing on ollut meillä jo hyvin pitkään tosi suosittua, sillä se on mm. tehokas tapa hallita budjettia investointivaiheessa ja saada kuukausikustannuksista selkeästi ennustettavia. Lisäksi viherelementtien leasingajan voi esimerkiksi sovittaa yhteen vuokrasopimuksen keston kanssa, jolloin vihersisustuksen päivittäminen vaikkapa muuton yhteydessä on helppoa”, Nieminen toteaa.

Teksti: Sami J. Anteroinen

Vihersisustuksen ABC

Vihersisustusprojektissa täytyy olla mukana osaavia ammattilaisia. Eläviä kasveja sisätilaan tuodessa täytyy huomioida niiden visuaalisten ja toiminnallisten funktioiden lisäksi kasvien elinvaatimukset. Osaavien suunnittelijoiden avulla pystytään valitsemaan tilalle ja kasvien tarkoitukselle parhaiten sopivat kasvilajit.

Erityisen tärkeää on ottaa vihersuunnittelijat mukaan yhteistyöhön heti rakennuksen suunnittelun alkuvaiheessa – etenkin kun suunnitellaan suuria vihertiloja. Näin tiloista saadaan mahdollisimman toimivia ja projektin kustannukset saadaan minimoitua rakennusprosessin sujuvuuden ansiosta.

Kun kasveja tuodaan tilaan, joihin niitä ei ole alun perin suunniteltu, toteuttaminen vaatii tilan muokkaamista sekä enemmän kasvien elintoimintoja tukevia järjestelmiä. Kasvit vaativat oikeanlaisen ilmaston, valoisuusmäärän ja kasvualustan. Näiden lisäksi kasveja tarvitsee kastella ja hoitaa säännöllisesti.

Kasvilajien valinnalla pystytään kokonaistilanteeseen vaikuttamaan huomattavasti; oikeiden lajien valinta onkin yksi suunnitteluprosessin tärkeimmistä vaiheista. Lajien valinnassa tulee ottaa huomioon myös niiden kasvunopeus sekä niiden tuoma huoneenkosteus.

Kasvien tarvitsema valo voidaan tuoda sisälle ikkunoiden avulla tai käyttäen kasveille tarkoitettuja kasvivaloja, joiden avulla kasveja voi tuoda pimeämpiinkin tiloihin. Kasvien kasteluun käytetään usein automatisoituja laitteita, kuten sprinklerikastelujärjestelmiä tai tiputusratkaisuja. Usein nämä automatisoidut järjestelmät myös antavat samalla kasveille ravintoaineita.

Lähde:
Ella Aho: Sisäpuutarhat ja vihersisustus – vihreyttä urbaaniin elinympäristöön (Aalto-yliopiston kandidaatintyö 2020).

Seuraa Publicomedia

Publicomedia uutiskirje

PUBLICO - TOIMIALAMEDIAT

publico - mediat

HR viesti
www.hrviesti.fi

Henkilöstöosaamisen ammattilaisten media, jossa käsitellään henkilöstön kehittämiseen liittyviä ajankohtaisia asioita

publico - mediat

KITA - Kiinteistö & Taloustekniikka
www.kita.fi

KITA on korkeatasoinen kiinteistö, talotekniikka ja korjausrakentamisen asiantuntijoille suunnattu ammattimedia

publico - mediat

Prointerior
www.prointerior.fi

prointerior on arkkitehtuuriin, tilasuunnitteluun ja julkisrakentamiseen erikoistunut sitoutumaton ammattimedia

publico - mediat

Prologistiikka
www.prologistiikka.fi

prologistiikka on korkeatasoinen logistiikka-alan ammattimedia

publico - mediat

Proresto
www.proresto.fi

proresto on korkeatasoinen horeca-alan ammattimedia joka tarjoaa tietoa ja esittelee ratkaisuja ammatillisen osaamisen sekä liiketoiminnan kehittämiseen.

PUBLICO - TEOLLISUUSMEDIAT

Enertec on korkeatasoinen, monikanavainen energiateknologiaan ja vesihuoltoon keskittynyt, vesi- sähkö- ja energia-alan ammattimedia

publico - mediat

Prometalli
www.prometalli.fi

Prometalli on metalli- ja konepajateollisuuden ammattilaisille suunnattu ammattimedia

PUBLICO - INTERNATIONAL MEDIAS

Seatec - Finnish Marinetechnology is a media for professionals, all over the world, working within the marinetechnology industry

Nordicum, established in 1993, presents the leading Finnish companies and projects within Real Estate & Architecture

UUSIMMAT ARTIKKELIT

MAINOSTAJILLE

Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille.

Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!




PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »