mainos_1038

Kalusto ja huolto
Ohjelmistot ja innovaatiot
Sisälogistiikka ja varastointi

Digitrukki tuli jäädäkseen

artikkelikuva: Digitrukki tuli jäädäkseen

Digitaalisuus kirittää trukkien tuottavuutta ja turvallisuutta - työmukavuuttakaan unohtamatta

Logistiikka konepajoilla kehittyy edelleen, kun mm. erilaiset IoT- ja tekoälysovellukset tekevät läpimurtoaan. Myös trukit ovat osa digivallankumousta: energiatehokkuus on viety uudelle tasolle ja älykäs suunnittelu lisää kuljettajan keräilytehokkuutta. Keräilyn tuottavuutta on mahdollista kasvattaa mm. ajan säästön, rasituksen vähentymisen ja suorituskyvyn lisääntymisen ansiosta.

Finnsiirto Oy on trukkimyynnin ja logistisen alan palvelutalo, joka maahantuo ja myy uudet Hyundai-trukit ja varastokoneet sekä Ausa-trukit ja -työkoneet. Kimmo Tiittanen Finnsiirto Oy:stä kertoo, että tänä päivänä digitaalisuus näkyy trukeissa monella tavalla.

”Hyundain uusimmassa 9-mallisarjassa on useita sekä kuljettajaa että lähellä liikkuvia ihmisiä turvaavia ja työtä tehostavia teknisiä ominaisuuksia, kuten etäisyyskamera, peruutuskamera, maston kallistuskulman anturit, trukin kallistusanturit ja mastohydrauliikan paineakku. Toiminnot ovat integroitu kuljettajan informaationäyttöön, joten kuljettajalla on aina kaikki toiminnot saatavilla yhdellä näytöllä”, Tiittanen toteaa.

Mahdollisuuksia moneen

Trukkien moderni elektroniikka mahdollistaa lukuisen määrän erilaisia tehtaalta valmiiksi saatavia tai jälkiasennettavia toiminnallisuuksia. ”Näitä toiminnallisuuksia on eri trukkimalleissa nykyisin jo iso määrä ja tekniikan kehittyessä trukit ja muut työkoneet muuttuvat entistä enemmän edistyksellisempään suuntaan”, sanoo Tiittanen.

kuva

Hänen mukaansa tämän hetken kysytyimmät digiominaisuudet liittyvät kuljettajan ja ympärillä liikkuvien henkilöiden turvallisuuteen sekä työajan säästöön ja sen hallinnointiin. Uusi teknologia on antanut valmiuden lisätä lisäominaisuuksia nopeasti käyttökatkoja kasvattamatta.

”Erityisen suosittu lisäominaisuus tällä hetkellä on erilaiset kalustonhallintaohjelmat ja GPS-paikannuslaitteistot, joissa mukana on mm. edistyksellistä Heatmap -karttaseurantaa sekä sisä- että ulkotiloissa ja ajonaikaista analysointia mm. kiihtyvyysantureiden avulla.”

Kehityksen kärjessä on FleetHub.io -järjestelmä, joka on monipuolinen ja merkkiriippumaton kalustonhallinta- ja huoltojärjestelmä, joka voidaan asentaa mihin tahansa työkoneeseen tai vaikkapa kuorma-autoon.

Törmäyskurssilta pois

Digitaalisuuden kehitys trukeissa viime vuosina on painottanut hyvää work flow’ta ja turvallisuusaspekteja. Tiittasen mukaan parisen vuotta sitten trukeissa ja muissa työkoneissa alkoivat yleistyä erilaiset kalustonhallinta- ja GPS-paikannuslaitteistot, joiden avulla voidaan seurata trukin liikkeitä piha-alueilla ja hallita mm. huoltojen ja vikakoodien tilanteita sekä seurata törmäyksiä.

”Näillä erikseen asennettavilla lisäominaisuuksilla on huomattava merkitys kaluston omistajalle koneen elinkaarikustannuksia ajatellen”, hän toteaa ja lisää, että konepajoilla – ja teollisuudessa yleensäkin – huomioidaan nykyisin trukin kokonaisvaltainen elinkaariajattelu, jolloin varustelutason pienetkin yksityiskohdat voivat vaikuttaa pitkällä aikavälillä.

”Esimerkiksi monissa Hyundai-trukeissa vakiovarusteena oleva digitaalinen kuormavaaka nopeuttaa työntekoa, kun kuljettaja näkee yhdeltä suurelta informaationäytöltä muiden toimintojen lisäksi kuormapainon.”

Euroja etsimässä

Digitaalisuudella saavutettavat hyödyt liittyvät usein suoraan rahalliseen säästöön – tai vaikkapa työmukavuuden ja ergonomian paranemiseen, mitkä nekin säästävät rahaa esimerkiksi sairauspoissaolojen vähentyessä.

Parannuksia voidaan tehdä usein myös hyvin suoraviivaisesti ja ilman viivettä: esimerkiksi Hyundai-trukkien kuljettajakohtaiset ajosäädöt ja muut halutut asetukset voidaan tehdä helposti ja nopeasti suurelta kuljettajan informaationäytöltä käsin ilman työlästä ja usein aikaa vievää operaatiota perinteisen kannettavan tietokoneen kanssa.

”Kun trukkiin on asennettu kalustonhallintajärjestelmä, voidaan sen kautta säästää mm. huollon varausajassa ja esimerkiksi trukkikaluston ajoseurannassa työmaa-alueella”, tietää Tiittanen.

Kun EU kiristää päästöruuvia

EU:n asettamat pakokaasunpäästörajoitukset polttomoottorilla varustetuille työkoneille vaativat moottorivalmistajilta jatkuvasti kehittyvää tekniikkaa ympäristöasioiden parantamiseksi. Hyundai-dieseltrukit ovat varustettu aina viimeisimmällä moottoriteknologialla ja ne alittavat EU:n asettamat päästörajoitukset.

”Nykyiset moottorimallit ovatkin varsin energiatehokkaita mm. modernilla AdBlue- ja selektiivisellä katalysaattorilla varustettuna – isoimmissa malleissa löytyy myös lisänä mm. EGR-moottoripakokaasujen kierrätysjärjestelmä. Hyundaidieseltrukkien etuna onkin jatkuvan työskentelyn mahdollisuus ilman pakokaasupuhdistusjärjestelmän aiheuttamia ajonaikaisia keskeytyksiä”, Tiittanen toteaa.

kuva

Hyundai-trukit luetaan helposti käyttöönotettaviksi ajoneuvoiksi ja niiden ergonomisuus ottaa huomioon myös eripituiset kuljettajat; tälläkin seikalla on merkitystä, kun työvuoro on pitkä ja kroppa koetuksella. Turha melu on karsittu pois sekin:

”Erityisesti uutuusmallimme Nordic Edition -ohjaamo on erityisen hiljainen ja miellyttävä pitkinäkin työvuoroina. Desibeli- ja äänitasoon on kiinnitetty erityistä huomiota ja mm. ilmanvaihto toimii moitteetta tehokkaan lämmityslaitteen ja ilmastoinnin avulla.”

Pidä kalusto ajan tasalla

Tiittanen muistuttaa, että teknisesti moderni konekalusto on kustannustehokas ja sillä on vaivatonta ja nopeaa tehdä päivittäiset nosto- ja siirtotyöt. ”Työajan ajallinen säästö erilaisten teknisten ominaisuuksien ansiosta, turvallisuus sekä juuri huoltotöihin liittyvät asiat ovat varmasti merkittävimpiä asioita, joihin digitaalisuus on jo jättänyt jälkensä”, hän summaa.

Kehittämisen varaa on silti edelleen. Kaikki turvallisuuteen ja yleisesti käytön tehostamiseen liittyvät asiat ovat sellaisia, että niissä katto on vielä kaukana. Lisäksi yhtenäiset digistandardit trukeissa/logistiikassa ovat edelleen laatimatta, kun jokainen merkki ja järjestelmä suosii pääasiassa vain omaa tekniikkaansa.

Finnsiirto Oy:n uusien ja käytettyjen trukkien konekauppa on suhteessa noin puolet ja puolet – ja kauppa käy hyvin kummallakin osastolla. Tiittasen mukaan etenkin Hyundai on Suomessa mukavasti nosteessa oleva brändi erityisesti hyvän hinta-laatusuhteensa ansiosta.

”Lisäksi laaja vakiovarustelu sekä erittäin pitkä tehdastakuuaika ovat monen uuden trukin ostajan mieleen”, hän tietää. Talon laajasta varastosta löytyy aina myös sopiva käytetty trukki, mikäli asiakas etsii trukkia esimerkiksi vähäisempään käyttöön tai budjetti puristaa ikävästi. Käytettyjen koneiden valikoima onkin yksi Suomen suurimmista: yrityksen varastosta löytyy tällä hetkellä yli sata konetta.

Vaativan asiakkaan makuun

Finnsiirto Oy:n asiakasryhmissä on paljon trukkiasioista perillä olevia ammattiostajia, joille trukkien uudetkin ominaisuudet ovat tuttuja. Tämä asiakassegmentti edellyttää ennen kaikkea laatua, hyvää varustelutasoa ja pitkää takuuaikaa.

”Lisäksi nopea toimitusaika on sangen usein ratkaisevassa asemassa. Myös ergonomia ja turvallisuusnäkökohdat ovat erittäin tärkeitä sekä tietysti yhteistyön mutkaton sujuminen tarjouspyynnöstä aina trukin toimitukseen ja jälkimarkkinointiin saakka.”

Tiittasen mukaan talon valttikorttina markkinoilla on nopea, ammattitason palvelu sekä myynnissä että huoltoja vuokrauspuolella. ”Käymme asiakkaan kanssa läpi trukkihankintoja projektiluonteisesti, jolloin yhdessä asiakkaan kanssa löydetään se paras mahdollinen konemalli ja kokonaisuus hankinnalle.”

Finnsiirto Oy
– perustettu vuonna 1989
– toimipisteet Lieto ja Tampere
– ammattitason trukkimyynnin ja logistisen alan palvelutalo
– maahantuo ja myy uudet Hyundai-trukit ja varastokoneet sekä Ausa-trukit ja -työkoneet
– alueellisesti valtuutettu Avant-kuormaimien ja työlaitteiden myyjä
– myy erimerkkisiä käytettyjä koneita
– käytettyjen koneiden varasto on yksi Suomen suurimmista
– alan suurimpia vuokra- ja huoltoyrityksiä
– vuokraa kattavasti eri kokoiset trukit ja muut työkoneet lyhyistä päivävuokrista pidempiaikaisiin vuokrakausiin asti
– huoltaa kaiken merkkiset trukit ja työkoneet sekä myy varaosat ja lisävarusteet kaikkiin konemerkkeihin

Teksti: Sami J. Anteroinen
Kuvat: Finnsiirto Oy

Seuraa Publicomedia

Publicomedia uutiskirje

PUBLICO - TOIMIALAMEDIAT

publico - mediat

HR viesti
www.hrviesti.fi

Henkilöstöosaamisen ammattilaisten media, jossa käsitellään henkilöstön kehittämiseen liittyviä ajankohtaisia asioita

publico - mediat

KITA - Kiinteistö & Taloustekniikka
www.kita.fi

KITA on korkeatasoinen kiinteistö, talotekniikka ja korjausrakentamisen asiantuntijoille suunnattu ammattimedia

publico - mediat

Prointerior
www.prointerior.fi

prointerior on arkkitehtuuriin, tilasuunnitteluun ja julkisrakentamiseen erikoistunut sitoutumaton ammattimedia

publico - mediat

Prologistiikka
www.prologistiikka.fi

prologistiikka on korkeatasoinen logistiikka-alan ammattimedia

publico - mediat

Proresto
www.proresto.fi

proresto on korkeatasoinen horeca-alan ammattimedia joka tarjoaa tietoa ja esittelee ratkaisuja ammatillisen osaamisen sekä liiketoiminnan kehittämiseen.

PUBLICO - TEOLLISUUSMEDIAT

Enertec on korkeatasoinen, monikanavainen energiateknologiaan ja vesihuoltoon keskittynyt, vesi- sähkö- ja energia-alan ammattimedia

publico - mediat

Prometalli
www.prometalli.fi

Prometalli on metalli- ja konepajateollisuuden ammattilaisille suunnattu ammattimedia

PUBLICO - INTERNATIONAL MEDIAS

Seatec - Finnish Marinetechnology is a media for professionals, all over the world, working within the marinetechnology industry

Nordicum, established in 1993, presents the leading Finnish companies and projects within Real Estate & Architecture

UUSIMMAT ARTIKKELIT

MAINOSTAJILLE

Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille.

Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!




PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »