mainos_1048

Energiatuotanto ja -jakelu
Ympäristöteknologia

Vastuulliseksi rakennettu

artikkelikuva: Vastuulliseksi rakennettu

Gasgrid Finland Oy starttasi 1.1.2020. Suomessa kaasun siirrosta vastaa nyt valtion omistama kaasun siirtoverkkoyhtiö, jolla on vastuullisuus jo DNA:ssa.

”VASTUULLISUUSOHJELMA MEILLÄ tehtiin samalla, kun yhtiö aloitti toimintansa”, kertoo vastuullisuuspäällikkö Minna Tolonen.

Yhtiö laati vuoden 2022 alussa uuden vastuullisuusohjelman, joka on voimassa kaksi vuotta nykyisen strategiakauden loppuun asti. Ohjelmassa on mukana kahden seuraavan vuoden tavoitteiden lisäksi myös visiot teemoittain aina vuoteen 2035 asti. Yhtiön vastuullisuustavoitteet on linkitetty entistä vahvemmin YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Gasgridin päivitetyn vastuullisuusohjelman viisi teemaa ovat: erinomainen yrityskansalainen, ihmiset ja kulttuuri, turvallisuus- ja toimitusvarmuus, kohti hiilineutraaliutta ja tulevaisuuden siirtoalusta.

Vastuullisuuden koko kenttä haltuun

”Erinomaiseen yrityskansalaisuuteen kuuluu mm. läpinäkyvä ja eettinen liiketoiminta ja hallintotapa”, kertoo Tolonen. ”Lisäksi haluamme olla luotettava ja puolueeton kumppani ja tehdä vastuullista hankintaa ja toimittajayhteistyötä.” Kelpo yrityskansalainen maksaa myös tuhdisti veroja: Gasgridin verojalanjälki vuonna 2021 oli 129 miljoonaa euroa.

Ihmiset ja kulttuuri -teeman alla on mm. osallistava työpaikka, hyvinvoiva henkilöstö ja motivoiva ja kannustava työskentelykulttuuri.

”Osallistamiseen kuuluu, että henkilöstömme esimerkiksi osallistui meidän arvojemme ja strategian laadintaan. Haluamme, että vuorovaikutusta on mukana kaikessa mitä teemme”, toteaa Virve Wright, Gasgridin viestinnästä, vastuullisuudesta, yhteiskuntasuhteista ja turvallisuudesta vastaava johtaja.

Ei tapaturmia, ei toimituskatkoja

Vastuulliseen liiketoimintaan kuuluu tietenkin myös toimitusvarmuus ja turvallisuus: kaasun turvallinen ja toimitusvarma siirto asiakkaalle on toiminnan kivijalka.

”Koko yhtiön reilun kahden vuoden olemassaolon aikana meillä ei ole ollut yhtään oman henkilökunnan tapaturmaa eikä suunnittelematonta toimituskatkoa”, Minna Tolonen toteaa.

”Neljäs teema on Kohti hiilineutraaliutta. Tähän kuuluu asiakkaiden ja yhteiskunnan hiili- neutraaliustavoitteiden tukeminen”, Tolonen ja Wright kertovat.

”Kaasun toimitusketjun vastuullisuus on iso asia, samoin kuin kaasujen siirron CO2-päästöjen vähentäminen 15 prosentilla 2023 mennessä”, Tolonen toteaa.

kuva

Innovaatioita putkessa

Viides – ja ainoa uusi – teema vastuullisuusagendassa on Tulevaisuuden siirtoalusta. Energia- ja raaka-ainejärjestelmän kehitys kestävällä tavalla vaatii tulevaisuuden siirtoalustan suunnittelua ja rakentamista.

”Haluamme edistää tutkimusta ja innovaatioita, olipa sitten kyse biokaasusta tai vedystä. Kun toimimme ennakoiden ja kestävästi, voimme saavuttaa paljon”, Virve Wright uskoo.

Viime vuonna Gasgrid käynnisti yhteistyön muun muassa Fingridin kanssa vetytalouden ja energiamurroksen tutkimukseen liittyen. Samalla yhtiö liittyi osaksi European Hydrogen Backbone -aloitetta ja sai Suomen Euroopan vetyverkkokartalle.

”Vety on meidän keskeinen kehitysteemamme ja näemme vetytaloudessa ja tulevaisuuden energiajärjestelmän kehityksessä merkittävää potentiaalia”, toteaa Wright.

Sidosryhmien panos mukaan vastuullisuusohjelmaan

Gasgrid aloitti vastuullisuusohjelman laatimisen mielenkiintoisella tavalla: se toteutti sidosryhmien kanssa vastuullisuuden olennaisuusanalyysin lokakuussa 2020.

”Halusimme osallistaa sidosryhmiämme ja tuoda sitä kautta laajemmin näkemyksiä vastuullisuustyöhömme ja sen kehittämiseen”, kertoo Wright.

Olennaisuusanalyysin tavoitteena oli kerätä sidosryhmiltä näkemyksiä Gasgridin keskeisistä vastuullisuusteemoista liiketoiminnan, vastuullisuustyön ja vastuullisuusviestinnän ja -raportoinnin kehittämisessä. Gasgrid tunnisti ensin toimintaansa liittyvät olennaiset sidosryhmät (mm. asiakkaat, omistaja, henkilöstö, järjestöt, maanomistajat, media, palvelu- tai toimittajakumppani) – ja kysyi näiltä vastuullisuudesta.

”Tärkeimmiksi tekijöiksi sidosryhmät tunnistivat kaasun toimitusvarmuuden, valmiuden poikkeustilanteisiin, henkilöstön ammattitaidon sekä turvallisuuden koko toimitusketjussa”, listaa Minna Tolonen.

”Näin olemme pystyneet kohdistamaan vastuullisuustyön sellaisiin asioihin, jotka ovat sidosryhmillemme tärkeitä.”

Gasgrid on pysynyt sidosryhmien pulssilla: Wright kertoo, että yritys suorittaa sidosryhmäluotauksen pari kertaa vuodessa selvittääkseen, mitkä vastuullisuusaiheet puhuttavat juuri sillä hetkellä.

Vastuullisuusko vapaaehtoista?

Tulevaisuuteen katsoessaan Tolonen ja Wright toteavat, että vastuullisuuteen liittyy paljon näkökulmia ja viitekehyksiä, kansallisista ohjeistuksista EU-direktiiveihin ja YK:n linjauksiin.

”Vastuullisuuden kenttä myös ’oikeudellistuu’ koko ajan, mikä tarkoittaa, että lakisääteisiä velvoitteita tulee koko ajan lisää”, Tolonen huomauttaa. ”Tästä seuraa, että koko ajan pitää seurata keskustelua ja miettiä, mikä asia koskee meitä ja mikä ei.”

Wright toteaa, että Gasgridin ”vahva etukeno” vastuullisuuteen takaa, että kiristyvät regulaatiot eivät ihan helposti pääse yllättämään.

”Tietysti vastuullisuus on myös osa yhtiön menestystä ja tuo asiakkaalle lisäarvoa”, hän lisää.

Teksti: Sami J. Anteroinen
Kuvat: Gasgrid Finland Oy

Gasgridin syntysanat

Suomella oli pitkään Euroopan Unionilta saatu poikkeuslupa olla noudattamatta kaasumarkkinoita koskevaa EU-lainsäädäntöä. Poikkeuslupa kuitenkin päättyi Suomen ja Viron välisen Balticconnector-kaasuputken valmistumisen myötä, ja Suomen kaasumarkkinat avattiin kilpailulle vuoden 2020 alussa.

Avoimilla ja kilpailuilla kaasumarkkinoilla sama yhtiö ei voi toteuttaa sekä kaasun siirtoa että sen myyntiä. Tämän takia siirtoverkkotoiminnot eriytettiin Gasum Oy:sta omaksi yhtiökseen ja 1.1.2020 alkaen Suomessa kaasun siirrosta on vastannut Suomen valtion omistama kaasun siirtoverkkoyhtiö Gasgrid Finland Oy.

Gasgrid tarjoaa asiakkailleen turvallista, luotettavaa ja kustannustehokasta kaasujen siirtoa. Yhtiö kehittää aktiivisesti omaa siirtoalustaansa, palveluitaan ja kaasumarkkinoita edistääkseen tulevaisuuden hiilineutraalia energia- ja raaka-ainejärjestelmää.

Kohti hiilineutraaliutta – poiminta vastuullisuusohjelmasta

Gasgrid on laskenut suorien päästöjen lisäksi myös yrityksen epäsuorat päästöt ja aloittanut hiilineutraaliustiekartan laadinnan voidakseen siirtää kaasua asiakkailleen mahdollisimman vähäpäästöisesti.

Päästötavoite on vähentää oman toiminnan hiilidioksidipäästöjä 15 % vuoden 2023 loppuun mennessä. Oman toiminnan (scope 1–2) kasvihuonekaasupäästöt syntyvät pääasiassa suorista hiilidioksidi- ja metaanipäästöistä sekä ostoenergian käytöstä. Yritys pyrkii vähentämään päästöjään jatkuvasti, jotta yrityksen asiakkailla olisi käytössään mahdollisimman vähäpäästöinen kaasun siirtopalvelu.

Yritys suorittaa vuosittain hajametaanipäästöjen korjauksia, uusii paineenvähennysasemien ja kiinteistöjen laitteita energiatehokkaammiksi ja selvittää aktiivisesti muita päästövähennysmahdollisuuksia. Gasgrid muun muassa ennaltaehkäisi metaanipäästöjä 149 tonnia vuonna 2021.

Gasgrid on laskenut hiilidioksidipäästönsä Greenhouse Gas Protocol -ohjeistuksen (GHG-protokolla) mukaisesti. GHG-protokolla on maailmanlaajuisesti käytetyin standardisoitu menetelmä yritysten kasvihuonekaasujen määrittämisessä ja raportoinnissa.

Viime vuonna yrityksen suorat kasvihuonepäästöt olivat 13 300 hiilidioksidiekvivalenttitonnia (t CO2 e).

Lähde: Gasgridin vuosiraportti 2021

Seuraa Publicomedia

Publicomedia uutiskirje

PUBLICO - TOIMIALAMEDIAT

publico - mediat

HR viesti
www.hrviesti.fi

Henkilöstöosaamisen ammattilaisten media, jossa käsitellään henkilöstön kehittämiseen liittyviä ajankohtaisia asioita

publico - mediat

KITA - Kiinteistö & Taloustekniikka
www.kita.fi

KITA on korkeatasoinen kiinteistö, talotekniikka ja korjausrakentamisen asiantuntijoille suunnattu ammattimedia

publico - mediat

Prointerior
www.prointerior.fi

prointerior on arkkitehtuuriin, tilasuunnitteluun ja julkisrakentamiseen erikoistunut sitoutumaton ammattimedia

publico - mediat

Prologistiikka
www.prologistiikka.fi

prologistiikka on korkeatasoinen logistiikka-alan ammattimedia

publico - mediat

Proresto
www.proresto.fi

proresto on korkeatasoinen horeca-alan ammattimedia joka tarjoaa tietoa ja esittelee ratkaisuja ammatillisen osaamisen sekä liiketoiminnan kehittämiseen.

PUBLICO - TEOLLISUUSMEDIAT

Enertec on korkeatasoinen, monikanavainen energiateknologiaan ja vesihuoltoon keskittynyt, vesi- sähkö- ja energia-alan ammattimedia

publico - mediat

Prometalli
www.prometalli.fi

Prometalli on metalli- ja konepajateollisuuden ammattilaisille suunnattu ammattimedia

PUBLICO - INTERNATIONAL MEDIAS

Seatec - Finnish Marinetechnology is a media for professionals, all over the world, working within the marinetechnology industry

Nordicum, established in 1993, presents the leading Finnish companies and projects within Real Estate & Architecture

UUSIMMAT ARTIKKELIT

MAINOSTAJILLE

Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille.

Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!




PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »